Pages

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Viisi eroa Suomen ja Irlannin välillä

Vuosi on tullut täyteen paluumuutosta. Pääni on vihdoin seurannut muuttoa, jalat hiljakseen laskeutuneet maan tasalle. On tilinteon paikka. 

Ihan ilman sen syvällisempiä perusteluja, viisi suurinta eroa halusi tulla julkisuuteen. Nämä kaikki liittyvät toisiinsa ja ovat juuri niin subjektiivisia kuin ihmisen kokemukset yleensäkin. 35 vuotta Irlannissa on pitkä aika, ja suurin osa siitä kotiäidin elämää tuppukylässä, joten yuppi-seikkailijat älkööt vaivautuko kritisoimaan. Tietenkin elämä pääkaupungin liberaaleissa akateemisissa piireissä olisi ollut ihan erilaista. 

1. Tempo. Kaikki Suomessa on niin verkkaista! Puhe, liikkeet, huumori, musiikki, liikenne, ajatuksenvaihto, reaktiot. Kun Suomessa laahataan syvyyssuunnassa joka asiassa, hypähdellään Irlannissa kevyesti asiasta, teemasta ja sävystä toiseen. En valita, tilanteeseen on vain pitänyt opetella. Huumori ja wit, nokkeluus, on irlantilaisen seuraelämän peruspilari, mutta se tuntuu usein olevan myös lasiseinä, jonka läpi ei pääse lähelle ketään. Jos haluaa kurkkauksen todella pakonomaiseen läpätykseen ja läpänheittoon, kannattaa kuunnella Martya, klassisen musiikin aamukanavan vetäjää. Kauimmin häntä jaksanut kuulija saa marttyyrimerkin! Marty papattaa Suomen aikaa arkiaamuisin klo 09-11 tässä nettilinkissä.

2. Ihmiset. Liittyy edelliseen. Siinä missä perusirkku on hymyilevä ja vitsaileva, on suomalainen totinen ja hiljaa. Suomalaiset sanovat mitä tarkoittavat ja tarkoittavat mitä sanovat - ja sanovat vain kun on asiaa. Suomalaista kannattaa kuunnella. Totuus on ehdoton ja takinkääntäjä ei saa koskaan anteeksi. Vilppiä ei unohdeta. Irlannissa 'vain tyhmät maksavat veroja', maksujen ja laskujen viivästyminen on normi, lupauksia annetaan jottei toinen pettyisi - tai kuten eräs tuttavani luonnehti: heti pettyisi. Ympäripyöreys puheessa on tavallisempaa kuin asian ytimeen pureutuminen. Kansanluonne on Irlannissa jotenkin flegmaattinen, enkä käsitä mistä tämä johtuu. Skandaaleja ja korruptiota päivitellään, mutta siedetään, mikään ei muutu. Tai muuttuu, mutta kovin hitaasti. Minulle Suomeen paluumuutto on ollut Ruman ankanpojan tarina: olen vihdoin löytänyt omieni luokse. Ymmärrän tätä kansaa. 

3. Historia. Irlantia ja Suomea samastetaan usein toisiinsa, olemmehan molemmat eläneet vuosisatoja naapurisuurvallan ikeen alla ja itsenäistyneet tuskien kautta, sisällissodan käyneenä. Irlanti menetti äidinkielensä, iirin, suurvallan painostuksessa, Suomi taas kohotti omansa pääkieleksi. Sisällissota käytiin (karkeasti yleistäen) Irlannissa kuuden kreivikunnan takia, ja maan pääpuolueiden Fianna Failín ja Fine Gael'in  erot perustuvat edelleen vuoden 1916 tapahtumiin. Sata vuotta on lyhyt aika kansan muistissa. Suomen sisällissota taas taisteltiin luokkajaon, punaisten ja valkoisten välillä, se oli paljon verisempi ja jätti syvemmät jäljet, hiljaisuuden joka vasta nyt on rikottu. Työväenaate ei koskaan rantautunut Irlantiin, sitä vastaan saarnattiin alttarilta ja Neuvostoliiton kääntymistä rukoiltiin. Edelleenkään Irlannissa ei ole varteenotettavaa vasemmistopuoluetta, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Luokkatietoisuuteen olen törmännyt ainoastaan ammattiliittojen parissa, ja liittojäsenyyskin taitaa olla vähäistä nykyisten nollasopimusten ja väliaikaistöiden maailmassa. Luokkajaot ovat todellisia mutta tabuja. Brittien koulujärjestelmä ja lainsäädäntö omaksuttiin kun muuta mallia ei ollut, ja katolinen kirkko piti senkin vallan kynsissään jota oltaisiin voitu jakaa demokraattisesti. Ja siitäpä silta seuraavaan:

