Pages

Wednesday, 27 November 2013

Korpisuomalaisen kaita koulutie

Opiskelijaelämä Irlannissa on kovin erilaista kuin Suomessa. Itse asiassa koko koulusysteemi on täysin erilainen, koko yhteiskunta, arvomaailma, maailmannäkemys. Eniten minua Irlannissa raivostuttaa eriarvoisuus. Olen miettinyt tätä jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan, pääsemättä asian kanssa sovintoon. Suomi voittaa tässä joka kerran 10-0.

Jos minun nuoruudessani vielä oli kansalaiskoululaisia ja oppikoululaisia, amislaisia ja ylioppilaita, niin ne erot ovat hävinneet tällä välin. Pakkaajien tai siivoojien lapsista ei tule automaattisesti siivoojia ja pakkaajia. Se, että isä on alkoholisti ja työtön, ei tarkoita, ettei pääsisi yliopistoon Suomessa. Yksinhuoltajien lapset voivat kouluttautua niin pitkälle kuin lahjoja ja sisua riittää. Rikkailla ei ole omia, tuhansia euroja maksavia eliittikouluja, joissa on luksusluokan urheilusalit, kanttiinit, laboratoriot ja opetusvälineet. Kun vanhemmat maksavat tuhansien lukukausimaksuja, voi olla varma, etteivät he siedä laiskoja opettajia.

Rahalla ei Suomessa voi ostaa peruskoulua, josta 100-prosenttisesti kaikki jatkavat yliopistoon, ja moikkaavat toisiaan ammattielämässä lakimiehinä, lääkäreinä, poliitikkoina, bisnesmiehinä, tutkijoina - päättäjinä ja vaikuttajina. 

Alma mater vaikuttaa Irlannissa edelleen. Blackrock, Gonzaga, Glenstal Abbey, St Conleth, Clongowes loistavat tänäänkin koulujen kärkilistalla, vuosittain julkaistavissa tilastoissa, League Tables, mistä kouluista pääsi eniten oppilaita yliopistoon.  Clongowes College (linkki tästä) jonka kuva on alla, maksaa vanhemmille 16 8000 euroa vuosittain. Yhden lapsen kouluttaminen maksaa siis (...hakee Lidlin suuren taskulaskimen...) vähintään 84 000 euroa. Veronmaksajat tukevat yksityiskouluja maksamalla opettajien palkat.




Näennäisesti jatko-opiskeluun pääsy on demokraattisesti yo-kokeiden pinnoista kiinni - 600 pointsia ollen maksimi. Ratkaisu on kuitenkin tehty jo vuosia sitten, ellei alakoulussa (Primary School, 5-11-vuotiaat) niin viimeistään yläkoulussa (Secondary School, 11-18 vuotiaat). Eri kouluilla on suunnattoman suuria eroja, yksityisten koulujen lisäksikin. On asuinalueita, joista juuri kukaan ei jatka opintoja.

Kyse on myös luokkaerosta, kasvatuksesta, vanhempien odotuksista. Ne eivät vain näytä koskaan tasoittuvan. Olen asunut kadulla, jonka kolmestakymmenestä perheestä vain omat lapseni yltivät yliopistoon asti. Olivatko he poikkeuksellisen älykkäitä neroja? Tuskin. Kylmä tilastollinen tosiasia on, että vanhempien oma koulutustaso määrää lasten tulevaisuuden. Luokkaerot pysyvät.

Kaikista syistä, miksi joku ei pääse opiskelemaan, on varattomuus kuitenkin se, mikä saa korpisuomalaisen tarttumaan kirveeseen. Lahtaisin mielelläni ne, jotka edelleen kannattavat yhteiskunnan jakamista niihin, joilla on toivoa, ja niihin, joilla toivoa ei ole. Koska olen pasifisti, käytän näppäimistöä.

