Erilainen juhannus

 Mitä vanhemmaksi tulee, sitä suuremmaksi käy houkutus tehdä asiat aina samalla tavalla. Kun ei koskaan kokeile mitään uutta, eikä aseta itseään mahdollisesti naurunalaiseksi menemällä sille paljon puhutulle epämukavuusalueelle, elämä sujuu rauhallisesti ja yllätyksittä. Siinä sen ikävä puoli onkin: ei tule yllätyksiä. 

Minulla on aina ollut ns. kutiavat jalat eli englannittain itchy feet. Palan halusta matkustella, nähdä uutta, kokeilla. Rahatilanne estää suuremmat seikkailut ja lähiomaisen tarve tehdä kaikki aina samalla tavalla hillitsee unelmiani. Joskus ulkomaalaisen kanssa avioituminen kuitenkin avaa silmiä, kun eteen tulee vaikka juhannuksen vietto. Suomalaisten on silloin tapana matkustaa kuin sopulilaumat korpeen, mökille, pois sivilisaatiosta ja kaikista vaivalla maksetuista mukavuuksista. Ulkomaalaiset tulevat katsomaan suurta suomalaista kansanjuhlaa ja hämmästyvät kun kaupungit ovat autioita ja ravintolat suurimmaksi osaksi kiinni. Missä kaikki ovat? Suomalaiset istuvat hartaina laiturinnokassa, saunassa, veneessä tai tuijottavat hiljaa nuotioon.

Lähiomainen ei pidä mökkeilystä. Opin sen kantapään kautta, kun kerran Suomen-lomalla vuokrasimme mökin. Tarkemmin kerroin kokemuksesta v. 2015 heinäkuun blogissa, jos haluatte tietää. Jos jotain olen pitkästä avioliitosta oppinut niin sen, että toista ei voi muuttaa. 

Annoin siis vapaat kädet hänelle suunnitella juhannusta. Aiemmin olemme yöpyneet Turun Bore-laivahostellissa, nyt hän halusi Porvooseen. Miksi sinne? Kun siellä kuulemma on katsottavaa ja kuvattavaa, vaikka kaikki olisi kiinni. Siispä vuokraamaan Air B&B -asuntoa. Minua ei erityisemmin innostanut kolmannen kerroksen keskustakaksio, mutta olihan siellä hissi ja ilmastointi ja lähiomaiselle tärkeä suihku. Ei mitään pyllistelyä saunassa pesuvadissa läträten, puhumattakaan puuseen kauheuksista. Hyttysiä kaupungissa tuskin näkisi. Rahaa säästyisi, kun saatoimme tehdä omat ateriat asunnolla. 

Olin aika ällistynyt, kun juhannuksesta tuli juuri sitä, mitä kaipasin: vaihtelua. Kuljeksimme jokivartta jäätelöä nuoleskellen, pittoreskejä maisemia ikuistaen, suljettuihin kahviloihin kurkistellen. Löysimme upean, urbaanin August Eklöfin puiston, Haikon kartanon, jokivarren terassin ilta-auringossa. Eivätkä kaikki turistit olleet suinkaan ulkomaalaisia, suomalaisista ainakin nuoremmat ovat löytäneet kaupunkijuhannuksen. 

Taiteilija työssään.

Asunto keskustassa oli hieno tukikohta ja mukavuudet tulivat tarpeeseen. Saunaa emme tosin tarvinneet helteellä. Kaikki toimi loistavasti. 

                                                

                                                                                          

Kulttuuripuolelta ehdimme katsastaa Runebergin kodin ja puutarhan - Porvoon triennaalista on parempi kun en sano yhtään mitään. Kansallisrunoilijamme pihaan tehty taideteos oli niin ruma että hävetti. Minusta se, että teokseen on käytetty kierrätysmateriaaleja ei vielä riitä, jotain pitäisi löytyä esteettiseltä puoleltakin.

Tommi Toijan herkkä työ oli edelliseltä triennaalilta v. 2021.

Minun juhannuksenviettooni ei ehtinyt syntyä nuorena muita perinteitä kuin älytön dokailu. Nykyään nukahdan jo muutaman viinilasillisen jälkeen. Ulkomailla tunsin hirveää koti-ikävää juhannuksena, kun sitä ei siellä juhlita. Nyt ajattelen, että saan tehdä perinteistä juuri sitä mitä haluan. Oikeastaan ainoa asia, mitä juhannuksesta oikeastaan kaipaan, on päästä uimaan saunasta, alasti! Sekin tuli tehtyä juhannusetkoilla tuttavan mökillä. 

Uiminen suomalaisessa, lämpimässä järvessä on minun mielikuvani taivaasta. Sitä voisi tehdä sen iankaikkisuuden, jota luvataan. Voin kellua välillä, jottei iankaikkisuudessa ala väsyttää. Se on lähin olotila, jossa olen lähestynyt nirvanaa, mielen täydellistä rauhaa. Kellukaa, ihmiset!

Rauha järkkyy ensi viikolla, kun pitkään valmistelemamme kesägalleria-kahvila aukeaa taas Iittalan Lasimäellä. Esillä on minun pastelli- ja öljymaalauksiani ja tuunattuja mosaiikkiesineitä, Raxu Helmisen gellipainotöitä ja akvarelleja ja kahvilan puolella Joe Tullyn valokuvia Suomesta. Kahvilassa voi lepuuttaa jalkoja ja nauttia herkuista. Itse olen paikalla parittomilla viikoilla.  Tervetuloa moikkaaman!

