Länsi-Irlannin lumoa ja luitten lämmittelyä

Miniloma länsi-Irlannissa on aina riskaabeli yritys. Sään puolesta, ympäri vuoden. Paitsi talvella todennäköisemmin sataa koko loman ajan. Tai ainakin kerran päivässä. Viidestä reissupäivästä elokuussa kaksi oli kuivaa, tuulista ja ajoittain aurinkoista: bingo! Sillä länsi-Irlanti on yksi kauneimpia ja lumoavimpia paikkoja joita tiedän, mutta vain kuivalla säällä. Sadesäällä uhkeita vuoria ja kimaltelevaa merta ei ole olemassa, ne tuntuvat huhupuheilta. Tahmea tihkuva kosteus läpäisee kaiken, pilvet roikkuvat käsinkosketeltavan alhaalla. 

Irlanti on pieni kallioinen saari Atlannin valtameren laidalla, ja se on ensimmäisenä valtavien sademassojen tiellä, kun ne törmäävät Eurooppaan. Ja länsi-Irlanti ottaa sateet vastaan ensimmäisenä. Tuulettomia päiviä ei taida olla.

Meillä oli onnea, kun näimme Dooloughin vuorilaakson kuivana päivänä. Ihminen tuntuu siellä kovin pieneltä, ja asumaton laakso on yhtä jyhkeä ja villi kuin satoja ellei tuhansia vuosia sitten. Lähestyimme laaksoa pohjoisesta käsin. Musteenväriset pienet purosuonet puhkeavat pulleitten vihreiden seinämien välistä kuin paineella ja syöksyvät alas. Minusta oli liikuttavaa, että niille oli annettu nimetkin: Sruhaunnahillina, Fiddaunlaghfreagh, Fiddaundou, iirinkielisiä hellittelyjä. Itse järvi, Du Loch eli musta järvi, oli tummanpuhuva, syvä ja niin pelottava, ettei uiminen tullut edes mieleen. Vain jokunen sarvipäinen lammas liikkui vuorenrinteellä. Vaikken tiennyt mitään laakson historiasta, tuli minulle täällä outo olo. 

Tien viereen oli pystytetty pari muistomerkkiä. Sain tietää, että tämä oli Irlannin nälänhädän yksi päätepiste. Sadat nääntyivät tähän laaksoon etsiessään ruoka-avustusta, turhaan. Nälkäänäkevät perheet, jotka perunarutto ajoi tien päälle, lähtivät Louisboroughiin ruokakuponkien toivossa hyytävässa säässä maaliskuussa 1849. Heille kerrottiin, että arvon herrat ovat lähteneet metsästysmajalle Delphiin, jossa he ottavat vastaan anomuksia. Väki, kuutisensataa hekeä, lähti jalan 20 kilometrin matkalle. Moni oli niin heikossa kunnossa että tuupertui jo menomatkalla. Metsästysmajan porteille selviytyneitten piti odottaa tunteja, koska herrat olivat lounaalla. Sitten väki käännytettiin takaisin tyhjin käsin, ilman selitystä. Sää oli hirmuinen: laaksosta muovautui tuulitunneli, ja raekuuro pyyhki sen läpi. Nälkiintyneitä ihmisiä hukkui järveen, osa kuoli kylmyyteen. Kun tieto massakuolemasta kantautui kaupunkiin, tuli paikalle miehiä, jotka hautasivat ruumiit niille sijoillensa. Sanotaan, että joillakin nääntyneillä oli vielä ruohoa suussaan, jota he olivat yrittäneet syödä. Tämä on yksi synkimpiä Irlannin nälänhädän muistomerkkejä. Itse Jumala tuntui varmasti kääntäneen selkänsä ihmiselle tässä laaksossa. Minä vain vein yhden liuskekiven lisää pinon päälle. Linkki tarinaan. 

Westportin muodonmuutos ränsistyneestä, eristyneestä pikkukaupungista suosituksi turistikohteeksi on uskomaton. Westportin kaupunki perustettiin aikoinaan brittien toimesta sillin ja viljan vientisatamaksi, ja kun tämä elanto loppui, kaupungin alamäki alkoi. Nälkävuosina tämä oli viimeinen kotisatama, jonka Amerikkaan lähteneet näkivät. Monet eivät selvinneet matkasta, ja laivoilla oli julma nimi: coffin ships. Nykyisillä Välimeren ylittäjillä on sama uhka. Maanpakolaiset ovat aina merkinneet kiinnostavaa tulolähdettä välikäsille. Kunhan matkustajat maksavat matkansa, heistä ei ole sen jälkeen väliä. 

