Top 10 lumolista

Hyvän tavan ja tasapainon vuoksi on pakko löytää myös positiivista asuinmaastani (vrt. edellinen blogini). Täytyy myöntää, että vei kauemmin löytää kaikki kymmenen.

Top 10 lumoutumislista Irlannista:

1.      Ihmisten puheliaisuus. Puhe on halpaa ja kevyttä, sitä riittää ja sillä tilkitään hetkenkin hiljaisuus. Nasevat lausahdukset, vitsailu ja juttujen kertominen on irkkujen mielipuuhaa, myös ventovieraiden kanssa. Jos siihen ei kykene, on outo introvertti. Sanallinen kulttuuri on äärettömän rikasta ja ainakin minulle ehdoton bonus. Lapset oppivat tervehtimään, kiittämään, hyvästelemään ja esiintymään jo pienestä. Muistan aina, miten joku kutsui ujoja lapsiani sanoilla so placid, enkä vieläkään ole varma oliko se  vinoilua vai ihastelua. Monitulkinnallisuus on sekä haastavaa että viehättävää.

2.      Huumorintaju. Tämä on ihmisen ykkösominaisuus. Kun Suomessa saisi tyhjänhölöttäjän, naistennaurattajan ja souvaajan maineen, se on täällä valttia. 'Great craic', 'a hoot', 'gas' ovat kaikki superlatiiveja, joita ei ainakaan minuun ole koskaan yhdistetty. Illanistujaisten määre on se, miten paljon saatiin nauraa. Huumorintaju toimii myös eräänlaisena sosiaalisena konerasvana, jolla estetään kitkaa ja närettä. Jos työkaverin jättämä sotku alkaa ärsyttää, siitä voi vitsailun avulla huomauttaa. Eräs hauskimmista tilanteista töissä syntyi, kun uusi työkaveri alkoi käyttää toisen nimikkomukia eikä tämä kehdannut huomauttaa siitä. Siitä tuli vihdoin salainen pila, joka kulminoitui pikkujouluissa julkisesti annettuun lahjamukiin, kun kaveriparalle paljastui hänen mokansa. Sanavalmius ja herjanheitto täytyy opetella, jos aikoo pärjätä. Paksusta nahasta on myös etua.

3.      Musikaalisuus. Irlannissa on mielettömän paljon hyviä laulajia ja muusikkoja. Esittävät taiteet ovat muutenkin dominoivia kuvataiteen tai designin sijaan, ks. kohdat 1 ja 2. (Ylipäänsäkin visuaalinen lukutaito tuntuu puuttuvan, esim. sisustus ja arkkitehtuuri on rumaa ja mielikuvituksetonta. Ihmiset ovat kiinnostuneempia puhumaan ja vaihtamaan kuulumisia sen sijaan että tuunaisivat kierrätysesineistä uutta sisustuslookia tai arvostelisivat kaupunkirakentamista.) Kun hyviä laulajia ja soittajia on niin paljon, ei heitä arvosteta samalla tavalla kuin Suomessa ja pinnalle pääsy on vaikeampaa. Minä jaksan edelleen ihastua muusikoiden vaatimattomuuteen ja nuoriin lahjakkuuksiin.

4.      Luonto. Irlannista löytää kaikkea!

Vuoria,hiekkarantoja, soita, niittyjä, järviä ja jokia. Villiä luontoa on vähemmän kuin Suomessa, mutta kaunista täällä on. Turisteja on edelleen niin vähän, että aina löytyy hiljaisia rantoja ja kävelyreittejä kun osaa etsiä. Vakuutusmurheet (esim. kaatumisista nostetut syytteet ja korvausvaatimukset) saavat aikaan sen, että hyviäkään kävelypolkuja ei aina mainosteta. Jokamiehenoikeutta Suomen tapaan ei ole, eikä kauniiden laidunmaiden poikki suinkaan voi aina kävellä. Olemme silti löytäneet uskomattomia maisemia niin rannikolta kuin sisämaastakin.