 

Kulttuurimatkoja

No, koskaan ei ole liian myöhäistä kokeilla jotain, mikä on jäänyt väliin. En ole koskaan ollut pakettimatkalla. Sellaisella, jolla viedään kentältä bussilla hotelliin, aamulla bussilla kiertoajelulle ja taas takaisin katettuun buffet-pöytään. Oma aika on aikataulutettu nähtävyyksien väliin. 

Olen aina suunnitellut omat matkani, netin tultua lennoista ja yöpymisistä lähtien - muistaako kukaan enää matkatoimistoja ja tiskin takana lentoja etsivää virkailijaa? 

Ensimmäisen kerran ylitin Suomen rajat Tukholman laivan kannella nukkuen, sitten liftaillen kaverini kanssa. Englantiin muutin välivuodeksi junalla reppu selässä. Kerran matkustin Magic Bus-nimisessä kidutusvälineessä Lontoosta Ateenaan. Kuski taisi poltella tai naukkailla jotain loppumatkasta, jotta pysyisi hereillä. Tuntui että luut tärisivät vielä tuntikausia jäkeenpäin.

Se, että joku muu suunnittelee lomamatkasi, oli siis uutta. Tarjous oli niin halpa, ettei siitä voinut kieltäytyä marraskuun pimeydessä. Oli erikoista tulla komennetuksi lähtöön aamukahdeksalta ja jonottaa rivissä bussiin ja taas ulos. Juuri kun löytyi joku tavattoman kiinnostava historiallinen kohde, kuten Pyhän Barnabasin kirkko ikoneineen tai roomalainen kylpylä, oli taas lähdettävä. Muutaman päivän kuluttua retket alkoivat jo tuntua työltä. Onneksi toinen viikko oli omaa aikaa.

Totta on, että emme ehkä olisi omin päin nähneet Kyproksesta niin paljon, mutta taatusti olisimme viihtyneet paremmin omin nokkinemme. Huomasin taas, että sekä minä että lähiomainen kuulumme johonkin vaikeasti määriteltävään vähemmistöön, joka innostuu tuhansia vuosia vanhoista manteleista ja käsintehdyistä keraamisista korvakoruista. Moni muu näköjään ei.

Meitä yritettiin kyllä  houkutella persialaisilla matoilla, kultakoruilla, jalokivillä ja nahkatakeilla, mutta budjetti ei ihan riittänyt näihin tuliaisiin. Ymmärsin, että tämä oli halvan matkan hinta. Tästä kaupanteosta jäi ikävä maku, enkä usko että se vaurastuttaa paikallisia sentin vertaa.

Toisaalta se, että yhtäkkiä lähtee tutuista ympyröistä johonkin toiseen kulttuuriin, vaikka vain Välimerelle, tuntuu ravisuttavan aivoja. Se tekee hyvää samalla tavalla kuin hikijumppa keholle. 

Se, kun jättää sumuisen marraskuisen Suomen ja näkee täysikuun lämpimässä illassa tai ui aamuseitsemältä meressä, joka on niin suolainen, että sitä kelluu itsestään. Oman puutarhan hedelmät Suomessa lilluvat purkeissa ja pakastimessa, kun taas Välimeren maissa voi vielä poimia hedelmiä suoraan puusta.

Toisessa ääripäässä katselee Facesta tuttujen pulskia lemmikkejä, kissoja ja koiria joilla on nimet ja lelut kuin lapsilla, ja sitten näkee laumoittain nälkäisiä kissoja norkoilemassa terasseilla ja hotellien pihoilla. Kukaan ei näistä elukoista välitä ja turistisesongin kuivuessa mietin, miten niiden käy. 

Suomessa valokuvataan pöyristyneenä jos näkee roskia kadulla. Lomamatkallamme emme voineet olla näkemättä bussista roskaa täynnä olevia ojia, muovipullojen vuoria ja kaatopaikkoja jokaisella tyhjällä tontilla. Luksushotellin miljoonakasinon aulassa haisi ihan se itse, kun viemärit eivät vedä. Kaikki oli erittäin siistiä hotellin alueella, jota koko ajan siivottiin, mutta heti vieressä oli jäteoja. Miten näitten käy, kun tulee talvi, rankkasateet ja tuuli?

Talousongelmien tultua monet valtavat rakennusprojektit oli  vaan jätetty kesken. 

Vaikka kuinka soisi turismin tuovan vaurautta alueelle, ei siitä hyvää seuraa, jos ympäristöstä ei välitetä yhtään. Epäilen myös, ettei vauraus muutenkaan leviä kovin paljon alipalkattujen palvelualojen lisäksi. 

Eräs matkaseuralaisemme sanoi, että maailmaa ei voi muuttaa, kun kritisoin jotain. Ehkä niin, mutta kaikkeen ei tarvitse osallistua. 

Olin hetkien ajan täydellisen onnellinen, kun kelluin vedessä tai kuivattelin auringossa. Ihmisjoukoissa tunsin itseni vieraaksi. Tuonkaltaisessa matkassa kurjinta on turistikuplassa eläminen, kun ei saa mitään kontaktia paikallisiin ihmisiin, ei opi kieltä, päätökset tehdään puolestasi. Koko elämys on keinotekoinen alusta loppuun. 

Lähiomainen puolestaan nautti lämmöstä ja auringosta täysin. Yöllä piti pitää ikkunaa auki, jotta hän kuulisi meren aaltojen rytmikkään kohinan. Sitähän ei Suomessa juuri kuule.

Paras ratkaisu, kun reppureissailu ei enää ole vaihtoehto ja julkisilla kulkeminen ei näissä maissa onnistu, voisi olla asuntoauton vuokraaminen, jotta pääsee matkustamaan omaehtoisesti. Sellaisessa voisi kenties asuakin.

Joku ajatteli samaa joskus. Olisi jännä tietää, mitä sitten kävi?