Pages

perjantai 24. tammikuuta 2020

Näin se kävi




Minkälaista on paluumuuttaminen Suomeen? Miten se sujuu?

Heti perään: eläkeläisen paluumuutto. Sillä tarinoita on yhtä monta kuin on paluumuuttajaakin. Eläkeläisilläkin on eroa: kuka tulee sinkkuna, kuka leskenä, kuka toisen suomalaisen kanssa, kuka ummikko ulkomaalaisen. Joillakin voi olla aikuisia lapsia täällä, joillakin ei ole enää lähisukua lainkaan. Se, jolla on toinen asunto jo odottamassa täällä, on eri lähtökuopissa kuin sellainen jonka pitää aloittaa kiinteistövälittäjien sivuilta. Taloudellinen tilannekin ratkaisee paljon.

Aloitetaan siis rajaamalla aihe, kuten kunnon opintotyössä. Näin paluumuuttoni kävi:

Jäin varhaiseläkkeelle Irlannissa erityiskouluavustajan työstäni, kun itseäni vanhempi lähiomainen jo onnellisena porskutteli eläkeläisenä. Irlannissa eläkeläiset ovat kuin Herran kukkarossa: kansaneläkettä ei veroteta, julkisilla liikkuminen on koko maassa ilmaista - myös 'saattajalle' eli tässä tapauksessa minulle, terveyspalvelut ovat pääasiassa ilmaisia yli 70-vuotiaille, ja lista jatkuu. Koti-ikäväni oli silti hallitsematon.

Perheen suhteen löytyi vihdoin rako taloudellisesti. Irlannissa (kuten melkein kaikkialla maailmassa, vaikkei sitä Pohjoismaissa tule ajatelleeksi) vanhemmat kustantavat lasten yliopisto-opiskelut, eli mitään jipii, lapseni on nyt 18v ja olen vapaa -ilmiötä ei ole, vaan siitä se taloudellinen kivireki vasta alkaa, kun nuori muuttaa opiskelemaan. Minulla oli onnea. Vaikka kolme jälkikasvustani oli samaan  aikaan yliopistossa, yksi sai komean stipendin ja toisen opinnot maksoi osaksi valtio, joten pääsin helpommalla. En tiedä, mitä olisi tapahtunut ilman tätä apua, josta olen ikuisesti kiitollinen. Kaikki jälkikasvuni on nyt koulutettu ja työelämässä.

Tämän rumban loputtua tajusin, että nyt tai ei koskaan! Maksoin velat tunnollisesti pois ja aloin suunnitella paluumuuttoa. Kunnostin talon ja laitoin sen myyntiin, luovuin irtaimistosta ja autosta. Lähiomainen oli jo käännytetty ajatukselle Suomeen muutosta. Lyhyesti: olin kertonut, että nyt minä menen, haluatko tulla mukaan? Itse lähtö oli niin stressaava, että blogista tuli silloin terapiavuodatusLinkki!

Tulimme siis Suomeen pienen muuttokuorman kanssa, netistä etukäteen löydettyyn vuokra-asuntoon. Olin katsellut asuntoja Suomessa jo vuosia - oikeastaan siitä lähtien kun se oli netissä mahdollista. Alun romanttisten, romahtamaisillaan olevien hirsimökkien sijaan alkoi näytölle ilmestyä rivitaloja ja kerrostaloasuntoja julkisen liikenteen lähellä. Lähiomainen huokasi helpotuksesta. Paikkakuntakin oli selvä: juurilleni kotikaupunkiin Hämeeseen, ainoa paikka jossa osaisin suunnistaa ilman karttaa.

Kävimme näytöissä ja pohdimme elämistä kiinteistöyhteisöissä. Irlannissa ei oikein tunneta termejä asunto-osake ja yhtiövastike, kiinteistönvälittäjien ei edes tarvitse mainita vastikkeita, tietoja pitää erikseen kysyä. Kaikki hinnat ovat myös ns. velattomia, toisen asuntovelkaa ei voi 'siirtää'. Jokainen asunto on erillinen kauppa ja omistussuhde, jokainen vastaa omista remonteistaan. Yksityisesti omistetut kerrostalot ovat sen verran uusia, etten tiedä, miten kiinteistöjen huolto kustannetaan, saati yhteiset remontit. Suurin osa Irlannin asunnoista on pari- tai rivitaloja, myös kaupungeissa, eikä kaukolämpöä ole. Meille idea asunto-osakkuudesta oli siis ihan vieras, halusimme asua omillamme. Helpottaa, kun ei tarvitse riidellä kuin yhden ihmisen kanssa remonttilaskuista! Oma piha ja rauha oli myös ykkösenä listalla. 