5.      Juurien merkitys. Irlantilaiset haluavat aina tietää, mistä päin joku on kotoisin. Yleensä pian löytyy joku yhteinen tuttava tai sukulainen tai kumminkaima. Pikkupaikkakunnalla jaksetaan tarkistaa mistä sukujuuresta on kyse, mikä on joskus vaikeaa kun samannimisiä on niin paljon ja isä ja poika usein vielä jakavat saman etunimen (yksi hauskimmista oli isä ja poikakaksikko nimeltään Big Willy ja Small Willy!) Luulin, että tämä on yksinomaan maalaiskylien ajanviete, kunnes eräs dublinilainen totesi, että kyllähän sitä harrastetaan heilläkin päin - tietty kaupunginosa, jossa pysytään sukupolvesta toiseen. Vanhempien sukujuuret saattavat määritellä aikuisten lastenkin identiteetin. Joka maakunnalla on oma maineensa. Kerryssä taitavat asua Irlannin laihialaiset, Mayossa viekkaat savolaiset. Puhetta kuunnellaan tarkasti, jotta saadaan paikallistetuksi niin kotipaikka kuin yhteiskuntaluokkakin. Urheilufanituksessa juurien merkitys korostuu huippunsa ja siitä tulee tribalismia lippuineen, paitoineen ja kaulahuiveineen.

6.      Optimismi. Irlantilaiset ovat selvinneet vaikka mistä. Joskus tuntuu käsittämättömältä, että kukaan enää uskoo vaalien muuttavan mitään tai elämän parantuvan, mutta niin vain urheat irkut kantavat lamasakot, astronomiset asuntovelat, epäoikeudenmukaiset budjetit ja veroparatiisit ja tekevät niistä vitsejä. Pääsääntöisesti kaikesta selvitään, huomenna on uusi päivä ja ylitämme sillan sitten kun se tulee kohdalle. Sananlaskuissa ei varoitella valheesta tai muistuteta säästäväisyydestä, vaan siitä että täällä eletään hauskanpidon eikä pitkäikäisyyden takia. Lumoudun kerta toisensa jälkeen siitä, että kaikki sittenkin toimii ja selvitään budjetista toiseen. Ah, sure..! It'll be all right.

7.      Yhteisöllisyys. Tämä on kärsinyt varsinkin somen takia, mutta kyllä perhe, suku ja naapurusto on tänäänkin kantava voima Irlannissa. Sitä myös eniten kaivataan, kun muutetaan ulkomaille. Kirkko toimii edelleen yhdistävänä tekijänä häissä, kastajaisissa ja varsinkin hautajaisissa. Vaihtoehtoisia rituaaleja ei vain ole keksitty. Johonkin yhteisöön kuuluminen on tärkeää. Ihmisen arvoa ja asemaa elämässä mitataan sillä, kuinka monta ihmistä tulee hautajaisiin. Kutsuja ei lähetetä.

8.      Empatia. Jonkinlainen 'toisen kenkiin astuminen' käy irlantilaisilta helposti. Hyväntekeväisyyshankkeet sikiävät spontaanisti jonkun ikävyyden sattuessa. Rahakeräykset, tempaukset, kolehdit ja myyjäiset jonkun hyvän asian puolesta ovat arkipäivää. (Toisaalta nämä ovat poikineet liian monia järjestöjä ja päällekkäisiä 'charities' - joskus myös kavalluksia!) Irlantilaiset ovat luonnostaan empaattisia ja anteliaita. Myötätuntoon vetoaminen kannattaa aina, myös virastoissa asioidessa. Alakynteen jääneitä puolustetaan ja autetaan, kenties historiallisista syistä. Säästämistä ja nuukuutta katsotaan karsaasti, lahjojen ostaminen ja juhliminen esimerkiksi jouluna on pakko, vaikka jäisi korviaan myöten velkoihin joka vuosi. Huom. pubissa juomien ostamisen katsotaan olevan vastavuoroista.

