Sana vai kuva

Uskolliset lukijani, he molemmat, tietävät että olen vihdoin selättänyt kaksisuuntaisen luovuussyndroomani. Sen sijaan, että kiemurtelen kaksien impulssien kanssa ja käännän työtuoliani puolelta toiselle - läppäripöydältä maalauspöydälle - keskityn nyt vain ja yksinomaan kuvataiteen tekemiseen. Helpotus on mahtava. Ainakaan minun aivoni eivät selviä sekä sanojen pyörittelystä että visuaalisesta työskentelystä, ne tykittävät eri aivolohkoja tai sähköpiirejä. Blogikirjoittelua ei lasketa.

Olen siis eronnut kirjoittajaryhmästäni, haikeudella, myönnettäköön, pakannut käsikirjoitukset, kansiot ja kirjat piiloon ja käärinyt hihat kirjaimellisesti ylös. On ihanaa sotkea sormet pastellipölyyn ja öljymaaliin, hakata vasaralla lisää mosaiikinpaloja ja tehdä jotain käsinkosketeltavaa naputtelemisen sijaan. Aikuisten kuvataiteen peruskurssi, jonka juuri aloitin, pakottaa opiskelemaan perusteita, eli juuri sitä mitä olen aina tarvinnut ja halunnut. Elämä vain tuli väliin (lue: ex-mies, perhe ja työ, tässä järjestyksessä).

Kirjoittamista olen opiskellut vuosikymmeniä erinäisillä kursseilla ja saanut aikaan yhden romaanikässärin, omakustannerunokirjan sekä osallistunut kolmeen novelliantologiaan. Henkinen matka on tietty mittaamaton ja olen tavannut uskomattomia ihmisiä.

Yksi syy turhautumiseeni kirjoittamisen kanssa on tulosten 'vähäisyys'. Voit puurtaa romaanikässärin kanssa vuosikausia ja silti saada pelkkiä hylsyjä kustantamoilta. Näin voi kuulemma käydä ammattikirjailijoillekin. Juuri luin jostain, että vain 1-2% käsikirjoituksista tulee julkaistuksi. Kirjoittajaryhmästäni muutama on tässä onnistunutkin (vinkit lopussa). Omakustanteiden levittäminen olisi vaihtoehto, mitä voin vielä joskus harkita, e-kirjoina ainakin. 

Kuvataiteessa on paljon helpompi saada näkyvyyttä, fraasi jota inhoan, mutta sitähän se on. Töitä saa esille vaikka paikallisiin kirjastoihin, ryhmänäyttelyihin, kahviloihin, omille nettisivuille. Palaute on välitöntä ja usein positiivista. Joskus löytyy myös ostajia, mikä hyvittää kuluja. Ego saa päänsilitystä. Ymmärrän, että ammattitaiteilijoilla on yhtä vaikeaa kuin kirjailijoilla, mutta onneksi eläkkeeni pitää huolen laskuista ja saan vihdoinkin temmeltää rauhassa. Kansalaispalkka olisi hyvä idea taiteilijoillekin.

En tässä ole sanonut vielä sanaakaan kirjakustantamoiden ahdingosta, kirjailijoiden taistelusta elantoon, koko lukemisen ja lukutaidon kriisistä. Enkä sanokaan, aihe ahdistaa niin perusteellisesti. 

Minä opin lukemaan nelivuotiaana yläkerrassa asuneen Hilja-mummuni asiosta ja luin kaiken mikä eteen sattui. Ilman kirjastoa tämäkin harrastus olisi jäänyt toteutumatta. Eno kantoi meille röntgenkuvista jääneitä keltaisia papereita, joihin aloin riipustaa omia juttuja ja kuvittaa niitä. Joskus taiteentekokin voi olla sattumasta kiinni: siitä, että on ilmaisia kirjoja ja niin paljon paperia kuin tarvitsee, äiti joka ostaa värejä ja sakuroita. Koulu, jossa oppii kuvantekoa ja ainekirjoitusta. Kansanopisto, jossa pääaine oli Luova toiminta! Ystäviä, jotka pohtivat taidetta ja kirjallisuutta (tiedätte, keitä olette!). Kansalaisopistoja, joissa voi harrastaa taidetta.

Nykyinen hallitus, joka ymmärtää vain kaiken tämän hinnan, mutta ei sen arvoa, tappaa nämäkin sattumat ja tuhoaa monen polun luovuuteen. Taiteenteon - ja sen kulutuksen vaikutusta mielenterveyteen ei voi laskea rahassa. Kun kulttuuria sanotaan luksukseksi, ollaan jo näivettymisen tiellä.

Tärkeintä elämässäni on kuitenkin ollut lähiomainen, joka ensitapaamisessa kysyy kohtalokkaan kysymyksen: mikä on taidetta? 

Vastausta pohdimme edelleen, joka taidenäyttelyssä ja usein omien töittemme suhteen. Viime aikoina tekoälyn tuotokset ovat aloittaneet keskustelun uudestaan.

Kiitokset muuten Anneli Kannolle, joka inspiroi tätä blogia vimmaisella kirjoituksellaan: https://www.annelikanto.fi/kirjoittaminen/menkaa-toihin/

Viime kesäisiä kuvia galleriasta (Raxu Helminen)

Tänä kesänä toteutunee taas heinäkuinen galleria-kahvila Iittalan Kylätalossa Lasimäellä. Mukana toisen kyläläisen Raxu Helmisen monoprinttejä ja akvarelleja ja kahvilassa suussasulavia herkkuja. Minulta pastelli- ja öljymaalauksia, lähiomaiselta ehkä myös valokuvia.

Kaikki on vielä suunnitteilla, mutta tiedotan kun aikataulu varmistuu. Watch this space! Facebookista löytyy Iittalan Kylätalo -niminen sivu. Instagrammiin tulee kuulemma myös tietoa. Jännittävää!

Tässä kirjoittajaryhmäni julkaistut kirjailijat ja joitakin teoksiaan (anteeksi jos olen unohtanut jonkun): 

Sanna Hirvonen: Margit

Johanna Förster: Unien sirkus

Erkki Böös: Nimi tappolistalla

Alpo Tiilikka: Sysimökki

Muutama vuosi sitten kokosin runojani omakustanteeseen Runoja arjensiivujen välistä. Jaan sen nyt täällä ihan ilmaiseksi online, olkka hyvä. 

Valokuvat copyright Joe Tully, runot minun. Runokirjaa löytynee pöytälaatikosta vielä muutama ihan painettunakin.

Tässä linkki, toivottavasti toimii: linkki omakustanteeseen

Laitan sen kommentteihin, jos ei näytä toimivan.