Pages

Wednesday, 4 December 2013

Irkkuäidin täydellinen joulukakku

Myytti irlantilaisäitien roolista on edelleen minulle mysteerio. Huomasin jo nuorikkona (ihana sana!) 30 vuotta sitten, että irlantilaisilta äideiltä odotettiin aivan eri asioita kuin suomalaisilta. Kun suomalaisäitien oletettiin jo 1970-luvulla käyvän täyspäiväisesti töissä ja kiskovan unisia lapsia pulkassa päivähoitoon, ei Irish Mammy'n tarvinnut edes ajatella palkkatyötä. Päivähoitopaikkoja ei ollut, aamupäiväkerhot (playschools) toimivat vain pari tuntia kerrallaan, ja yksityisten lastenhoitajien palkkaaminen onnistui vain rikkailta. 

Playschoolit käsittivät yleensä jonkun toisen kotiäidin olohuoneen, jossa lapset kokoontuivat leikkimään ja askartelemaan, ilman sen kummempaa opetusta tai ohjausta, vetäjillä ei edes tarvinnut olla alan koulutusta. Lähinnä ne toimivat helpottamassa kotiäitien elämää, kun oli paljon muutakin työtä pienempien vauvojen, pyykin, siivouksen ja kaupassa käynnin kanssa.

Samaan tarkoitukseen perustettiin Mothers and toddlers-ryhmiä, joissa kotona yksin hulluksi tulevat kotiäidit saivat tavata muita aikuisia, juoda kupin teetä ja tutustuttaa leikki-ikäisiä tuleviin tappelupukareihin.

Muistan elävästi yhden sellaisen aamun. Lokakuinen, hämärä, sadetta pieksevä aamupäivä, kun laahauduin leikki-ikäiseni kanssa seurakunnan kokoushuoneeseen. Nihkeänkylmässä huoneessa oli tummanruskea kokolattiamatto, kuluneita muovituoleja, sinertävä loistevaloputki katossa ja lerpallaan oleva pahvilaatikko täynnä jalkapuolia nukkeja ja pyörättömiä autoja. 

Aamun aiheena oli perinteisen joulukakun valmistus, ja esittelijänä oli vanhempi rouva, jo
 satoja joulukakkuja tyylikkäästi maailmaan pyöräyttänyt. Valokopioidut reseptit jaettiin, ja rouva aloitti. Luin silmät pyöreänä kolmisivuista reseptiä, aineita oli kymmenittäin, kaikki ei-metrisissä mitoissa. Mikä oli fl.oz.? Montako ounssia poundissa? Minkäkokoinen oli 8 in kakkuvuoka? Mikä oli Fahrenheit? Tuskailin, samalla kun yritin tasapainotella sylissä höyryävää teemukia ja leikki-ikäistä, joka EI halunnut leikkiä kenenkään muun kanssa, kiitosta vaan. Rouva oli punninnut jauhot, rusinat, mantelit ja kirsikat valmiiksi muovipusseihin ja sekoitti aineet puulusikalla valkoisessa muovivadissa. Kakkuvuo'an vuoraamiseen ruskealla paperilla tarvittiin diplomi origamissa.




Kun tajusin, että tämä oli vasta vaihe numero yksi, epätoivo valtasi mieleni. Paistamisen jälkeenkin kakkua tuli hoitaa. Kastella viskillä tai brandyllä, taputella, puhutella. Tämä selitti, miksi kakku tehtiin jo lokakuussa. Vasta jouluksi kakku kuorrutettiin, ensin mantelimössöllä, ja viimeiseksi sokerimassalla. Sokerihumala oli taattua yhdestä viipaleesta.

Luulen, että sinä aamuna aavistin, ettei minusta koskaan voi tulla Oikeaa Irlantilaista Äitiä. Harvoin olen tuntenut itseäni niin muukalaiseksi kuin silloin. Pellavapääpoikani oli liian ujo ja pelkäsi eläväisiä irlantilaislapsia. Muut äidit näyttivät tuntevan toisensa jokasunnuntaisesta kirkkomessusta, ja muutenkin rupattelivat vilkkaasti aiheista, joista en tiennyt mitään. Joidenkin maalaisaksentista en ymmärtänyt sanaakaan, nyökyttelin vain. Joka lapsella oli tutti suussa, ja kun se suurpiirteisesti pyyhkäistiin hihaan, kun se oli aikansa kierinyt matolla, minua oksetti. Irlannissa ei koskaan oteta kenkiä pois sisätiloissa, joten kokolattiamatot kätkevät kokonaisen pieneliömaailman.

Kokeilin kyllä reseptiä kotona - siihen meni vain viisi tuntia - mutta kuorrutus valui alas reunoja pöydälle ja muoviporot ja joulupukit upposivat siihen. Itse kakku hajosi heti kun sitä yritti leikata. Liian vähän viskiä? Liian paljon? Liian usein?