Westportin yksi vetonaula on läheinen pyhän Patrickin vuori eli Croagh Patrick, jonne tuhannet kiipeävät nähdäkseen vuoren laella olevan kirkon. Näkymät ovat kyllä muhkeat alempaakin.

Minä muistan hämärästi länsi-Irlannin köyhyyden lomareissuilta vuosien takaa. Lähisukulainen taas asui tällä paikkakunnalla kolmisenkymmentä vuotta sitten. Silloin siellä oli vain pieniä maalaiskauppoja, hikisiä pubeja ja traktoreita parkissa. Nykyään Westportin surullisesta maineesta ei näy jälkeäkään. Ravintolat ovat täynnä ruokailijoita, liikenne matelee keskustassa, hienot putiikit ovat auki turisteille. 

Sataman varastorakennuksiin, jotka lähisukulainen muistaa kolhoina aavetaloina, on tehty hotelli, loma-osakkeita, kauppoja sekä upea, valoisa taidegalleria Custom House Studios, jossa pistäydyimme.

  

Kolme taiteilijaa, kolme erilaista näyttelyä. Minua viehätti oudosti Pat Byrne'n mytologiset modernilegendat, samoin Gavin Porter'in henkeäsalpaavan taidokkaat piirrokset yläkerrassa.

Gavin Porter

Gavin Porter

Pat Byrne

Joillakin ihmisillä on vain taivaallinen piirrustuslahja. He piirtävät okaisen risun tai vaahteransiemenen, ja siitä syntyy jotain metafyysistä. Taas kerran totean: less is more. Niin värikylläisyydestä ja runsaudesta kuin muuten pidänkin. Barbara Trawinksin pienimuotoiset tutkielmat täydensivät kolmikon.

Valokuvaajan kanssa autoilu on Irlannissa yhtä tuskaa: aina kun eteen osuu välttämätön kuvauskohde, on peräpuskurissa toinen auto eikä missään näy levennystä johon voisi pysähtyä. Valo myös vaihtuu ahdistavan nopeasti: jos et heti kuvaa välkkyvän vihreää vuorenrinnettä, näky on kohta poissa. Vuorenhuippu katoaa kohta harmaaseen pilveen. Jos kuvat onnistuvat, ne ovat kyllä vaivan arvoisia!

Achill-saarella lämpötila putosi iltaan mennessä sen verran, että kynä tuskin pysyi kädessä kun yritin tehdä muistiinpanoja. Kahvit ja voileivät olivat lentää käsistä piknikpöydän ääressä. Jälleen kerran totesin, että Irlannissa ei kannata tuijottaa sen enempää kalenteriin kuin lämpömittariinkaan. Merituulen viima jähmettää aurinkoisena elokuun päivänäkin. Uima-asuksi sukelluspuku on paras, ja untuvatakille löytyy käyttöä kesälläkin.

Minulle reissun paras anti oli kuitenkin Lissadell'in kartano Sligossa. Kävimme ensin tunnollisina W.B.Yeats'in haudalla Drumcliffessä, vaikka luut, jotka hautaan tuotiin Ranskasta sodan päätyttyä eivät viime tietojen mukaan todennäköisesti olekaan kuuluisan runoilijan. Väliäpä luista, hautakivi oli komea runoineen. 

Enemmän tunnelmaa oli Lissadellin kartanossa, jossa Yeats kävi sekä lapsuudessaan pelaamassa krikettiä ja ratsastamassa että nuorena runoilijana vuosina 1894-95. Hän ystävystyi Evan ja Contancen, kahden Gore-Boothin siskoksen kanssa, ja ikuisti heidät runossaan: two girls in silk kimonos, both beautiful, one a gazelle. Eva oli uhkarohkea ratsastaja ja runoilija, ja Constancesta tuli taiteilija, suffragetti ja ensimmäinen naiskansanedustaja Westminsterin parlamenttiin. Hänet tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta osallistuttuaan vuoden 1916 kansannousuun, mutta se muutettiin vankilatuomioksi. Varsinainen gaselli!

