 |
| Kuva. Päivi Falck |
 |
| Kuva: Päivi Falck |
Huomenna viimeinen gallerian vahtipäivä.
Introvertille tämä kuukausi Lasimäellä on ottanut koville, kun olen joutunut esittelemään näyttelyä ja itseäni, rupattelemaan ja myymään. Mikään näistä ei onnistu minulta luontaisesti tässä mittakaavassa, vaikka olenkin saanut levätä vuoroviikot.
Tuntemattomien kanssa jutteleminen on onnistunut vain sen takia, että olen oppinut small talkin Irlannin-vuosieni aikana. Siellä on kerrassaan pakko pitää pientä puheenpartta päällä jatkuvasti, ettei vaikuttaisi vihamieliseltä ja itsetuhoiselta. Niin juuri, äänettömyyttä pidetään siellä ja monessa muussakin kulttuurissa aggressiivisena ja pelottavana, umpimielisenäkin. Suomessa se on normaalia. Puheliaalle ihmiselle löytyy suomen kielessä runsaasti nimityksiä: tyhjänpuhuja, poskensoittaja, pälättäjä, kailottaja, papupata, kotkottaja, tyhjä tynnyri ja niin edelleen. Suuressa, harvaan asutussa maassamme ei opittu puhua pulputtamaan, vaan vastaantulijaa katsottiin ensin pitkään, ennen kuin alettiin sanalliseen kanssakäymiseen.
Alueeellisiakin eroja löytyy: itäsuomalaisten sanainen arkku vyöryy nopeasti yli, kun taas hitaat hämäläiset pitävät sanansa mitattuna ja harkittuna, kallisarvoisena. Tämän saattoi arvata, kun tarkisti gallerian vieraskirjasta, mistä päin kävijä oli kotoisin.
Itse nautin yksinolosta ja hiljaisuudesta, vaikka mielestäni seurallinen olenkin. Ehkä sen takia niin pidän kirjoittamisesta ja maalaamisesta, saan olla omassa maailmassani - kuten lapsena.
Kaikkeen luovuuteen liittyy kuitenkin jokin tuotos, oli se musiikkia, kuvataidetta tai kirjallisia töitä. Veikkaisin, että jokainen luova ihminen halajaa tuoda ainakin salaa, jos ei julkisesti työnsä muiden eteen. Se on pelottavaa ja riski. Positiivista palautetta on silti hienoa saada, vielä hienompaa jos joku arvostaa niin paljon, että haluaa teoksen itselleen. Joskus on merkittävää vain saada keskustella taiteen teosta.
Olen sanonut tämän ennenkin, mutta kuitenkin: antakaa palautetta taiteilijoille, jutelkaa, kirjoittakaa viestejä vieraskirjaan. Jos jokin työ koskettaa, kertokaa se.
Kulttuurikorppis aloittaa lomanvieton huomisen jälkeen. Se tarkoittaa: painuu marjapensaisiin, sieneen, järveen. Keräämään voimia ensi vuotta varten, jolloin jatkan taiteen peruskurssiani ja toivottavasti uskallan lähteä kokeilemaan uutta ja haasteellista. Jos galleria toteutuu ensi kesänä, siitä voi tulla vähän eri näköinen.
Ennen kaikkea kiitän kaikkia ystäviäni, kurssikavereita, lukupiiriläisiä ja sukulaisiani, jotka näkivät vaivaa ja tulivat avajaisiin, kävivät useammankin kerran, tsemppasivat ja päivittivät kuulumisia. Galleriakaverini Raxu organisoi ja puhui minunkin edestäni, kun en enää jaksanut, ja kahvilan puolella maanmainiot leipojat houkuttelivat kävijöitä peremmälle näyttelyihin. Ilman lähiomaisen apua näyttelyn pystytys olisi ollut vaikeaa; olen myös kiitollinen päivän päätteeksi saaduista uimaretkistä Äimäjärveen, jossa kelluin ja nollasin päätäni.
Huomenna 31.7.2024 klo 17 näyttely puretaan ja myymättä jääneet työt esiintyvät lokakuussa Iittalan kirjastossa, lähiomaisen valokuvat marraskuussa.
Vielä ehtii!