Kotiäitiys on kuitenkin irkkunaisen tärkein rooli - tai oli. Kun asuntojen hinnat alkoivat nousta, ei talovelasta enää selvinnyt miehen palkalla. Silloin naisten oli pakko lähteä palkkatyöhön, ja yksityisiä päivähoitopaikkoja alettiin perustaa. Kunnallista lastenhoitoa ei Irlannissa vieläkään ole, ja kun ottaa huomioon, että useimmat naiset hoitavat itse myös vanhenevat vanhempansa, ei irlantilaisten naisen työmäärällä ole koskaan loppua. Harva työnantaja ottaa huomioon koulujen aukioloajat - koulu alkaa vasta klo 9 jälkeen ja loppuu joko klo 14 tai 15. Irlannissa lapset eivät kulje koulutietä omin päin, joten tämä on ongelma kaikille työssäkäyville äideille (isille tämä ei ole mikään ongelma, koska lasten katsotaan olevan naisten vastuulla) - kuka vie ja hakee? Kotiäitiys on usein helpompaa, ja yksityinen päivähoito on kallista (sen tasosta tehtiin myös hiljattain muutama ikävä piilokameralla otettu skandaaliohjelma).

Työssäkäynti ei kuitenkaan vapauta irkkuäitiä pyhimyskehän oravanpyörästä. En ole varma, onko uhrautuminen normien sanelemaa vai omaehtoista. Teini-ikäistenkään ei oleteta selviytyvän pesukoneen käytöstä tai siivoamisesta, yliopistoa käyville tehdään viikoksi ruuat pakasterasioihin - tai he käyvät take away-kaupoissa. Koko perheen pyykin hoito ja silitys on jatkuva valituksen aihe naisten kesken. Kun ehdotin, eikö 22-vuotias insinööriopiskelija mitenkään voisi itse hoitaa vaatteitaan, minua katsotaan syrjäsilmin ja hymykarein, jolloin taas tiedän, että edelleen olen Muukalainen.

Lapset pysyvät riippuvaisina vanhemmistaan vaikka kolmikymppisiksi asti - usein kotonaan asuen. "Lapsella" saattaa olla hieno ura, poika- tai tyttöystävä ja oma auto, mutta kotonaan he silti edelleen  istuvat valmiin pöydän ääreen. En tiedä, miten käy, kun pilalle hemmoteltu nuorimies lyö hynttyyt yhteen yhtä pilalle hemmotellun nuoren naisen kanssa. Pojille voi olla shokki, että nykynaiset eivät ole äitiensä kaltaisia!

Irkkunaisen täyttymys on täyttää kaikkien vatsat, vastusteluista huolimatta. Toisaalta äiti nääntyy, stressaantuu ja valittaa, toisaalta saa syvää tyydytystä siitä, että on Oikea Äiti, joka uhrautuu muitten eteen eikä kuluta aikaa itseensä. Miehillä ei tunnu olevan osaa eikä arpaa kotitöihin, eihän ne edes osaa käyttää pesukonetta, on tavallisin syy. Perheen eteen uhrautuminen lienee peräisin uskonnosta. Jostain syystä oppi on uponnut vain irlantilaiseen perheenäitiin.

Kovin kaukaa haettu ei ole tarina kotonaan asuvasta vanhastapojasta, joka äitinsä hautajaisissa kysyi isältään: Montako lusikallista sokeria laitan teeheni?  

Tarina ei kerro, löytyikö kaapista jouluna täydelliseksi haudottu joulukakku.

* * *

P.S: Todistettavasti en puhu läpiä päähäni: tänään julkaistiin tutkimus, jonka mukaan Irlannin päivähoito on toiseksi kalleinta kaikista OECD-maista. Kahden lapsen päivähoito maksaa vuosittain 16 500 euroa. Kenellä Suomessa olisi tähän varaa? Entä jos lapsia on useampia? Naisen paikka on edelleen kotona lasten kanssa, eikä se ole vapaaehtoinen valinta - kuten pitäisi olla. Linkki tästä













4 comments:

  1. Nyt vasta ehdin kommnentoimaan, vaikka kaikki postauksesi olen tarkasti lukenut. Onnea uudelle blogille ja sen pitäjälle. Olenko oikeassa, kun sanon, että nämä irlantilaiset (ja nyt puhun jo vähän vanhemmista) äidit jakautuivat aikoinaan kahteen eri ryhmään. Oli ne jotka täydestä sydämestään nauttivat äitinä olemisesta ja lapsistaan. Toinen ryhmä oli sitten ne katkerat, jotka synnyttivät lapsia vuoden välein, kun oli pakko. Elämä meni ohi lapsia paimentaessa ja kaikki omat haaveet jäivät taka-alalle.