Oli mielenkiintoista astella sekä Constancen että Yeatsin jalanjäljissä kartanossa ja sen isossa puutarhassa. Paikka meni rappiolle vanhojen omistajien velkaannuttua ja sen osti varakas yksityinen irlantilaisperhe huutokaupasta v. 2003, kun Irlannin valtio kieltäytyi ostamasta sitä vedoten kalliiseen kunnostusbudjettiin. Omistajat ovat kunnostaneet taloa ja puutarhaa entiseen loistoonsa, puutarha avattiin kymmenisen vuotta sitten, kartano vasta viime vuonna pitkällisten lakijuttujen jälkeen. Me pääsimme kolmen vartin hengästyttävälle opastetulle kiertueelle. Valokuvaus oli kiellettyä sisällä, ja olisin mieluusti vaellellut varsinkin pohjakerroksen palvelijoitten maailmassa pitempään. Erinomainen opas oli paikallinen nuorimies, joka tunsi historian. Ylin kerros oli valitettavasti perheen omassa käytössä, mutta tanssisalit ja biljardihuoneet näimme. Wikipedia kertoo kohteesta enemmän: linkki historiaan. Lisää kuvia maista ja talosta tästä.

Kylmyys sai hytisemään kellarissa keskellä kesää - millaistakohan siellä on talvella? Lipunmyynti ja kahvila sijaitsee niinsanotussa ratsastushallissa, valtavan korkeassa kivikasarmissa, jossa kartanon hevosia ulkoilutettiin huonolla säällä, olipa yhdessä nurkassa hevosille uima-allaskin. Nälkävuosina halli toimi soppakeittiönä! Yläkerran museon vitriineissä oli valtavasti alkuperäisiä dokumentteja, taideteoksia ja esineitä. Paikan kylmyys ja kosteus sai kaikkien kirjojen etukannet kipristymään ja mieleen tuli, eikö näitäkin korvaamattomia museoaarteita voisi säilyttää sopivammassa paikassa? En voisi kuvitella, että jonkun suomalaisen kuuluisan kansanrunoilijan tai -taiteilijan jäämistöä säilytettäisiin näin ja vielä yksityisten toimesta. Kuuluisten tyttärien taideteokset homehtuvat kartanon kellarin kosteilla seinillä. Vika ei ole yksityisten omistajien, jäämistöä on niin valtavasti ja paikkaa on mahdoton pitää kuivana ja lämpimänä. Ohikulkevalta oppaalta muuten kuulin, että nykyisillä omistajilla on seitsemän lasta, ja he kaikki ovat kesätöissä sekä kartanossa että kahvilassa! Aika erikoista, kun omistajat ovat miljonäärejä. 

Kun opaskierros päättyi, meidät ohjattiin ulos palvelijoille tarkoitettua maanalaista tunnelia myöten, ja me päätimme pistäytyä alppipuutarhassa, vaikka tihkusade alkoi jo ripsua.

Se oli minunlaiselleni puutarhahullulle orgastinen kokemus. 

1900-luvun alussa loihditut kiviaidatut puutarhat menivät täysin rappiolle viime vuosikymmenien aikana, ja tämänpäiväistä kukkaloistoa arvostaa enemmän, kun tietää, mikä työ puutarhureilla on ollut paikkaa raivatessaan. Kivimuurit suojaavat merituulelta, Sligo Bay on hiekkarantoineen aivan muurin toisella puolella. Näkymät olivat uskomattomat. 

12 euron pääsymaksun olisin maksanut pelkästään tästä!  Harmittaa vieläkin, että ajanpuute ja tihkusade eväsi meiltä käynnin kartanon viktoriaanisessa keittiöpuutarhassa, josta olen nähnyt vain kuvia.

Hylätty kylä

Tiedän, että irlantilaisten katkeruus englantilaisia karatanoherroja kohtaan oli syvää, nälkävuodet jättivät ikuiset arvet, mutta mitä meillä olisi vertailukohteina hylättyihin kansan kivimajoihin, jos näitä kartanoita ei kunnostettaisi ja pidettäisi auki tavallisille tallaajille? Irlannin taide ja itsenäisyysliike kumpusi osittain näistä piireistä, eihän köyhillä ole varaa, aikaa ja energiaa kulttuuriin ja filosofointiin. Sama tapahtui Suomessa. Minusta nimenomaan kontrasti yläkerran ja alakerran asukkaiden välillä on sitä elävää historiaa, jonka tajuaa vasta kävellessään heidän jalanjäljissään. 

