Elämänvirta

 Lost in translation - käännöksessä menetettyä. 

Kaksikielisenä täytyy myöntää, että sanat eivät aina kohtaa täsmällisesti, ja kääntäjällä on suuri vastuu siirtäessään tekstiä tai puhetta kielestä toiseen. Mitä useamman käännöksen kielestä toiseen teksti käy läpi, sen kauemmaksi alkuperäisestä saatetaan mennä. Jokaisella kääntäjällä on vain rajoitettu aika miettiä, mitä tämä tai tuo käsite tarkoittaa. Mitähän lienee alkuperäisessä Raamatussakin sanottu, kun sitä on käännetty eri kielille, eri kulttuureissa ja eri ajanjaksoina? Voisimmeko edes ymmärtää sitä samalla tavalla kuin se oli aikoinaan tarkoitettu?

Jotkut sanat, sinne päin käännettynä tai jopa väärin tulkittuna voivat aiheuttaa käsitteen muuttumisen kokonaan. Hyvä esimerkki tästä oli eräässä tilaisuudessa kuulemani sana elämänkaari. Psykologian professori emeritus Lea Pulkkinen nosti sen esiin suurena väärinkäsityksenä englannin käsitteestä life span. Kaari tuo eittämättä mieleen viivan, joka lähtee ylöspäin ja - vanhuuden iskiessä - laskee sitten kuin lehmän häntä. Alkuperäisessä merkityksessä span tarkoittaa vain  jänneväliä kahden pisteen välillä, siis vaikkapa lineaarisesti. 

On muuten aika iso ero siinä, käsitämmekö ihmiselämän kehityksen hiipuvana vai pelkästään kasvavana. Professori Pulkkinen itse on elämänvoimasta ja viisaudesta paras esimerkki, sillä niin nuorta 83-vuotiasta en kyllä ole koskaan tavannut. Miten julmaa on lykätä kaikki yli 70-vuotiaat yhteen lokeroon, kuten tehtiin esim. koronan aikaan. Huvittavaa kyllä, maan istuva presidentti lukeutui myös tähän 'suojeltavien' vanhusten joukkoon! 

Ikä ei todellakaan ole mikään merkkipaalu ihmisen viisauden, järjen, tai ajatuskyvyn heikkenemisessä. Tiedän monia seitsemänkymppisiä taiteilijoita ja kirjailijoita, jotka ovat luovuutensa aallonharjalla, elämänmittaisen harjoittelun ja opiskelun ansiosta. Muistin heikkeneminen ei useinkaan koske jo opittuja taitoja. Muistisairaudet ovat juuri sitä, sairauksia, jotka eivät automaattisesti koske kaikkia vanhenevia ihmisiä. Se, että ulkokuori rapistuu, ei tarkoita, että aivoissa käy väistämättä samoin.

Kävin hiljattain vuotuisessa lääkärintarkastuksessa. Ensimmäinen kysymys nuorelta lääkäritä oli: miten on muisti toiminut? En voinut kuin nauraa. Täytin juuri 64 vuotta, eikä muistissani ole mitään vikaa. Itse asiassa tunnun muistavan ja hahmottavan maailmanmenoa paremmin kuin vaikka kolmikymppisenä, ruuhkavuosien nääntymyksessä ja univajeessa. Nyt tuntuu kaikki jäsentyvän, ymmärrän itseäni ja muita, katselen elämää pitkän jännevälin päästä enkä mistään kaaren loppumetreiltä. Näin onnellinen ja tasapainoinen en ole koskaan nuorempana ollut. 

Helsingin kirjamessuilla, noilla kirjojen ja kirjailijoiden palvontajuhlilla, kuuntelin mielenkiintoisia keskusteluja. Yksi oli onnellisuudesta, mitä se on? Katekismuksessa tätä ei taidettu käsitellä. 

Mieleen jäivät avainsanat bumerangi, tiskikone ja pyhä henki. Onni voi löytyä siitä, että tekee jonkun muun onnelliseksi, ja se tulee bumerangina takaisin. Terapeutti paneelissa muistutti, että traumoja ja masennusta kokevat ihmiset eivät toivo mitään muuta niin kuin turvallista, tavallista arkea, vaikkapa tiskikoneen tyhjennystä. Pappi puolestaan sanoi, että hänen uskonsa saa hänet luottamaan pyhään henkeen ja se on hänelle onni ja turva.

