Silmä silmästä, sana sanasta

Edellisessä blogissa mainitsemassani Irlannin kulttuurikeskuksessa Pariisissa oli taidenäyttelyn lisäksi esillä ikivanhan kirjaston aarteita: keskiaikaisia uskonsodan aikaisia kirjoja. Reformaation tuiskeissa katolisten oppineiden oli luettava vastapuolen kirjoitukset tarkkaan - "tunne vihollisesi" pätee tähänkin.

Minä haltioidun aina vanhoista esineistä. Punaisella samettityynyllä lasivitriinissä lepäsi Martti Lutherin aikainen katekismus - vuodelta 1529 - ihka aitoa itteensä!  Toinen kirja oli avattu mielenkiintoiselta sivulta: sen keskiaikaiseen kalenteriin oli joulupäivä merkitty 21.12. kohdalle!  Kyseessä ei varmasti ollut painovirhepaholainen, eikä päivämäärä ole sattuma. 

21. päivää oli pakanauskossa juhlittu vuoden lyhimpänä päivänä, Solstice. Sen sijaan, että kirkko olisi kieltänyt juhlimisen, pakanajuhlat yritettiin korvata Kristuksen syntymäpäiväjuhlilla. En ole vielä ehtinyt tutkia, missä vaiheessa jouluaatto vakiintui 24. päivään ja miksi.

Mikään ei ole niin sykähdyttävää kuin nähdä alkuperäinen historiallinen dokumentti omin silmin! "Kirjojen taistelu" eli Reformaatio, jolloin ensimmäistä kertaa käytettiin painettua sanaa taisteluvälineenä, oli yhtä merkittävä vaihe länsimaisessa historiassa kuin Kylmä sota - tai viime aikoina amerikkalaisten "terrorisminvastainen" sota. Tiedotusvälineet vain muuttuvat. Kylmän sodan aikaan taisivat sanomalehdet, televisio ja radio vielä olla pääasemassa, nykyään Internet on korvannut nämäkin.  Eräs minua viisaampi kerran niputti siististi tämän: käsin kirjoitettu sana oli tietoa yhdeltä yhdelle, painettu sana yhdeltä monille, Internet taas on tietoa monilta monille. Vaan kuinka moni enää kuuntelee tai lukee mitään massaviihdettä syvällisempää, saati antautuu filosofisiin väittelyihin?  Mitä enemmän tietoa on, sitä vähemmän sillä tuntuu olevan arvoa.  "Kato Googlesta" on nykytermi, jolla kuitataan kaikki kysymykset.  On vaikea edes kuvitella mitään yhtenäistä taistelulinjaa ja tiedotusvälinettä ideologisessa taistelussa kuten keskiajan uskonpuhdistuksen aikaan.  Yhdelläkin kirjalla saattoi silloin olla ratkaiseva merkitys.

Henkilökohtaisesti minua aina puistattaa, jos minua yritetään laittaa johonkin uskonnolliseen lokeroon täällä eli "protestantiksi" - sillä on Irlannissa niin verinen historia, etten halua tulla leimatuksi miksikään, vaikka luterilaiseksi minut kastettiinkin, lupaa kysymättä. Luterilaisuutta en ole harjoittanut sitten ripille pääsyn, enkä enää edes kuulu koko kirkkoon. Tämä ei kylläkään todista mitään katolisille irlantilaisille - kerran kastettu kuuluu uskonlahkoonsa aina, katolisesta kirkosta ei voi erota - erottaa kylläkin.

Harvat Irlannissa kyllä tietävät, mitä "Lutheran" tarkoittaa, joten se riittää tukkimaan uteliaan suun!

Pyhän Antonin poskinahka

Joitakin piirteitä irlantilaisissa en käsitä koskaan. Yli 25 vuotta ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa ei vieläkään avaa ovia heidän sielunmaailmaansa.

Toissa viikolla kello kuuden tv-uutisissa Irlannissa raportoitiin pitkään Pyhän Antonin poskinahasta.  Pyhä Anttoni oli portugalailainen munkki, joka syntyi v. 1195 ja kuoli 35-vuotiaana Paduassa, Italiassa. Hänen ruumisarkkunsa avattiin useita vuosikymmeniä myöhemmin, ja hänen kielensä todettiin säilyneen täydellisenä, edelleen "punaisena ja pehmeänä" (jo tässä vaiheessa minua alkaa kuvottaa). Se, että osa ruumiista ei lahoa, on varma merkki pyhimysasemasta. Lisäkriteeriot vaihtelevat, joskus pitää olla näyttöä vähintään kahdesta todistetusta ihmeestä. Kun ihminen julistetaan pyhimykseksi, hänellä on usein jokin erikoisala - Pyhä Antton on kadonneiden tavaroiden suojelupyhimys. "Say a prayer to Saint Anthony", vastataan usein jos tuskittelee hävittäneensä jotain tärkeää.  En koskaan ole ihan varma, kuinka vakavissaan irlantilaiset ovat uskonasioitten kanssa.

