Totuuden hetki

 Kuten viime blogissani mainitsin, kävin taas Irlannissa jälkikasvua katsomassa, mikä oli tietenkin ihanaa ja sydäntä riipaisevaa. On silti outoa, kun tuntee olevansa lähes turisti entisessä kotimaassaan, eikä oikein enää osaa kuvitella asuvansa siellä. Kaunista ja rehevää Irlannissa oli, eikä ihme, sillä kuten jokainen tapaamani valitti: heinäkuussa satoi joka päivä. Vehreydellä on hintansa.

Minulta kysyttiin useaan kertaan, miten lähiomaiseni on asettunut Suomeen. Ihan hyvin, vastaan aina, mutta tosiasiahan on, että en oikeastaan tiedä, kun en ole häneltä koskaan sitä kysynyt. Uskaltanut kysyä?

Nyt aiheeseen tulee tarkistus. Tenttasin miestä tekemilläni erittäin syväluotaavilla ja valaisevilla kysymyksillä, joiden kuvittelin avaavan hänen - muutenkin ylitsevuotavan - sanaisen arkkunsa. Joihinkin kysymyksiin sain vain kyllä/ei -vastauksia, joten rustasin niitä yhteen muiden kanssa. Vannon, että en ole sensuroinut niitä, ja kuten näette, sain vähän nieleskellä totuuden kanssa. Ei varmaan tekisi pahaa itse kunkin parisuhteessa tehdä tällainen kysely, kun tehdään elämään isompia muutoksia!

Tässä suomennettuna kysymyssarjani:

1.Miten päätös Suomeen muuttamisesta syntyi?

- Minut käskettiin. Seurasin vaimoani hänen kotimaahansa.

2. Mikä on ollut positiivista tai yllättävää muutossa?

- Se, että tulen toimeen englannilla, erityisesti nuorempien ihmisten kanssa (alle 40-vuotiaiden erityisesti). Hiljaisuus ulkona luonnossa. Se, että natiivi iirinkielen taitoni on palautunut muistiini.

3. Muuta positiivista Suomessa?

- Se, että tuntee olonsa turvalliseksi kaduilla kävellessään. Julkisen liikenteen laatu ja tiheys, pyöräilytiet. Ihmisten täsmällisyys. Kokoukset, ajanvaraukset ja tapahtumat alkavat aina ajallaan. Juomaveden hyvä laatu.

4. Mikä on ollut vaikeinta sopeutumisessa?

- Kieli. Myös se, että ihmiset eivät kommunikoi toistensa kanssa kuten Irlannissa. 

5. Miten se, että et puhu tai lue suomea on vaikuttanut sopeutumiseen?

- Kaupassa on vaikea tietää, mitä on ostamassa eli kylttien lukeminen. Olen kyllä kokeillut Google Lens-sovellusta viime aikoina. Netissä on joskus vaikeaa toimia virastojen/pankkien kanssa, koska englanninkieliset käännökset ovat niin huonoja. En esimerkiksi vieläkään tiedä, mitä 'jatka' sanan käännös 'Jack' tarkoittaa! Olen oppinut vain vähän suomea.

6. Mitä inhoat Suomessa?

- Talvea. Se on liian pitkä, liian kylmä ja liian pimeä. Se masentaa minua. Myös vierastan suomalaisten ylenpalttista nationalismia, mihin kuuluu se, että Suomi on aina paras kaikessa!

7. Mitä kaipaat Irlannista? 

Merta, luontoa, vuoria, pensasaitoja, vanhaa arkkitehtuuria, kaupunkien simppeliä ja kaaottista rakentamista. Kaipaan myös irlantilaista ruokaa. Liha ja meijerituotteet ovat maukkaampia ja kasvisten valikoima on parempi Irlannissa. Suomalainen ruoka on vähän mautonta. Ikävöin ihmisiä ja tapaa, jolla irlantilaiset avautuvat juttelussa ja kaipaan heidän ilkikurista huumorintajuaan.

8. Mitä neuvoja antaisit ulkomaalaisille, jotka harkitsevat muuttoa Suomeen asumaan?

- Suomi on vaikea maa asettua asumaan, erityisesti jos muutat yksin ja sinulla ei ole ketään läheistä suomalaista ystävää tai puolisoa. Suomen kieli on erittäin vaikea oppia eikä muistuta mitään muuta kieltä, jonka saatat tuntea! Pidä yhteyttä omiin juuriisi!

Siinäpä sitä totuutta. 

Lopuksi kuvia niille, jotka Irlantia rakastavat. Ei siellä (ihan) aina sada. Minulla oli monta ihanaa matkapäivää.

Kaalit olivat aivan häkellyttävän isoja.

Killruddery Gardens, County Wicklow.

Irkkujen kyläjuhlasuosikki: köydenveto. 

Kaikki kasvaa että kohisee.

Silta Galwayssä, vettä riitti.

Muraali Galwayssä.

Galwayn katujen tungosta.

Keskittymistä kaaoksen keskellä.

Lempikirjakauppani Galwayssä: Charlie Byrne's.

Tyypillinen turistituoteikkuna. Käsinkudottuja villapaitoja.

Eräs rakkaista laulajista, Sinead O'Connor menehtyi.26.7.23.

Dublin sateessa ei juuri innosta. 

Näkymä Dublinia reunustavilta vuorilta. Howthin niemi horisontissa.

Hiekkaranta Wicklowissa, Irlannin itärannikolla. Kun aurinko paistaa, on rynnättävä ulos.