Iittalan Kylätalo, Hollaajantie 3, Iittalan Lasimäki. Klo 12-17.
Heippa kulttuurikorppis! Olen käynyt täällä useinkin lukemassa vaan en ole saanut aikaan kirjoitetuksi vastausta. Mieli on tehnyt. Ehkäpä en kehdannut tai halunnut tai olin liian laiska kirjoittamaan kommentin loppuun asti. Kiva on ollut kuitenkin lukea sinun paluumuutto näkökulmia ja mielipiteitä. Asunhan itsekin ulkomailla ja paluumuutto on ollut joskus ja silloin tällöin mielessäni.
VastaaPoistaIhailen sinun rohkeutta ja taitoa kirjoittaa ja tehdä taidetta. Upea galleriatapahtuma. Jos olisin ollut Suomessa niin tuon olisin halunnut nähdä. Varmasti tuohon näyttelyyn on mennyt tuntitolkulla aikaa.
Kerronpa tässä tyttärestäni. Hän oli pari vuotta Suomessa opiskelemassa ja palasi takaisin kesäkuussa. Hänestä ei vielä tullut täysin suomalaista koska ei osaa kieltä kunnolla. Pari vuotta sitten kun hän muutti Suomeen hän oli kovasti innostunut kaikesta siellä ja mietti jospa jäisi Suomeen ihan pitemmäksi aikaa. Kun opinnot tulivat päätökseen niin mielet olivat muuttuneet. Luulen että se suomalainen hiljaisuus ja yksinolo muutti mielet. Tietynlainen puhumattomuuskin, vaikka eihän mekään olla pulputtava perhe. Hän sanoi että hän kuitenkin oppi tuntemaan itseään ja näkemään asioita myös eri tavoin. Ongelmana kuitenkin oli ne monet yksinäiset ajat ja hiljaisuus, "yksinäisyys voisi kuolettaa hänet." Stressi ja angsti oli silminnähtävästi esillä. Alkoi näkyä fyysisiäkin oireita. Hänellä oli paljon kansainvälisiä ystäviä varsinkin ekana vuotena ja se tietoisuus siitä että he olivat lähdössä pois ja tyttäreni jäisi sinne ihan yksin oli varmaan se viimeinen pisara. Osa ystävistä olisi halunut jäädäkin Suomeen mutta töitä on mahdoton saada, ihan kesätöitäkin. Kielimuuri ja suomalaisten ystävien löytäminen on vaikeaa. On etsittävä paikka jostain muualta tai palattava kotimaihin.
Noh... me ollaan kuitenkin menossa armaaseen Suomen maahan ensi kuussa tyhjentämään asunto ja käymään kesämökillä. Ei se Suomi sieltä mihinkään häviä ja tytärkin on nyt jo selvinnyt pahimmasta shokista. Muistot kultaantuvat ajan kuluessa. Elämä on ihanaa kun se oikein oivaltaa. Ja niin tyttäreni sanookin että amerikkalaisittain pitää aina lopettaa kaikki positiivisesti. Suomen vuodet opettivat hänelle paljon. Hän myös oppi itsenäistyä ja käydä kaupassa. Haha... Aina on toivoa. Hope is such a powerful word!
Kiitos kommentista! Olen kyllä lukenut samantyyppisiä kokemuksia muitten ulkosuomalaisten lasten kokeiluista elää Suomessa - kansainväliset porukat avautuvat helpommin. Suomalaisilla on omat kaveripiirinsä, omat menonsa, omat tapansa olla. Toivoisi, että edes oppilaitokset panostaisivat tähän ja kasvattaisivat opiskelijoita ottamaan yhteyttä ja kommunikoimaan ulkkisten kanssa. Kieli tuskin on nuoremmilla samanlaisena esteenä kuin eläkeläisillä.
VastaaPoistaToisaalta, se minkä olen oppinut ystävien hankkimisesta elämässä, on että vain jos MOLEMMILLA on tarve etsiä ystävää, se voi toteutua. Eikä kielikään välttämättä yhdistä, jos kemiat ei toimi. Ihminen tarvitsee vain muutaman tosiystävän, ei kymmeniä. Sanoo introvertti ; )