    Lapsia paapotaan ja passataan täällä aivan liikaa. Itsekkin välillä syyllistyn siihen. Kun kaikki muutkin... Maa on täynä uusavuttomia mammanpoikia ja tyttöjänkin. Napanuoran katkaiseminen venyy ja venyy.

    Irlantilaisista isistä haluasin sanoa vielä sen, että työskentelen firmassa, jossa on paljon nuorehkoja isiä. Muutosta on tapahtunut, sillä he vievät lapsiaan harrastuksiin ja päivähoitoon. Käyvät kaupassa ja laittavat ruokaa. Välillä ihmettelen, kun ovat aivan väsyksissä, että pitääkö kummankin vanhemman valvoa vauvan kanssa yöt?

    Senkin olen huomannut, että osa naisista voisi hyvinkin mennä töihin, mutta eivät sitä tee. Heidän mielestään miehen tehtävä on elättää perhe, ja se on jonkinlainen statusjuttu, että minun ei tarvitse tehdä töitä. Minulta on kysytty ihan suoraan, että miksi käyt töissä, jos sinun ei ole ihan pakko? Näille tapauksille on ihan sama mitä vastaa, sillä he eivät voi ymmärtää minua alkuunkaan!!!! Lama on tietysti muuttanut monen perheen elämää ja nykyisin on perheitä, jossa nainen tienaa ja mies on kotona työttömänä. Vähitellen irlannissakin asiat muuttuvat, kun on pakko.

    Itse olen yrittänyt pysyä työelämässä, vaikka välillä olinkin kahteen otteeseen kotona. Päivähoito on uskomattoman kallista. Kouluista lomia ja lyhyitä päivä on jatkuvasti. Töissäkäyminen on kyllä välillä ollut aika rankkaa. Siis järjestelyiden puolesta. Nykyisin on jo helpompaa, kun on isommat lapset. En yhtään kadehdi pienten lasten työssäkäyvä vanhempia. Helppoa se ei ole!

    Niin ja tuosta kakusta, en ole leiponut ensimmäistäkään hedelmäkakkua. En voi sietää sitä makua. Olen siis täysin surkea "irkkuäiti". Sinä sentään yritit!

    ReplyDelete
  2. Kiitos kommentista. Kaikki nämä postaukset ovat ensinnäkin mutu-juttuja, eli näen asiat kuten olen itse ne kokenut. Minun vinkkelini on aika pitkä, ja lastenhoidosta on jo rutkasti aikaa, maa on todella muuttunut sen jälkeen. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta mennä töihin kun lapset olivat pieniä, ja vaikeaa se oli senkin jälkeen kun nuorin meni kouluun. En todellakaan tiedä miten äidit täällä tämän ratkaisevat, ellei heillä ole "mummua" auttamassa, tai isoja tuloja. Monella ei kyllä ole haluakaan mennä töihin, se on totta, vaikka lapset eivät ole pieniä enää. Jotenkin äidit aina syyllistyvät, teki mitä hyvään, tosin täällä syyllisyys painaa vaa'assa aina työssäkäyvien puolelle! Ja jos ei syyllistetä lasten takia, niin sitten vanhojen vanhempien "laiminlyönnistä"!

    Laman myötä on muuten näkynyt ilahduttavasti isiä työntämässä rattaita ja viemässä muksuja kouluun - ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin!

    Minäkin olen aina inhonnut hedelmäkakkuja! Lisäksi vielä se höyrytetty "pudding" täsmälleen samoista aineista, ja mahavaivat ovat taattuja! Ähkyjoulu. Ihanaa kun ei enää tarvi yrittää mitään ; )

    ReplyDelete
  3. Vihreiden saarten kautta löysin tänne - jatkan lukua innolla. Onnea blogille. Meidän viime viikon lapsenhoitoratkaisu oli: lähetettiin lapsi Ranskaan kälylään ja houkuteltiin isoäiti matkustamaan samaan paikkaan hoitajaksi toiselta puolelta Ranskaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista! Konstit ovat monet, lastenhoidossakin. Se, missä vaiheessa lapsi pärjää yksin kotona, on myös eri asia Suomessa kuin Irlannissa. Suomessa kouluikäiset käyvät omin nokkineen koulua ja tulevat tyhjään kotiin. Se joskus ihmetyttää, kun täällä ei voisi ajatellakaan sellaista. Minun kriteerioni oli aikoinaan, että jos lapsi kelpaa toisille lastenhoitajaksi (babysitter), esim. 12-vuotiaana, hän voi hyvin olla yksin kotona jonkun tunnin. Helppoa ei sekään ole, aina on huoli.

      Delete