Tyypillinen maalaismaisema: aitoja, nurmea, lehtipuita, rautaportti.

Killruddery Gardens, hieno kartanopuisto Wicklowissa. Seuraava kaatosade jo tulossa.

Silva!

Silva! Silva?

Pitkään ja tasaiseen ulkosuomalaisen parisuhteeseen voi tulla yllätyksiä, kun muutetaan toisen kulttuurista toiseen. Kun edellisessä maassa molemmat olivat sujuvasanaisia ja pärjäsivät yhtävertaisina niin kielen kuin kulttuurin kanssa, on Suomessa toiselle edessä kielimuuri ja kaiken käsittämättömyys. Minun, natiivin, pitää selvitä kaikesta, selittää kaikki, kääntää jatkuvalla syötöllä. Myös asioita ja käsitteitä, joista ei oikeasti ole hajuakaan. Kummallakaan kielellä.

Olin jo ennen Irlannista lähtöä suorittanut netissä lyhyen oppimäärän suomalaisessa sähkölaskusysteemeissä ja perehtynyt alustavasti asunnon oston tematiikkaan. Olin välttävästi läpäissyt asunnon myymisen alkeet englanniksi - niistä mokista edellisissä blogeissa - joten ajattelin, että ehkei se nyt niin kovin erilaista voi olla suomeksi. Väärin. Lähes ylipääsemättömäksi käännösongelmaksi kävivät sanat kuten kiinnitys ja lainhuuto. En vieläkään tiedä, menikö kaikki oikein, mutta onnistuimme sekä vuokraamaan tilapäisasunnon sekä ostamaan sen oman kodin, minun huojuvalla äidinkielelläni. Vaikka free lancer -kääntäjä olenkin, tulkkaajaksi en ikinä ole haikaillut. Aikamoista siansaksaa taisin välillä vääntää, lähiomaisen ilmeistä päätellen. Sekä asunnon kuntotarkastus että osto tapahtuivat pelkästään suomeksi. Yritin tunnollisesti kääntää kuntotarkastusraporttia lähiomaiselle, jota luonnollisesti kiinnosti tietää, mihin rahojamme olimme panemassa. 

Haastan jokaisen senioriulkkiksen kääntämään - googlaamatta - seuraavia käsitteitä: 

Yläpohja, rossipohja, hule-vedet, sädesieni, painovoimainen, kutterilastueristetty, korokerengas, suositusvirtaama. Noin niinkuin alkupalaksi.

Ja kun vauhtiin päästiin, ja minusta tehtiin yllättäen ja varoittamatta työmaan johtaja, piti yks kaks tietää, mikä on välitila, läpivienti, sukitus, pintaveto, kosketusnäyttö, vuotokaukalo, paisuntasäiliö, sarjoitus, lukkopesä, kotelointi ja tartuntamaali. 

Olimme nimittäin päättäneet uusia vanhan keittiön kokonaan ja tehdä putkirempan ennen kuin muutamme asuntoon. Kuulosti viksulta, paitsi että työmiehet ja työmaat näkyvät toimivan samalla periaatteella kaikkialla: hitaasti. Ongelmasta toiseen. Luulin, että se oli irlantilaisten erikoispiirre. Rempat venyivät useampaan viikkoon, ja meidän oli tietty oltava paikalla avaamassa ovia ja selvittelemässä ongelmia. 

Lähiomainen olisi kovasti halunnut olla mukana päätöksenteossa, mutta kun maalipurkeissakin teksti on vain suomeksi ja korkeintaan venäjäksi, hän luovutti. En aina jaksanut kääntää kaikkea sananvaihtoa kaupoissa, mikä ei varmaankaan ollut reilua. Käsitin hetkellisesti hänen ummikkoangstinsa syvyyden, kun hän puhisi rautakaupassa perässäni kulkien: Silva! Silva! Miksi kaikki hokevat koko ajan Silva! 

Meni jokin aika ennen kuin tajusin. Kyselyjen päätteeksi joko myyjä tai asiakas usein huudahtavat: selvä!

Olemme selvinneet maanvaihdosta, asunnon ostosta ja rempasta, sekä kahdesta muutosta. Parisuhde on väliin ollut koetuksella, mutta lujittunut. Olemme hyvä tiimi. Pohjimmaisena ehkä luottamus siihen, että toinen kuitenkin yrittää parastaan, vaikkei tulos aina siltä näytä. Emme koskaan jätä toisiamme pulaan. Lähiomainen lähti elämänmullistukseen minun takiani, minun ehdoillani. Yhdessä on selvitty ja selvitään, ja toivottavasti tuleva vuosi osoittaa kaiken sen arvoiseksi. Minulle tämä tuo rauhaa ja tilan omaan luomiseen, lähiomaiselle näkymän uuteen ja haasteelliseen. 

Luin jostain, että uudet ongelmat ja haasteet vanhemmalla iällä avaavat tuoreita synapseja aivosolujen välillä ja lykkäävät dementiariskiä. Meillä ei ole hätää vuosikymmeniin!

Toivotan rauhan joulua ja onnellista uutta vuotta 2018 kaikille lukijoille! Erityiskiitos kärsivällisille vanhoille ystäville, jotka auttoivat mahalaskun kivuissa ja paniikkikyselyissä. 

P.S. Pyysin Lähiomaista kuvittamaan blogin tällä kertaa. Hänen näkemyksensä uudesta kotimaastaan alla!