Pages

Thursday, 29 April 2021

Outo uusi Irlanti

En ole käyttänyt meikkiä tai laittautunut kohta vuoteen, toteaa eräs nuori tyttö. Deittisovellusta on ollut kuulemma pakko käyttää, kun bilemestat ovat olleet kiinni eikä ihmisiä muutenkaan enää voi vapaasti tavata missään. Matkustamisesta ulkomaille ei ole enää kukaan haaveillut, kun pelkästään ajaminen toiselle puolen maata on ollut pitkään kiellettyä. Pahimmillaan on voinut vain käydä kaupassa tai ulkoilla 2 kilometrin päässä kotoa. Onnekkaita he, joilla on iso puisto tai ranta luvallisen välimatkan päässä. 

Tämä entisessä kotimaassani Irlannissa, jota pandemia on koetellut paljon pahemmin kuin Suomea. 


En totta puhuen voi kuvitella, millainen Irlanti on ilman pubeja (vähän sama jos saunominen kiellettäisiin Suomessa?), tai millaista on elää pystymättä käymään muuta kuin ruokaostoksilla. Kun kysyin, miten isoissa hypermarketeissa pidetään ostajat pois vaate- ja sisustusosastoilta, ne on kuulemma ERISTETTY TEIPEIN, ja ei-oleelliset ostokset joutuu palauttamaan kassalla. Ei kuulosta Irlannilta, jonka minä tunsin, koska shoppailu oli niin monelle viikonlopun ajanviete. Nettiostaminen on suorastaan räjähtänyt.

Suurin ryntäys on kuulemma syntynyt ulkoiluun, kun kaikki muu on ollut kiellettyä. Ravintolat, pubit, yökerhot, teatterit, elokuvat, harrastekerhot, treenit ja kuntosalit ovat olleet kiinni. Jopa koulut ja lastentarhat ovat olleet suljettuja. Tuttu huomautti nähneensä kolme keski-ikäistä miestä kävelyllä - ennen heidät olisi bongannut ainoastaan matkalla pubiin tai futismatsiin. Nyt he ilmeisesti tapasivat toisensa JUTELLAKSEEN! Samainen tuttu ihmetteli, miten pyöräilystä on pandemian aikana tullut himottu harrastus. Viime viikkojen kaunis sää sai ihmiset hellevaatteisiin ja viettämään aikaa rannalla, jopa uimaan. Uimaan huhtikuussa? Kun merivesi jäätää kädet ja jalat tunnottomiksi vielä heinäkuussakin. 

Entinen kotimaa on käynyt läpi myllerryksen, jota turhaan yritän kuvitella. Nyt rajoituksia on alettu varovasti purkaa rokotussuojan myötä, ja toukokuussa voi taas matkustaa ympäri maata. Olen yrittänyt pysyä kärryillä uutisista netin ja Irlannin kontaktien myötä, mutta varmaan missannut myös paljon. (Blogin asiavirheistä vastaan yksin ja oikaisut ovat tervetulleita!)

En vieläkään käsitä, miten rankkojen rajoitusten noudattaminen on ylipäänsä onnistunut kansalta, joka totaalisesti torppasi vesimaksut (me ei vaan makseta!), ajoi harjoittelijan ajokortilla vuosikymmeniä ja jossa käteisellä sai heti mojovan alennuksen remonttimiehiltä. Lait ja määräykset ovat ihan ok, taito on osata kiertää niitä. Toki koronarajoitusten kiertelyssäkin on ollut huippuja: lennot 'välttämättömiin ajanvarauksiin' hammaslääkärille Kanarian saarille, kotitekoiset laittomat 'pubit' eli shebeenit, kymmenien ihmisten kotibileet pihateltassa. Suurin osa kansasta on kuitenkin noudattanut rajoituksia. Korkea koronakuolleisuus ja täydet sairaalat ovat pysäyttäneet ihmiset.