4. Kirkon asema. Minulta on usein kysytty, ovatko irlantilaiset uskovaisia, ja siihen on vaikea vastata. Tapauskovaisuus on paljon yleisempää kuin Suomessa, ja koulujärjestelmä on pääpiirteittäin edelleen kirkon vallassa. Alakouluista (5-12v) suurin osa on katolisia, yläkouluistakin yli 90%. Church of Ireland (protestantit) kirii kakkoseksi alle 6 prosentilla. Tässä taulukko, jos ette usko. Katolisen kirkon vallasta kertoo, että avioero tuli lailliseksi vasta v. 1995, rajoitettu abortti tullee ensi vuonna, ja katoliset riitit kuten ensimmäinen ehtoollinen ja konfirmaatio suoritetaan koulun toimesta. 
On helpottavaa asua nyt maassa, jossa kirkko ei määrittele enää mitään. Uskonasia on jokaisen yksityinen valinta eikä sanele elämää, erityisesti naisen elämää. Minua Irlanti ahdisti, mutta sekin pohjautuu ilmapiiriin, johon muutin 1980-luvulla. Silloin en edes tiennyt mitään skandaaleista, vaistosin vain ilmapiirin, jossa vaiettiin. Pääkaupungissa elävät nykynuoret tuskin tunnistavat tuntemuksiani. Pitää myös muistaa, että irkkukulttuuriin kuuluu kaiken takanapäin, kotona ja pubissa irvailu, kun taas julkisesti kuljetaan kuin lampaat äänestysuurnille ja messuun. Minulle on mysteeri, miten kukaan enää voi kannattaa kirkon oppeja edes käymällä messussa, saati kastamalla lapsensa. 
Suomessa naiset ovat uskomattoman vapaita ja itsenäisiä! Joskus mietin, miten erilaista elämäni olisi voinut olla, jos olisin jäänyt tänne, tai palannut ennen kuin oli liian myöhäistä. 
Sain hiljattain mielenkiintoisen linkin v. 1968 tehtyyn dokkariin, Rocky Road to Dublin, joka oli kielletty Irlannissa ja jota haukuttiin koska se halvensi irlantilaisia. Nykynäkökulmasta katsoen harvinaisen tarkkasilmäinen ja aikaansa edellä oleva poikkileikkaus senaikaisiin tabuihin! Wikipedia-linkki tässä.

5. Ihan pakko myös verrata olennaisinta: luonto. Suomessa on neljä aivan erilaista ja erillistä vuodenaikaa, Irlannin perusharmaan +10c sadesään sijaan. Kosteutta en kaipaa, sitä mikä käy luihin ja ytimiin niin sisällä kuin ulkona. Kaipaan fyysistä eroavaisuutta: merta, rannikkoa, vuoria ja jokilaaksoja, Irlannin tuulta ja merilevän hajua, lammashakoja ja pitkiä hiekkarantoja. Toisaalta Suomessa voi poiketa jokamiehenoikeudella tieltä metsään ja melkein mihin tahansa, kunhan ei toisen pihaan kävele. Irlannissa olet polun ja tien vanki, pellot ja niityt kun ovat yksityisaluetta.
Suomessa olen oppinut keräämään marjoja ja sieniä, säilömään, hilloamaan. Aloittanut siitä, mihin joskus jäin. Mikä on kehnäsieni? Miten kuivataan omenoita?

Matka on ollut pitkä, mutta mielenkiintoinen. Emme olisi juuri tässä ja näillä eväin, ellemme olisi eksyneet välillä.