Viimeiseksi kohteeksi jäi pyramidien ikäisten kivirinkien tutkiminen Carrowmoressa. Mihin tarkoitukseen ne tehtiin? Hautaholveiksi, pyhätöiksi, kokouspaikoiksi? Nämäkin on tehty turistikohteiksi vasta hiljattain, ja osa tutkimustyöstä on tehty ruotsalaisten arkeologien toimesta. Lehmät olivat päässeet rikkomaan aidan parhaimmin säilyneen dolmenin ympärille, liukumiinoja sai varoa. Osa muinaisista kivistä on kuulemma päätynyt paikallisten maajussien kiviaitojen paikkaamiseen. Yhden pyhän kiviringin keskeltä meni jonkun maanviljelijän kiviaita, ja siinä se pysyy. Ei maata niin vaan myydä, edes arkeologisten pyhäinjäännösten takia. Jos olette nähneet Jim Sheridanin elokuvan The Field, ymmärrätte miksi maaomistus on niin pyhää Irlannissa. 

Oranssia ruostekukkaa, vihreitä niittyjä, lampaita, sinisiä vuoria, Atlannin merta. Seuraava maa-alue onkin Amerikka.

Mulrannyn rantaa. Hiekkasärkillä on nälänhädän massahautoja, kun uhreja oli liikaa haudattavaksi hautuumaille. Sananparren mukaan "Maisemaa ei voi syödä", mutta nykyään turistit tuovat elannon tähän maankolkkaan.

Kasvimaailman maahanmuuttajia jotka ovat integroituneet: joka paikassa villinä kasvavat oranssit ruostekukat eli Crocosmiat, rhododendronit ja verenpisarat eivät ole natiiveja kasveja! Violetit rhodot erityisesti on julistettu kiusankappaleiksi, joiden kitkeminen happamista suomaista on vaikeaa. Länsi-Irlannin kosteassa ja leppeässä ilmastossa kukoistaa muutenkin outoja lajeja: eukalyptus ja palmut. Entäs sitten aasit? 

Reissumme oli kesän ainoa, mutta lyhyydestään huolimatta antoisa.

 












Yövyimme B&B-tyyliin entisessä pappilassa, jossa pidetään kirjoittajaretriittejä: sinnepä joskus! Muistutan itseäni, että pitää ottaa sekä villasukat, pipo että tohvelit mukaan, niitä olisi nytkin tarvinnut iltasella. Länsi-Irlannin lumo ei luita lämmitä.

P.S. Ihan pakko vielä mainostaa uutta pyöräilyreittiä Mayo'ssa: The Great Western Greenway. Säälin usein Irlantiin tulleita turistipyöräilijöitä, sillä minusta kapeat ja jyrkät tiet eivät ollenkaan sovi pyöräilemiseen, varsinkaan perheille. Tämä upouusi fillarireitti on tehty erikseen autotien viereen ja kulkee läpi mitä upeimpien maisemien Achill-saarelle asti. Lisää tietoa löytyy mm. täältä.

Huom. vasemmanpuoleinen autoliikenne. Liikkuvaa mattoa muistuttava lammas ylittää tietä. 

Polttamatta jääneet kartanot - top ten

Irlannin sisällissodan jälkeen 1920-luvulla IRA tuhopoltti liki 300 herrasväen kartanoa. Syytkin ovat aika ymmärrettävät. Wikipidian linkki kertoo, miten niille kävi. Osa jäi seisomaan raunioina muistutukseksi menneistä, osa purettiin, osa entisöitiin. 

Powerscourt House

Yhteistä kaikelle herrasväelle ympäri maailmaa on se, että kartanon paikka valittiin huolella. Se rakennettiin parhaalle maalle, suotuisimpaan ilmansuuntaan, ja mitä upeimmin mahdollisin näköaloin. Kun oli varaa mistä valita, ja rahaa millä palkata työväkeä, rakennuksista tuli loistokkaita ja kartanon tiluksista maailmanluokan puistoja. Työväkeä palkattiin sadoittain, mutta he eivät saaneet näkyä. Eräässä kartanossa näin kahdet portaat vierekkäin: herrasväen kiillotetut leveät marmoriportaat, ja seinän takana arkiset palvelusväen rappuset, joita pitkin pissapottia vietiin ja aamiaistarjottimia ja hiiliämpäreitä tuotiin. Kahden kerroksen väki ei saanut kohdata portaissa. Yleisiä olivat myös maanalaiset, pitkätkin käytävät, joita pitkin työväki ja muonatilaukset tulivat taloon. Vaikka työtä oli paljon, sen tekeminen ei saanut näkyä eikä kuulua. Ei ihme, että aateliset luulivat, että puhtaat lakanat ja moniruokalajiset päivälliset tulivat tyhjästä.