Suomalaiset sananlaskut onnellisuudesta saivat paneelissa kyytiä. Suomessahan on totuttu olemaan oman onnensa seppiä ja kätkemään onni, jos sen sattuu löytämään. Molemmissa on minusta viisautta: seppä takoo raudasta, mitä osaa ja mikä on mahdollista. Onnesta huuteleminen taas on kestämätöntä niille, joilla juuri nyt on surua. 

Jos elämälle jotain vertauskuvaa välttämättä pitää hakea, on virta minusta parempi. Sehän syntyy sadepisaroista, muodostuu pieneksi puroksi, jolla on mutkansa, matalikkonsa ja koskensa, patoumansa ja yhtymisensä muihin, kunnes se laskee suureen, yhteiseen mereen ja katoaa. Näin on käynyt sukupolvesta toiseen. 

Kovin syviin mietteisiin sai lokakuu ja Samhain eli Halloween minut tällä kertaa. 

Suomalainen kekri ja esi-isien muistelu pyhäinmiestenpäivänä olisi minusta parempi juhla kuin kiinalaisen krääsän kulutus, mutta siinä taidan jäädä vähemmistöön. 

Aidompaa kelttiläistä tunnelmaa ja kaikista parasta irlantilaisuutta eli musiikkia voi kuunnella tästä, The Fairy Tunes from The Blasket Islands, County Kerry. 

Kalastaja kuuli sävelen tuulessa. Sanat kertovat naisesta, jonka haltiat veivät mennessään!

Hidastetaan ja nautitaan!

-- -- --

Valokuvat lähiomaisen ihania otoksia Irlannista.

Lisää: https://joetullyphotography.kuvat.fi/kuvat/

Lost in translation

Kaksikielisessä perheessä on omat kiemuransa. 

Nykyisen (ja sitä edellisen) liittoni yhteiseksi kieleksi tuli tietenkin englanti, kun asuttiin englanninkielisissä maissa ja minulta se sujui. Suomi jäi minun omaksi yksityiskielekseni, varsinkin kun lapseni eivät sitä loppujen lopuksi oppineet. Syitä on monia, ja osa niin kipeitä etten halua niistä edes kirjoittaa. Aina lasten kaksikielisyys ei vaan onnistu, vaikka kuinka sitä haluaisi.

Parisuhteen dynamiikka järkkyy, kun muutetaan toisen puolison äidinkielen maahan, jos toinen ei osaa sitä kieltä. Yhteinen kieli säilyy, mutta äkkiä toinen onkin suvereeni ja toinen ummikko suhteen ulkopuolisessa maailmassa. Onneksi on netti ja google. En ole koskaan havitellut simultaanitulkin taitoja, niin kääntäjä kuin olenkin, mutta ihmeekseni pystyn aika hyvin nykyään tulkkaamaan suomesta englantiin on the spot, siinä siunaamalla. 

Hauskimmaksi tulkkaamisessa ovat paljastuneet sananlaskut ja sanonnat, jotka eivät vaan käänny heti toiselle kielelle. Ennen näitä leutoja talvia en ole tajunnut, mikä merkitys on sanonnalla koetetaan kepillä jäätä. Lähiomainenkin tajusi vihdoin, miten vertauskuvallista on edetä heikoilla jäillä kepin kanssa. Saati miten päästetään naiset edellä, vaikka heikoille jäille! 

Kun englanniksi jokin on not my cup of tea, se on suomeksi ei minun heiniäni. Jos suomeksi on jonkun kanssa sukset ristissä, onko se sama kuin knickers in a twist, pikkarit solmussa? Vai pikemminkin crossing swords, miekat ristissä? Who knows. Suomeksi kannattaa kuitenkin pitää peukkuja eikä pitää sormia ristissä, fingers crossed, kun toivoo jotain. Ristiteemaan liittyvät silmät ristissä eivät myöskään ole cross-eyed, sillä se tarkoittaa kierosilmäistä. Äitini käytti yllättävään huomioon sanontaa: mihin mä ristin vedän, mutta olemme edelleen syvissä jatkotutkimuksissa lähiomaisen kanssa, mitä se tarkoittaa englanniksi. Ristinsä kullakin.

