Näyttelykuumetta

Nyt on päällä näyttelykuume. Olen liki kahden vuoden ajan iloinnut väreillä ja sudeilla, opetellut ja ähkinyt. Etsinyt aiheita, vastannut haasteisiin, intoillut, tuskaillut.

Lähiomaisen kanssa jaamme lounas- ja illallispöydän (aamiainen syödään sängyssä!) ja viereisellä tasolla jököttää yleensä viimeisin räpellykseni. Kysyn, mitä hän pitää. Varovaisena miehenä yleensä pitää, mutta tavasta, jolla hän sen sanoo, arvaan, että jokin mättää. Ehdotan, mikä mättää. Hän, varovaisena miehenä, on  yleensä samaa mieltä. Joskus hän nousee ylös ja osoittaa, rajaa jotain pois paperilla tai kahdella, kallistelee päätään. Yleensä tiedän itsekin, jos jokin kaipaa korjausta. Joskus 'pahan ilman lintuna' itseään kuvaileva etäope huomauttaa jostain, pitkästikin. Vaikka toisinaan harmistun ja lähiomainen, varovaisena miehenä, pöyristyy puolestani, on etäope yleensä oikeassa. 

Näin jatketaan, ees taas studion telineelle ja takaisin ruokapöydän koristeeksi. Joskus kuljen maalauksen kanssa peilin eteen ja yritän nähdä sitä toisin päin, ylösalaisin, itselleni yllättävästi. Sitten julkistan sen Facebookin etäryhmässäni ja saan pitkän palautteen. Näin paljon opetusta en ole saanut missään, ja epäilen saisinko livenä ollenkaan. Kiitos Lea ja verkkokurssi (linkki aukeaa Facebookissa).

Näin on siis syntynyt ensimmäinen yksityisnäyttelyni, jonka ripustan 13.12. Kun julkaisin muutaman kuvan Facessa, ulkomaiset tuttavani pyysivät saada nähdä näyttelyn netissä. Päätin, että ripustan työni myös tänne blogiini. 

Kerroin näyttelytiedotteessa: 

'Paluumuuttajan paratiisi  koostuu maalauksista, jotka syntyivät jälleennäkemisen huumassa. Uppolumen pehmeys ja valojen vaihtelu, kevätauringon viirut hangella, siniset varjot. Käsittämättömän valoisat kesäyöt, rikkumattoman hiljaiset järvet, tummat metsät, sinistäkin sinisempi taivas, joka on vain Suomessa.

Aloitin maalaamisen viime vuonna uudestaan koronan tuoman eristymisen ja ahdistuksen myötä kuvataiteilija Lea Turton etäkurssilla, jota jatkan edelleen. Olen myös kirjoittaja, mutta sanat tyrehtyivät pandemian pelon myötä. Maalatessa saatoin uppoutua jäljellä olevaan kauneuteen. Rakastan värejä ja niiden sekoittamista, ja kauneus innoittaa minua muutenkin. Sen syvempää konseptia minulla ei ole. Tosin mietin, olisiko parempi nimi näyttelylle ollut Kadotettu paratiisi, sillä kuinka kauan saamme nauttia näistä maisemista?'

Eli tässä näyttelyjen digihelmi, livenä Hämeenlinnan pääkirjastossa 13.- 22.12 2021. Aukioloajat ja kartta

Muita digihelmiä en ole juuri löytänyt tässä kuussa, mutta musiikillinen innoitukseni maalaamiselle on usein YLEn Tuuli Saksalan Keidas (Yle Radio 1 torstaisin klo 17.30 ja Areenassa). Nytkin hytkyn viimeisimmän ohjelman etnomusiikin tahdissa. (Mielenrauhaa 25.11.21) Tällaista musiikkia ei yksinkertaisesti kuule missään muualla! Usein Saksala kertoo muusikkojen taisteluista eri puolilla maailmaa, etnisen musiikin puolesta. Tässä vastakkainasettelun ja torailun maailmassa on ihanaa löytää jotain, mikä yhdistää meitä: musiikki! Yli aikojen ja rajojen. Ilmankos diktatuureissa ensimmäiseksi kielletään musiikki.

Tässä siis näyttelytyöni, jos ette pääse paikan päälle!

Hyvän ja rauhallisen joulun toivotukset myös, palaan blogiin joulun jälkeen.

Paratiisi, 50x60

Rantareitti, 40x30

Kevään valo, 40x50

Vanha lato, 30x20

Latu Kalvolassa, 30x40

Pilvet, 50x40

Kalvolan metsä, 30x40

Ukkosrintama, 80x60

Ahvenisto, 70x50

Kesäyö, 39x75

Olisinpa kala! 70x50

Kuparisaari, 51x41

Juhannusruusu, 40x30

Rypsipelto, 50x40

Hipe marjapuskissa, 40x50

Topin omenapuu, 40x50