Tavallisen proletariaatin onneksi, monet kartanoista ovat nykyään auki ja pientä pääsymaksua vastaan voi suomalainen huutolaisen pojantytärkin samoilla puutarhoissa ja kulkea kartanon käytävillä. Kartanon ylläpito nimittäin on nykyään vähän eri hintaluokkaa kuin ennen vanhaan, ja perintövero on köyhdyttänyt entisiä omistajia. Kartanoiden ja puutarhojen ylöspidosta on tullut bisnestä ravintoloineen ja putiikkeineen. Joistakin on tullut hintavia hotelleja. Ja tietysti jotkut harvat ovat edelleen yksityisomistuksessa. En ole vielä päätynyt mihinkään mielipiteeseen siitä, että niin monet linnat ja kartanot ovat filmitähtien ja jalkapallonpelaajien omistuksessa. Kuvastaako se nykyajan kapitalismia vai massakulttuuria? Demokratiaa?

Olimme kerran sukujuhlissa yötä Kinnitty Castle'ssa, joka on nykyään hotelli. Tupakkatauolla tuli melkein riita sukulaismiehen kanssa siitä, oliko näillä kartanoilla ja linnoilla säilytysarvoa. Hänen mielestään ne kaikki olisi saanut polttaa maan tasalle, sillähän kolonialisteista päästiin. Minusta oli hienoa, että mekin, ihan tavalliset tallaajat, saamme nyt nukkua ja syödä tällaisissa linnoissa, vaikka vielä sukupolvi pari takaperin olisimme seisseet tiellä niiaten tai lakki kourassa, kun aateliset kulkivat kärryissä ohi. 

Ymmärrän, että Irlannin nälkävuodet eivät ikinä unohdu ihmisten muistista (lempikirjailijani Nuala O'Faolain on kirjoittanut elävästi kartanon ja paikallisten ristiriidasta romaanissaan My dream of you  - Olet kaikkeni, Tammi 2001, suom. Jaana Kupari-Jatta). Monet kiviaidat ja tekolammet on rakennettu nälkäänäkevien työllä - aivan kuten Suomessakin. Esim. Aulangon huvilinnat on rakennettu ruokapalkalla nälänhädän aikaan.

Jos kaikki konkreettinen kuitenkin hävitetään, mitä jää jäljelle? Tarua. Sitäpaitsi minusta kartanot ja niiden upeat puutarhat ovat muistomerkkejä ei vain niiden suunnittelijoille, vaan myös sadoille ellei tuhansille työmiehille ja -naisille jotka ne rakensivat, sisustivat ja pitivät kunnossa. Käden työtähän se on.

Rannalta kerättyjä kiviä? Montako tuhatta?

Huomasin pikaisen googlettamisen ansiosta, että suurin osa Irlantiin suuntautuvasta massaturismista suuntautuu samoihin kohteisiin: Länsi-Irlantiin, Kilkennyyn ja Dubliniin. Irlannissa on kuitenkin tusinoittain mitä lumoavampia kartanoita, linnoja, puutarhoja ja puistoja, piilossa pidettyjä helmiä joihin eivät yleensä löydä kuin harvat ja valitut turistit ja paikalliset. Kulttuurikorppikotka on myös osunut useammalle kulttuurifestarille, joka on pidetty tällaisen kartanon tiloissa, ja jotenkin se luo aivan oman tunnelmansa. Ajattelen aina, että kun ennen kartanon salissa vain aatelisrouvat nyhräsivät koruompeleidensa kimpussa ja herrat tupruttelivat sikaria kirjastossa, siellä vaihdetaan nykyään mielipiteitä feminismistä, luetaan runoutta ja haastatellaan nuoria kirjailijoita. Pienen vähemmistön yksinoikeus kulttuuriin on nyt jokaisen ulottuvilla. Se on ilon asia.

Kulttuurikorppikotka ja lähisukulainen jakavat onneksi yhteisiä harrastuksia. Minä rakastan kasveja ja puutarhoja sekä kirjallisuutta, hän valokuvausta ja taidetta. Molemmat nauttivat hyvästä kahvista ja arjen lyttäämisestä johonkin aivojen takaraivoon. (Eturaivo palaakin sitten maanantaiaamuna, mutta se on jo toinen blogi.)

Seuraavassa minun listani: Irlannin TOP TEN kartanot. (Lopussa vielä yksi varoittava esimerkki puutarhasta, jolle on käynyt köpelösti.) 