9.      Historia. Irlannissa on paljon historiallisia kohteita, museot ovat yleensä ilmaisia, linnoja ja torneja löytyy joka maakunnasta. Menneisyydestä kiinnostuneille Irlanti on aarresaari. Vanhimmat kivihaudat ovat vanhempia kuin egyptiläiset pyramidit. Pari sataa vuotta on silmänräpäys ihmisten mielissä, ja vanhoja merkkipäiviä juhlitaan hartaasti. Vanhoja kaunoja ei niin vain unohdeta!

    10. Enpä olisi uskonut, että löydän näinkin paljon ihastelun aihetta edelleen. Tähän viimeiseen voi vaikka laittaa hyvät juomat - ruokakulttuuria en millään voi kehua. Keliaakikkona on usein vaikeaa, enkä voi juoda enää Guinnessia enkä oluita, mutta siideri on täällä hyvää. Maailmankuulua viskiä, 

    uisce beatha eli elämänjuomaa nautin joskus kahvissa. Viimemainittu on tullut saarelle jäädäkseen! 30 vuotta sitten ei ollut kuin murukahvia tai sitä kummallista kahviesanssista siirappia nimeltä Irel. Anoppini teki siitä minulle kupillisen, kun pyysin kahvia! Slainte! 

Ärsytyslistan Top10

Ajattelin postata muutamia totuuden sanoja yli kolmekymmentä vuotta Irlannissa asuneena. Päätelmät ovat tietenkin omiani, eikä mikään yleispätevyys ole mahdollista. Sellaisia voi etsiä Wikipediasta. Mikä saa kutisemaan turhautumisesta näinkin pitkän ajan kuluttua?

Ärsytyslistan top 10 Irlannissa:

1.      Epärehellisyys. Se, että luvataan maat ja taivaat ja sitten ei tapahdukaan mitään. Tämä pätee ihan kaikkeen ja on niin luontaista, että kukaan ei oleta muittenkaan puhuvan totta. Kaikkea saa ja pitää epäillä. 30 vuotta täällä asuneena en vieläkään aina tätä muista. Irlantilaiset loukkaantuvat syvästi, jos tästä puhuu, paitsi jos kommentoidaan politiikkaa. Toisaalta tämä synnyttää värikkään suullisen kertomaperinteen ja paljon hauskoja tilanteita.

2.      Vallanpitäjien saamattomuus ja kyvyttömyys. Tiedän erään paikkakunnan (eikä ole maan ainoa), jossa viemärivedet valuvat suoraan kaupungin läpi kulkevaan jokeen. Vedenkäsittelylaitoksen paikasta on väännetty kättä ainakin 20 vuotta ja tuhlattu maltaita lakimiesten palkkaan. Sairaaloiden työvoimavaje, potilasjonot, petipula ja ensiavussa päiväkausia paareilla odottavat vanhukset ovat ongelma, jota ei vaan saada ratkaistuksi. Asuntopula, jota selvänäkijät ennustivat vuosikaupalla, on nyt räjähtänyt käsiin. Jopa lapsiperheet ovat nyt pääkaupungissa kodittomina, kun vuokrat ovat kohonneet taivaisiin. Samat oikeistopuolueet (Fianna Fail ja Fine Gael) valitaan hallitukseen vuoron perään, ja häviäjä kahdesta puolueesta haukkuu voittajaa koko valtakauden ajan, kunnes vahtivuoro vaihtuu. Mikään ei muutu. Työväenpuolue (Labour) on kuollut. Ainoaa puoluetta, joka ajaa vähäosaisten asiaa, ei voi äänestää, koska sillä on kytköksiä IRA:han (Sinn Fein).

Putkirempat ovat toisaalta helppoja!

    3. Rakentamisen taso. Onhan ilmasto toki suomalaista lauhempi, ei täällä pakkasia ja lunta tule, mutta rakennusfirmojen voitonhimo tuntuu olevan vastuunkantoa suurempi. Uudetkin asunnot voivat olla vetoisia ja kylmiä, vanhoista puhumattakaan. Vasta ihan viimeaikoina on paloturvallisuussääntöjä todella alettu noudattaa. Ja nekin pätevät vain uusiin rakennuksiin. Suurin osa vanhoista rakennuksista on loukkoja, joista ei palon sattuessa pääse kuin ikkunasta hyppäämällä. Myös koulut. Jos jokin laki/säännös tulee voimaan, ensimmäinen reaktio on miettiä, miten lakia voi kiertää. Ks. kohdat 1 ja 2.