Matkustamisen avaaminen ulkomaille rokotepassin avulla tulee olemaan kiintoisa aihe: suomalaistyylistä väestörekisteriä ei Irlannissa ole, ei OmaKanta-tietoja netissä eikä Kela-korttia. En tiedä onko edes poliisin antamaa henkilöllisyyskorttia. Rokotepassi on monelle täysin uusi asia (vaikka trooppisiin maihin oli ainakin ennen rokotepassi, Yellow Card jota vailla et maahan päässyt, ilman isorokko-, keltatauti- ym. rokotteita).

Englantilaiset vastustavat kovasti minkään henkilötietokortin suunnittelua, koska se rikkoo yksilönvapautta, ja Irlannissa moni on samaa mieltä. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt, vielä vähemmän nyt kun lähes jokainen kantaa taskussaan jäljitintä joka tietää meistä kaiken. Tärkeämpää on seurata politiikkaa ja pitää huolta diktatuuria havittelevien häviöstä.

Mutta ilmassa on kevättä ja toivoa kesästä, jolloin toivottavasti rajat aukeavat edes kahden rokotteen saaneille. Minä kuovin jo maata, niin ikävä on aikuisia lapsiani ja lapsenlapsia. Ymmärrän, etten ehkä olisi saanut heitä tavata kovin usein, vaikka olisin jäänytkin Irlantiin - ja aina olisi ollut vakavan tartunnan pelko, mutta kesällä on kulunut kaksi vuotta kun olen oikeasti saanut halata heitä. En ajattele tätä useinkaan, koska se ei mitään auta, mutta nyt kun toivo on taas syttynyt, tunteet tulevat pinnalle. 

Tätä en ikinä olisi voinut kuvitella, kun paluumuutin Suomeen: ajattelin että kolmen tunnin lento ei ole matka eikä mikään. 

Samalla tavalla ajattelin muuten aikoinaan, kun ulkomaille lähdin. Ei tullut silloin mieleen, että tuhansien kilometrien välimatka on iso este, jos ei ole varaa matkustaa. Kun vielä hankkii suurperheen, matkasta - ja majoituksesta - tulee aina vain hankalampi. Pahimmillaan tauko Suomen-vierailuihin venyi kymmeneksi vuodeksi. En myöskään osannut kuvitella sitä ahdistusta ja kiireen tuntua, kun käy ohikiitävillä visiiteillä. Suru eroamisesta on läsnä jo tapaamisessa.

En haikaile enää yhtäkään ulkomaanmatkaa kiinnostaviin maihin. Rakkaista ihmisistä sen sijaan on tullut mittaamattoman tärkeitä.



Entä miten kävi nuorelle naiselle, joka lakkasi meikkaamasta ja etsi kumppania deittisovelluksilla? Hyvin. Hän sanoi, että entisten meluisten pubien sijaan, jossa kaikki ovat tuiterissa ja hälinässä ei voi keskustella, nykyään mennään kävelylle puistoon. Hän sanoi, että huomaa aika nopeasti, tuleeko kipinää vai ei, kun vain juttelee uuden ihmisen kanssa puoli tuntia tihkusateessa. Sellainen tyyppi ihme kyllä löytyi, puheesta ei tullut loppua, eikä tyyppi edes ole nähnyt tyttöä meikeissä ja bilehepeneissä! Ensimmäinen yhteinen reissu kuulemma on suunniteltu: telttaretki vuorille. Jos poutasäälle on oma pyhimyksensä, sellaista kannattaa rukoilla.


Kuvat viimeiseltä Irlannin-reissulta. Snif!

Suomessa alkaa vappuviikonloppu perinteisen kylmänä ja vähälumisena. Eiköhän meillekin riitä fillaripiknik puistossa, ja  lähiomaisen kanssa eivät tunnetusti jutut lopu. 

Klara vappen!

Näen unta irlantilaisesta aamiaisesta.