Kaikki tämä löytyi, ja olemme olleet onnellisia ratkaisuumme. Ei tarvitse kuunnella naapureita seinän takana eikä varoa oman elämisen ääniä. Saunan jälkeen voi vilvoitella omalla pihalla. Yllätin itseni myös puutarhan hedelmien säilöjänä. Lähiomainen voi rauhassa kontata kameransa kanssa kukkien ja hyönteisten perässä. Toivon, että voimme asua tässä hamaan loppuun asti, yksikerroksisessa mökissä.

Ehkä suurin muutos on ollut autosta luopuminen, minkä teimme monestakin syystä: rahansäästön ja kunnon säilyttämisen takia, ja säästyyhän ympäristökin. Julkisilla kyllä Suomessa pääsee maaseudullakin, kun valitsee radanvarren asunnon. Eläkeläiset saavat liput puoleen hintaan. Pitää vain tottua tarkkaan aikataulujen lukuun ja matkan suunnitteluun. Fillareilla on helppo liikkua suomalaisilla pyöräteillä, ja lähijuniin saa ne mukaan ilmaiseksi. Minun vanhempani eivät koskaan omistaneet autoa, joten ajatus ei ole minulle vieras. Opin ajamaan autoa Irlannissa pakon edessä vasta nelikymppisenä, kun muutin maalle, eikä julkisia ollut. Lähiomainen joskus haikailee auton perään sen tuoman vapauden takia, enkä poissulje sitä, jos vaikka liikuntakyky heikkenee. Pienen skootterin hän on itselleen hankkinut. Toisaalta haukon henkeä katsellessani näitä suomalaisia teräsvaareja ja -mummuja, jotka raahautuvat rollaattoreillaan ja potkukelkoillaan liikenteessä. Voihan sitä surkutella, Irlannissa omaiset kuskaavat vanhuksiaan paljon enemmän, mutta itsenäisesti liikkuminen on kyllä aina hyvästä!

Arki ei itse asiassa ole täällä kovinkaan erilaista kuin Irlannissa. Netistä löytyvät tutut irlantilaiset ja englantilaiset radio- ja tv-asemat, lapsiin pidetään yhteyttä Skypessä ja somessa. Lähiomainen on innostunut valokuvauksesta kuten ennenkin ja pitää kohta kolmannen näyttelynsä. Minä sen sijaan olen päässyt kiinni omaan kulttuuriini. Luen jatkuvasti, käyn lukupiireissä, kirjoituskurssilla, näyttelyissä ja tapahtumissa. Paljon voi harrastaa Suomessa ilmaiseksi! Luonto on myös aina lähellä, jokamiehenoikeus valtuuttaa samoilemaan.

Sitä kaipasin niin kovasti ulkomailla: omia juuriani, en jonkun toisen kulttuurin juuria. Vanhemmiten ne ovat tulleet minulle tärkeiksi. Vanhat kaverit ja sukulaiset maadoittavat tänne ja tuntuu kuin vihdoinkin kuuluisin jonnekin. Lähiomainenkin on solahtanut jonkinlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Mikäpä irlantilaista pysäyttäisi.


En kadu päivääkään paluumuuttoani. Ja nyt, kun olemme tutustuneet suomalaiseen terveydenhuoltoon, olen levollisella mielellä. Ainakin meidän kohdallamme palvelut ovat olleet ensiluokkaisia, monin tavoin parempiakin kuin Irlannissa. Suomessa on hyvä olla.



Jos paluumuutto mitenkään askarruttaa teitä ulkomaille päätyneitä, suosittelen verkostoitumista. Suomi-Seurasta saa neuvoja ja oppaita, Facebookissa on Paluumuuttajat-yhteisö. Mitä paremmin pohjustat muuttoa, sen helpompaa siitä tulee. 

Idean tammikuun blogiin sain kuuntelemalla Sisuradion ohjelmaa paluumuutosta.

Linkki Suomi-Seuraan.

Alla lähiomaisen kuvia lumesta, joka on nyt kyllä jo hävinnyt.