4.      Kirkon valta. Luulin, että irlantilaiset ovat kovin uskovaisia, kun tänne ensin tulin, nyt arvelen, että kyseessä on jonkinlainen kansallinen identiteettikysymys. Kansa menetti äidinkielensä (iirin) maailmankielen jyllätessä päälle, joten uskonnosta ja kirkosta tuli kansaa yhdistävä tekijä. 

  

    

    Messu, ensimmäinen ehtoollinen, kirkkohäät ja -hautajaiset ovat vaan niin irlantilainen juttu kuten kelttiläinen jalkapallo (GAA), pubit, ryyppääminen, sunnuntaipaisti, vihreät made in China-asusteet ja kaskujen kertominen. Niitä pidetään yllä siirtolaisinakin. Kirkko kontrolloi lasten kouluja ja suurta osaa yläkouluistakin. Uskonnonopetus on pakollista ja jako protestanttisiin ja katolisiin kouluihin edelleen voimassa. Kirkon skandaaleille pudistellaan päätä, mutta traditiot pysyvät lujassa. Messu on kuin talvisota suomalaisille. Sisua! Kaveria ei jätetä!

5.      Pikkukaupunkien henkinen köyhyys. Erityisesti tämän, jossa asun. Dublinissa ja muissa isoissa kaupungeissa asuvilla ei ole hajuakaan, miten vähän kulttuuritapahtumia löytyy muualta. Se, että kaikki kynnelle kykenevät muuttavat joko isompiin kaupunkeihin tai ulkomaille, ei helpota pikkukaupunkien sisäsiittoisuutta. Enkä nyt puhu pelkästään henkisestä tilasta, vaikka tästä ei saisi puhua. Köyhyys ja koulutuksen puute/välttely siirtyy sukupolvesta toiseen. Luin juuri mainion kirjan, Colm Toibin'in Nora Webster. Se on 1960-luvulta, mutta pätee tämän päivän pikkukaupunkien elämään Irlannissa aivan yhtä lailla. Kirja on näköjään suomennettu tänä vuonna, ja arvioita löytyi useitakin, tässä yksi: http://www.maailmankirjat.ma-pe.net/?p=2268. Tähän kirjaan palaan vielä!

Vuoden 2010 talvitulvia, joista on tullut jokatalvinen riesa. Ilmastonmuutos?

6.      Ilmasto. Sille ei kukaan tietty voi mitään, ja takana on sattumoisin ennätyksellisen kuiva ja aurinkoinen lokakuu, mutta enimmäkseen Irlannin säässä ketuttaa sen päätön vaihtelu ja arvaamattomuus. Koskaan ei voi olla varma, jatkaako aamuaurinko porotustaan. Säätiedotukset ovat usein kaiken mahdollisen kattavia. Vettä tulee taivaalta tolkuttomasti, ja kosteus menee luihin. Myös sisätilojen lämmitys on sattumanvaraista. Lämpö laitetaan yleensä pois yöksi, ja työpaikan lämpötila riippuu esimiehen mielipiteestä, miten paljon kuuluu lämmittää. Lämpömittarit (saati termostaattien kontrolloimat lämmittimet) eivät ole vielä löytäneet tietään asumuksiin tai työpaikoille. Yleensäkin täsmätietoa pidetään ikävystyttävänä hiustenhalkomisena. 

7.      Kansan paksu nahka. Kansa ei nouse barrikadeille, vaikka sille tehtäisiin mitä. Ajoittaiset lamat ja suurtyöttömyydet ratkaistaan sillä, että iso lohko korkeasti koulutettuja ja rohkeita nuoria muuttaa ulkomaille töihin. Nyt kun suurin lama on ohi, on taas lääkäri- ja hoitajapula, mutta heitä ei saa takaisin. 