Suurin osa Irlannin kauneimmista kohteista sijaitsee julkisen liikenteen ulottumattomissa, joten laitan alkuun muutaman, jonne pääsee myös julkisilla. Loput vaativat omaa tai vuokra-autoa ja hyvää karttaa. Tien viitoitus Irlannissa on vähän summittaista, samoin ilmoitetut välimatkat. Nykyvempeleillä (gps) selviää kyllä perille, jos mekin kerran tuulilasin peittävillä paperikartoilla. Kaikki listan kohteet sijaitsevat päivämatkan päässä Dublinista etelään. Joissakin kohteissa vain kartano on näkemisen arvoinen, joissakin on pelkkä puistoalue tai puutarha. Joissakin on sekä hieno puutarha että kartano. Olen lukenut mukaan myös yhden, joka on nykyään pelkästään hotelli. Standardi pääsymaksu antaa osviittaa sille, miten kalliiksi retki tulee. Linkistä löytää ja kannattaa katsoa mm. aukioloajat. Kuvat omiani.

1. Airfield House, Dublin 14. Viime aikoina hurjasti modernisoitu kahden naimattoman rouvan kaupungille testamentattu puutarha, jossa on asuinrakennus. Opastetut kierrokset talossa. Omistajien harrastuksista kertovaa esineistöä, vanhoja autoja. Kotieläimiä ja hyötypuutarha. Upea moderni ravintola, joka on liiankin suosittu. Keidas keskellä Dublinia. Luas-ratikka tai bussi. Sisäänpääsy 10e.

2. Powerscourt House, Enniskerry, County Wicklow . National Geographic valitsi sen v.2014 kolmanneksi parhaaksi Maailman Puutarhaksi. Massiivinen rakennus ja valtava ranskalaistyyppinen puutarha. Upea näköala Wicklowin Sugarloaf-vuorelle. Japanilainen puutarha. Kartanon kotieläinten hautausmaa. Aurinkoinen kahvilaterassi talon edessä, sesonkiaikaan tupaten täynnä. Suuri shoppailualue, jossa myös puutarhaosasto. Kannattaa etsiä salainen käytävä, jota pitkin palvelijoiden oli kuljettava, jotta he eivät olisi pilanneet maisemaa. Huomasin sen itse vahingossa seisoessani tienpuoleisella etuportilla golf-kenttää katsellen. Ilmeisesti työväki oli ennen pienikokoisempaa, koska nykyihmisistä sentään näkyi päälaki, kun he kävelivät nurmikentän poikki! Sisäänpääsy 8.50e. Dublinista pääsee DART-junalla (Bray) ja LUAS-ratikalla lähelle (Brides Glen) ja bussilla Enniskerryyn, josta 15min kävelymatka (ylämäkeen).

 

Sugarloaf Mountain

Upeasti koristellut ulkoportaat. Kivimosaiikkia!

3. Mount Usher Gardens, Ashford, County Wicklow. Tänne suuntaamme joka syksy, sillä silloin puutarhan minivaahterat ovat kuin tulessa. Kevät on myös kaunista aikaa. Pienenpuoleinen puisto, joka reunustaa kapeana kaistaleena joen molempaa puolta. Kasveista löytyy myös kartta, monia harvinaisia puita. Talo omistajan yksityisessä käytössä. Pitkän linjan bussi nro 133 Ashfordiin. Suosittu kahvila-ravintola ja putiikkeja. Sisäänpääsy 10e.

 4. Killruddery House, Bray, Co. Wicklow. Dart-juna ja/tai bussi Bray'hyn. Iloinen jälleennäkeminen 10 vuoden kuluttua ensitapaamisesta. Paikka on uusiutunut ilahduttavasti: lähisukulaisen lähisukulainen on ollut mukana vanhan kivimuuri-puutarhan jälleenrakennuksessa. Aurinkoisena kevätaamuna kuljeskelu omenatarhassa, jossa kuopsutteli kanoja ja pääskyset tekivät pesää vanhassa tallirakennuksessa oli upeaa. Kaikki kasvatetaan orgaanisesti ja satoa käytetään puiston ravintolassa. Lapsilla (ja minulla) oli hauskaa syöttää ruohoa porsaille aidanraosta. (Yritin olla ajattelematta ravintolaa.) Puistossa on mitä erikoisin pyöreä lampi, jota reunustaa kaksinkertainen pyökki-istutus. Myös pyöreä amfiteatteri on ainut laatuaan Irlannissa, ja siellä näytellään oikeasti ulkoilmateatteria. Me eksyimme pitkäksi aikaa keväiseen metsään, jossa oli huumaava villivalkosipulin tuoksu. Kävelyreittiä olisi voinut jatkaa tunneiksi. Keski-ikäiset jalat jaksoivat vielä sokkelopensaikon ja kartanon ulkoapäin, sitten oli jo mentävä kahville. Paikassa on vilkas kulttuuritarjonta konserteista petolintulennätyksiin (suokaa anteeksi outo suomennos, en vain tiedä mitä falconry mahtaa olla äidinkielelläni!). Hyvä kahvila, mahdollisuus tuoda oma piknik omenapuutarhaan. Lauantaisin myös tori. Sisäänpääsy 6.50e.