Toissa viikolla kuitenkin Pyhä Anttoni tuli visiitille Irlantiin Italiasta. Siis se vainajasta otettu pienenpieni poskinahanpalanen ja kylkiluunsiru. Uutiskuvissa harras kirkkokansa kärsivällisesti jonotti tuntikausia, saadakseen suudella lasivitriiniä, joka kävi yhä suttuisemmaksi syljestä ja huulipunasta. Pelkästään Limerickissä jonottajia oli 10 000, Galway'ssä 30 000. Vitriini kiersi kuudessa suurimmassa kaupungissa. 

Luterilaiseksi kastettuun korvaani koko juttu kuulostaa hulvattomalta. Luterilaisuuteenhan kuuluu sisäistetty usko - mikään talismani tai ikoni ei sisällä ihmeitä tekeviä ominaisuuksia, eikä millään materiaalisella ole kuin symbolista merkitystä, ei edes ehtoollisella. Yksi katolilaisuuden peruspilareista taas on, että ehtoollisleipä ja -viini oikeasti  muuttuu Jeesuksen lihaksi ja vereksi sublimaation (papin taikasanan) avulla. Tätäkään en ole koskaan ymmärtänyt, siis että a) joku uskoo tämän ja b) että se olisi edes jotenkin tärkeää. Mitä vikaa symbolisessa rituaalissa?

Pyhä Antton siis fyysisesti matkusti Irlantiin. Tästä matkasta (jolle innoissani keksin uusiosanankin: pyhimyslogistiikka) kertovan artikkelin Irish Timesissä voi lukea täältä. 

Lyhennelmä suomeksi:
Pyhän Anttonin jäännökset säilöttiin alunperin pronssipatsaaseen valettuna, mutta sen kuljettaminen kävi liian vaikeaksi, kun se ei mahtunut lentokoneen laukkuhyllylle (80 kilon kanniskelu mahtoi myös olla vaivalloista) ja sille piti ostaa oma matkalippu. Jäännökset päätettiin laittaa erikseen pikku rasiaan, joka kulkee nyt papin käsimatkatavarassa. Itse patsas teetettiin puusta ja päällystettiin kullalla, joten se voidaan lähettää etukäteen kuriirikyydillä. Paikan päällä Irlannissa Anttoni matkustaa auton takapenkillä tiukasti turvavöihin sidottuna. 

Irlantilainen Veli Joe Fenton vannotti Irish Timesin haastattelijaa, että tämä mainitsisi auton (2012-vm. Ford Galaxy) olevan vain vuokralla - "emme me yleensä tällaisilla ajele". Takaronkkitilaa tarvittiin myös tuhansien rukouskirjeitten kuljettamiseen. Ne on suljettu kuoriin ja osoitettu Pyhälle Anttonille, joten niitä ei avata, vaan viedään pyhimyksen omaan hautakammioon Italiaan. Kun kammio täyttyy, siirretään vanhimmat rukouskirjeet pois ja poltetaan. (Ilmeisesti on olemassa jokin taivaallinen dead-line, jonka jälkeen rukousten voidaan katsoa olevan "out-of-date".) 

Papit eli Veljet olivat ilahtuneita kävijämääristä, sillä Irlannin katolista kirkkoa on koetellut skandaalivyöry toisensa jälkeen. Sen verran on rukouspyyntojä kuitenkin luettu, että papit tietävät mitä Anttonilta rukoillaan: terveyttä ja uskon lujuutta. Viime aikoina kuulemma yhä enemmän myös työpaikkoja.

- - -

Irlannin terveydenhuolto on jatkuvassa kriisissä, työttömiä on liki 15%, ja kokonaiset nuoret sukupolvet lähtevät ulkomaille töihin. Harvassa, jos missään mielenosoituksessa on Irlannissa ollut 30 000 marssijaa. Usko taivaallisiin voimiin on lujempi kuin siihen, että hallitus kallistaisi korvaansa mielenosoittajille.

Poskinahanpalassakin tuntuu olevan enemmän voimaa kuin hallituksen lupauksissa.