   

    Kirkko jää kiinni vaikka mistä skandaaleista, mutta sen kannatus jatkuu. Suomalaista väestörekisteriä ei tunneta, ja koulupaikkoja, asuntoja ja palveluja ei joko osata tai haluta suunnitella vaan luistellaan hätätilasta toiseen. Sairaalajonot ovat todellista inhimillistä kärsimystä, mutta koska vallanpitäjillä on yksityiset terveyspalvelut, ei mikään muutu. Sen sijaan, että verokirstun taas täyttyessä alettaisiin lisätä vaikka kunnallista asuntotuotantoa, aletaan mainostaa verohuojennuksia. Kansa menee taas koukkuun. Kukapa haluaisi maksaa veroja?

8.      Luokkajako. Jälleen yksi tabu. Englannissa nääs on ylä-, keski- ja työväenluokka, ei katolisessa Irlannissa, jossa kaikki ovat samanarvoisia. Kuitenkin on asuinalueita, joista kukaan ei koskaan ole jatkanut yliopistoon. Työttömyydestä ja sossulla elämisestä on tullut vaihtoehto. Kouluilla on suuret tasoerot ja ne luovat eriarvoisuutta. Yliopistoihin pääsy riippuu yo-koepinnoista ja kustannukset vanhemmille ovat  valtavat. Tulotarkastettu opintoraha (noin 3000e opintoraha, lainaa ei ole), jota tarvitaan heti elokuussa, kun pääsytulokset julkaistaan ja opiskelija tarvitsee asunnon, matkarahat, kirjat yms, tulee vasta joskus marraskuussa. Jos vanhemmat eivät voi tai halua tukea taloudellisesti, ei nuorella ole mahdollisuutta kolmannen asteen koulutukseen. Ammattikoulutus on heikoissa kantimissa.

9.      Naisen asema. Tällä on suorat johteet katolisen

    kirkon valtaan. Vaikka valta on murentunut, se on sisäistetty sukupolvien ajan. Avioero tuli hilkulla lailliseksi vasta 1995, kansanäänestyksellä. Abortti on edelleen laiton, ja tuhannet naiset matkustavat Englantiin joka vuosi sen takia tai tekevät sen kotonaan nettilääkkeillä. Kunnallista päivähoitoa ei ole, ja yksityinen päivähoito on asuntovelkaan verrattava kuluerä. Useamman lapsen kanssa on helpompi, jos äiti jää kotiin. Äiti on muutenkin monitoimikoneeseen verrattava otus perheessä, eikä kotitöitä jaeta niin lasten kuin miehen kanssa, koska se himmentäisi marttyyrikruunua. Varakkaammat uranaiset palkkaavat toisen naisen tekemään kotityöt. Nuoremmasta sukupolvesta asetelma saattaa muuttua. Valtaapitävistä vain pieni osa on naisia. En tiedä johtuuko kaikesta tästä vai mistä, etten ole kyennyt luomaan syvällisiä ystävyyssuhteita irkkunaisiin. Ei vaan löydy mitään yhteistä. Vika saattaa olla itsessäni.

10. Konservatiivisuus. Tämä on oikeastaan kaikkien edellämainittujen seikkojen kiteytymä. Mikään ei vaan täällä muutu. Ensialkuun, 30 vuotta sitten kun tänne tupsahdin, tuntui kuin olisin palannut ajassa takaisin. Jonnekin 60-luvulle. Paljon on tapahtunut edistystä, eikä vähiten EU:hun liittymisen ansiosta, mutta en näe, että mikään edellämainituista kutinan aiheuttajista äkkiseltään häviäisi. Jokaisella kansalla on syyt identiteettiinsä ja tapaansa reagoida ja ratkaista asioita, yleensä kaukana historiassa. Traditio luo turvaa muuttuvassa maailmassa, muutos pelottaa.

Ja seuraavassa blogissa hyvän tavan mukaan vastapainoksi top 10 lumoutumislista!