The Orangery - Appelsiinitarha

5. Well's House, Gorey, County Wexford. Maaseudun rauhassa, uudempia puistokohteita, investoi perheystävällisiin tapahtumiin. Upea istutuskokoelma, artisaaniputiikkeja, "pelastettuja" eläimiä tallissa porsaista aaseihin, metsäpolku. Menimme kierrokselle taloon, mielenkiintoista, mutta entisöinti vasta alullaan. Kuten aina, minun teki mieli jättäytyä opastuksesta ja pujahtaa kiellettyihin porraskäytäviin...Lapsiystävällinen kahvila ja terassi. Sisäänpääsy 8e per auto.

6. Johnstown Castle, County Wexford. Kunnon linna lampineen ja puistoineen. Mukava kävelykohde. Linna vain yksityistilaisuuksille, vieressä mielenkiintoinen maaseutumuseo. Linnan sisäpihalla riikinkukkoja ja kahvio. Puisto 3e, museo 6e, molemmat 8e. 

7. Altamont Gardens, County Carlow. Autio kartano, jonka puistoalueen omistajat testamenttasivat valtiolle. Puutarhurin ja kasvienrakastajan taivas. Tänne palaamme aina uudelleen. Luontopolku alkaa kartanon pyökkikujalta, laskeutuu lummelampeen, kiertelee sen ympärillä ja laskeutuu sitten irlantilaiseen lehtimetsään, yhteen niistä harvoista, joita vielä on jäljellä. Osittain vaikeamaastoista ja kivikkoista, laskee joen varteen, josta taas 100 kivirappusen nousu takaisin. Toistaiseksi olemme selvinneet, vaikka lähisukulainen pysähtyy tutkimaan kameraansa yhä useammin kesken kiipeämistä...! Takaisin kartanolle voi palata joko lammashaan poikki tai metsän kautta. 

Riippusilta lammen poikki, jolta voi seurata vesilintujen pesimistä. Kivimuurin takaa löytyy portti, jolta pääsee kasvitarhaan ja sen myymälään. Eräs kauneimmista kasvimyymälöistä Irlannissa. Tänä vuonne sinne on lisätty pieni kahvila, mutta parkkipaikan puolella on piknik-pöytiä, jonne voi tuoda omat sapuskat. Forge-nimisessä ravintolassa päätien varrella voi syödä tukevammin, viitoitettu tieltä. Forgemuuten tarkoittaa sepän työpajaa, mikä se olikin aikoinaan. Täältä lähdemme aina hyvillä mielin - ja takaronkissa aina jotain uutta puutarhaan. VAPAA PÄÄSY!

8. Borris House, County Carlow. Viimeisin löytömme, jonne löysimme River Festival-lehtisen avulla. Paikka on ilmeisesti edelleen jonkinlainen hotelli, aivan upean vanhanaikainen, 1600-luvulta peräisin, alkuperäisten Irlannin kuninkaiden (High Kings of Leinster) asuinpaikka. Nettisivujen mukaan maan suosituin hääjuhlapaikka! Osuimme paikalle taidenäyttelyn avajaisiin, jossa avajaisväki oli vähintään yhtä kiinnostavia kuin taideteokset. Sormisyötävätkin olivat sushia ja spelttileipä-smörgosbordia. Carlow Arts Festival pitää siellä kirjoittajafestaria kesäkuussa, esitteessä etupiha näkyy olevan markiisitelttoja ja aurinkotuoleja täynnä. Sinne! Opaskierrokset talossa to ja su 10e.

Hippodrome

Ne surullisenkuuluisat takaportaat!

