Silva!

Silva! Silva?

Pitkään ja tasaiseen ulkosuomalaisen parisuhteeseen voi tulla yllätyksiä, kun muutetaan toisen kulttuurista toiseen. Kun edellisessä maassa molemmat olivat sujuvasanaisia ja pärjäsivät yhtävertaisina niin kielen kuin kulttuurin kanssa, on Suomessa toiselle edessä kielimuuri ja kaiken käsittämättömyys. Minun, natiivin, pitää selvitä kaikesta, selittää kaikki, kääntää jatkuvalla syötöllä. Myös asioita ja käsitteitä, joista ei oikeasti ole hajuakaan. Kummallakaan kielellä.

Olin jo ennen Irlannista lähtöä suorittanut netissä lyhyen oppimäärän suomalaisessa sähkölaskusysteemeissä ja perehtynyt alustavasti asunnon oston tematiikkaan. Olin välttävästi läpäissyt asunnon myymisen alkeet englanniksi - niistä mokista edellisissä blogeissa - joten ajattelin, että ehkei se nyt niin kovin erilaista voi olla suomeksi. Väärin. Lähes ylipääsemättömäksi käännösongelmaksi kävivät sanat kuten kiinnitys ja lainhuuto. En vieläkään tiedä, menikö kaikki oikein, mutta onnistuimme sekä vuokraamaan tilapäisasunnon sekä ostamaan sen oman kodin, minun huojuvalla äidinkielelläni. Vaikka free lancer -kääntäjä olenkin, tulkkaajaksi en ikinä ole haikaillut. Aikamoista siansaksaa taisin välillä vääntää, lähiomaisen ilmeistä päätellen. Sekä asunnon kuntotarkastus että osto tapahtuivat pelkästään suomeksi. Yritin tunnollisesti kääntää kuntotarkastusraporttia lähiomaiselle, jota luonnollisesti kiinnosti tietää, mihin rahojamme olimme panemassa. 

Haastan jokaisen senioriulkkiksen kääntämään - googlaamatta - seuraavia käsitteitä: 

Yläpohja, rossipohja, hule-vedet, sädesieni, painovoimainen, kutterilastueristetty, korokerengas, suositusvirtaama. Noin niinkuin alkupalaksi.

Ja kun vauhtiin päästiin, ja minusta tehtiin yllättäen ja varoittamatta työmaan johtaja, piti yks kaks tietää, mikä on välitila, läpivienti, sukitus, pintaveto, kosketusnäyttö, vuotokaukalo, paisuntasäiliö, sarjoitus, lukkopesä, kotelointi ja tartuntamaali. 

Olimme nimittäin päättäneet uusia vanhan keittiön kokonaan ja tehdä putkirempan ennen kuin muutamme asuntoon. Kuulosti viksulta, paitsi että työmiehet ja työmaat näkyvät toimivan samalla periaatteella kaikkialla: hitaasti. Ongelmasta toiseen. Luulin, että se oli irlantilaisten erikoispiirre. Rempat venyivät useampaan viikkoon, ja meidän oli tietty oltava paikalla avaamassa ovia ja selvittelemässä ongelmia. 

Lähiomainen olisi kovasti halunnut olla mukana päätöksenteossa, mutta kun maalipurkeissakin teksti on vain suomeksi ja korkeintaan venäjäksi, hän luovutti. En aina jaksanut kääntää kaikkea sananvaihtoa kaupoissa, mikä ei varmaankaan ollut reilua. Käsitin hetkellisesti hänen ummikkoangstinsa syvyyden, kun hän puhisi rautakaupassa perässäni kulkien: Silva! Silva! Miksi kaikki hokevat koko ajan Silva! 

Meni jokin aika ennen kuin tajusin. Kyselyjen päätteeksi joko myyjä tai asiakas usein huudahtavat: selvä!

Olemme selvinneet maanvaihdosta, asunnon ostosta ja rempasta, sekä kahdesta muutosta. Parisuhde on väliin ollut koetuksella, mutta lujittunut. Olemme hyvä tiimi. Pohjimmaisena ehkä luottamus siihen, että toinen kuitenkin yrittää parastaan, vaikkei tulos aina siltä näytä. Emme koskaan jätä toisiamme pulaan. Lähiomainen lähti elämänmullistukseen minun takiani, minun ehdoillani. Yhdessä on selvitty ja selvitään, ja toivottavasti tuleva vuosi osoittaa kaiken sen arvoiseksi. Minulle tämä tuo rauhaa ja tilan omaan luomiseen, lähiomaiselle näkymän uuteen ja haasteelliseen. 

Luin jostain, että uudet ongelmat ja haasteet vanhemmalla iällä avaavat tuoreita synapseja aivosolujen välillä ja lykkäävät dementiariskiä. Meillä ei ole hätää vuosikymmeniin!

Toivotan rauhan joulua ja onnellista uutta vuotta 2018 kaikille lukijoille! Erityiskiitos kärsivällisille vanhoille ystäville, jotka auttoivat mahalaskun kivuissa ja paniikkikyselyissä. 

P.S. Pyysin Lähiomaista kuvittamaan blogin tällä kertaa. Hänen näkemyksensä uudesta kotimaastaan alla!