 Lähiomainen suoriutuu nykyään käännösten avulla niin pankkiasioista kuin muistakin virallisista sivuista. Ennen, käteisen maailmassa, nauroimme Otto-käteisautomaatin riemullista julistusta money is coming out. Veljeni ohjeisti: ämpäri alle vaan! Ruudulle tulee muuten edelleen sama ilmoitus, vuosikymmenien jälkeen. Olen valittanut moisesta rallienglannista. Take your cash olisi sujuvampaa kieltä.

 Suomessa kaikki sujuu nykyään netissä pankkitunnusten avulla. Se ollaan opittu kantapään kautta, kun on pakko. Siihen jopa kiintyy. Kaikki, ihan kaikki asiointi löytyy netistä. Omakanta, Omavero, Omaposti, Omatunto... Ai se ei vielä, mutta vireillä on.

 Suomalaisessa nettipankissa asioidessa tuli englanniksi vastaan käsittämätön komento: JACK. Jack who? Jackpot? Jack it in? Jack it up? Jack-in-the-box? 

Kun varovasti käskin vaan klikkaamaan, tuli mitä tuli, lähiomaisen tilille ei käynyt kuinkaan. Asia alkoi kismittää sen verran, että tein samat toiminnot suomeksi. Missä vaiheessa astuu joku Jack kuvioihin? Olin ällikällä lyöty, kun ohje oli suomeksi: JATKA. Miten tämä kääntyi sanaksi JACK? Kävin muutamassa netin käännösohjelmassa, ja jostain tuli jackin käännökseksi JÄTKÄ. Ei hiivatti. Ä-pilkut tulivat mukaan jotenkin? Kun lähtee hortoilemaan googlen saloihin, jack-sana näyttäytyy niin monimerkityksellisenä, jepareista varastamiseen, miesten vessoihin, homoihin ja tunkkeihin, että melkein uskoisi salaliiton olevan asialla. Suomeksi vaan tyynesti jatketaan asiointia. Jonakin todella tylsänä päivänä kirjoitan osuuspankkiin ja kysyn, miksi JACK. Ehkä olen vain tietämätön kansainvälisistä pankkitermeistä. Kyseessä on siis pankin virallinen englanninkielinen sovellus.

 

Muuten lähiomainen on suoriutunut sekalaisin arvosanoin kotouttamisesta. Käytännön aineissa tuli kiitettävä: lämmittää hyvät löylyt puusaunassa, kolaa lumet kaksikätisesti ja jopa suoraan. Tekee kunnon jäälyhdyt, jo neljännellä yrittämällä. Tunnistaa kantarellin ja tatit. Ajaa skootterilla kuin nuori kundi, paitsi ettei keuli (vielä). Osaa katsoa ulkolämpömittaria ja tulkita sitä, soveltaen vaatetusta. Pukee hatun ja lapaset ENNEN ulos lähtöä. Ei seiso tumput suorana tai ole pihalla kuin lumiukko (siinäpä käännöspähkinää jollekulle). Ensi kesänä ehkä jo soutaa lievää kaarretta eikä ympyrää. Kielissä tulee valitettavasti välttävä (iirin kieli on oudosti aktivoitunut, mutta sitä ei voi laskea kotouttamiseen). Oppii kaksi uutta suomen sanaa päivässä, unohtaa toisen. Haasteita viittä kirjainta pitempien sanojen kanssa. Kymmenessä vuodessa voi varmaan jo seurata pikkukakkosta sujuvasti. Onneksi työelämä on ohi! 

 Luulen kyllä, että kymmenen vuoden kuluttua istumme molemmat lattialla pikkukakkosta katsoen, tunnusmusiikkia hyräillen. Ehkä vilkaisemme toisiamme: hei, käytkö sinäkin täällä? Näytät tutulta. Jack?

P.S. "Lost in translation” viittaa käännöshävikkiin – kaikkeen, mikä jää välittymättä, kun asia esitetään toisella kielellä. Sofia Coppolan loisto­elokuvan nimenä ilmaisuun kehittyy lisäulottuvuuksia: eksyksissä oloa vieraassa kulttuurissa, hämmennystä elämän käännepisteessä, kielimuurihuumoria. (Kopioitu Timo Peltosen taannoisesta leffa-arvostelusta Hesarissa - yksi lempileffojani!)

Hiihtokelit ovat olleet täydelliset tänä talvena!