9. Russborough House, Blessington, County Wicklow. Upea vanha kartano, jonne pääsee sisälle, kellarikerroksessa omistajien laajoista matkoista ja harrastuksista kertova museo leffateattereineen. Isot väljät puistoaukeat, lasten leikkipuisto (harvinaisempaa Irlannissa kuin Suomessa, siksi mainitsen!), artisaanipajoja. Kävimme viime vuonna isossa taidemyyntinäyttelyssä joka oli fantastinen, parhaat oli sijoitettu pyöreään ravihalliin (jossa ilmeisesti ennen koulutettiin kartanon hevosia). Myös ulkoilmaveistokset viehättivät. Hyvä kahvila. Kartanon upeat taidekokoelmat on ryöstetty monta kertaa, viimeksi vuonna 2002, jolloin varkaat ajoivat nelivetomaasturilla pellolta suoraan takarappusia ylös ja ovesta sisään. Kannattaa katsoa ne portaat!  Sisäänpääsy taloon 10e, paitsi jos on nelivetojeeppi...

10. Kinnitty Castle, near Birr, County Offaly. Hieman kauempana Dublinista, ja nykyään pelkästään hotelli, mutta jos haluaa elää päivän ja yön kuin prinsessa, täällä sitä voi leikkiä luottokortin avulla. Tämä prinsessa ei löytänyt herneen hernettä patjansa alta, niin hyvin hän nukkui valtavassa sängyssä sukujuhlien iltana. Täällä todella eläydyin kuvittelemaan, millaista on mahtanut eläminen olla aatelisrouvana. Ja sitten taas marmoriportaita kuuraavana palvelustyttönä. 

  

Aivan lopuksi, ja surulliseksi sellaiseksi, yksi vanha linnapuisto, jonne menimme retkelle monen vuoden tauon jälkeen ja petyimme: Duckett's Grove, County Carlow. 

Jos olisi olemassa ISPCA (Irish Society for the Provision against Cruelty to Animals)-yhdistystä vastaava elin kasvien puolustamiseen, soittaisin heille. Linnan omistaa nykyään Carlowin kunta, ja se käsittääkseni on myös vastuussa aidatusta puutarhasta. Puisto oli ainakin vielä pari viikkoa sitten, toukokuun lomaviikonloppuna, kaameassa kunnossa. Rikkaruohot ja nokkoset koristivat kukkapenkkejä, eivätkä ne olleet mitään yön yli kasvaneita. Nurmikko oli ajettu, ei muuta. Tuhansien eurojen arvoiset alppiruusut ja istutukset olivat tukehtua ja kituivat hoidon puutteessa. Kuljin ihan mykkänä puutarhassa. Miksi investoida puutarhaan, kutsua ministerit avajaisiin, painattaa mainoksia, kun sitten annetaan kaiken mennä hunningolle. Istuimme vihaisina kahvilla ja aloin nyppiä rikkaruohoja kukkaruukuistakin. Ehkä kunta kärsii lamaleikkauksista, en tiedä. Surkeaa oli näky. Linna itsessään on kuin kummituselokuvasta, mutta sinne ei ollut luvattuja opaskierroksia. En suosittele!

Varoituskartiot olivat paikallaan: RUMAA KATSOTTAVAA!

Linkit netistä tarkempine ajo-ohjeineen, aukiolopäivineen jne:

1. Airfield House and Gardens: http://www.airfield.ie/  
2. Powerscourt: http://en.wikipedia.org/wiki/Powerscourt_Estate
3. MountUsherGardens: http://www.mountushergardens.ie/directions.html
4. Killruddery House:  http://www.killruddery.com/about-2/visiting-us/
5. Well's House:  http://www.wellshouse.ie/
6. Johnstown Castle:  http://www.irishagrimuseum.ie/johnstown-castle-gardens/
7. Altamont House:  http://www.dochara.com/places-to-visit/altamont-house-gardens/
8. Borris House:  http://www.borrishouse.com/
9. Russborough House:  http://www.heritageisland.com/attractions/russborough-house/ 
10. Kinnitty Castle: http://www.kinnittycastlehotel.com/

P.S: Korjaus viittaukseeni suomalaisista nälkävuosista: Aulangon satulinnoissa käytettiin osittain vankilan työvoimaa. Sen sijaan samassa kaupungissa sijaitsevan Katisten Kartanon kiviaidat on rakennettu nälänhädästä kärsivien kiertolaisten toimesta ruokapalkkaa vastaan. Kartanon puutarhasta löytyy jäännöskivistä rakennettu "muistomerkki" sekä museosta iso pata, jossa puuroa tehtiin työläisille. Sekoitin kaksi paikkaa keskenään.  Alla kuva nälkävuosien muistomerkistä Katisissa.