Jäin kerran sanattomaksi erään äidin kanssa, joka kertoi uhrauksista, joita he ovat tehneet kustantaakseen lastensa yksityiskoulun: Emme me tarvitse uutta autoa joka vuosi, ulkomaanmatkoja voi vähentää. Kyllä lastensa eteen pitää uhrautua, heillä on vain yksi elämä, hän huokaili, olettaen vaitonaisuuteni tarkoittavan, että yhdyin hänen sanoihinsa. Suutuin niin perusteellisesti, etten tapani mukaan saanut sanaa suustani, ennen kuin jälkikäteen. Mikä minussa oli vikana, etten halunut lasteni saavan parasta mahdollista koulua ja alkua elämälleen? Enkö halunnut heidän parastaan? Huono äiti! 

Vasta nyt juolahti mieleeni, että rouva kenties oletti "koulujakäyneen" aksenttini takia, että minäkin olin sellaisessa taloudellisessa asemassa, jossa on valinnanvaraa. Irlannissa (kuten Englannissakin) pystytään paikantamaan ihminen heti, kun hän avaa suunsa: koulutustaso ja yhteiskuntaluokka kuuluu aksentista. Pikasanasto aiheeseen vihkiytymättömille möttösille: ylemmät luokat ovat "posh", alemmat "common". (Dublinissa kuulemma on vielä yksi alakasti nimeltä "common as muck").

Virallisestihan katolisen homogeenisessä Irlannissa ei koskaan ole ollut luokkaeroja. Kun kuitenkin vain osalla yhteiskuntaa on varaa yliopistoon, ja vielä pienemmällä yksityiskouluihin, on selvää, että tasa-arvoisuus on myytti. Lama on kärjistänyt eroja lisää, kun niin suuri osa vanhemmista on työttöminä. Yhteiskunnan opintotuki ei kata edes vuokraa, saati opinto- ja asumiskuluja. Lisäpiikkinä systeemissä on se, että jos tekee väärän valinnan, ja vaihtaa tiedekuntaa tai opistoa, mätkäytetään täydet lukukausimaksut, samoin jos reppaa. Ne liikkuvat 3000-7000 vuosieuron paikkeilla aineesta riippuen, plus rekisteröitymismaksu 2500e. Opintotukea ei myöskään saa silloin. Opintotuki tuli tänäkin vuonna vasta tällä viikolla, vaikka lukukausi alkoi jo syyskuussa. Hanttihommat, joilla monet ovat kustantaneet opintonsa, ovat hävinneet laman myötä. Maisteriksi lukemiseen ei saa minkään valtakunnan opintotukea.

Mikä tasoitti ne Suomen luokkaerot, jotka muistan lapsuudestani? Erilainen näkemys siitä, minkälaista yhteiskuntaa halutaan luoda. Jo minun nuoruudessani putkimiesten pojat ja siivoojien tyttäret pääsivät oppikouluun ja yliopistoon.

Työväenliikkeen ajama tasa-arvoisuus lävisti kansan ajatusmaailman Suomessa, siitä tuli yhteinen päämäärä. Kenties protestanttisella etiikallakin on jotain osaa ja arpaa? Siinäpä se - työväenaate ei koskaan päässyt puusta pitemmälle Irlannissa, jossa alttarilta rukoiltiin kommunismin tuhoa ja kaikki vasemmistolainen oli yhtä kuin sielunvihollisen ateismi. Maataloudesta elävä kansa oli helppo alistaa, eikä suuria teollistuneita kaupunkeja ollut herättämässä luokkatietoisuutta.

Tässä kohdin mies, joka asuu meillä, kävi kanssani aiheesta maaottelun Irlanti - Suomi. Hän väittää, että Irlannin köyhyyden syynä on Englanti, joka vei rikkaudet mennessään. Irlantilaiset perääntyvät mielellään historiaan! (Ottelu keskeytettiin yleisen rauhan rikkomisen estämiseksi).




Surullisinta tässä on se, että koko maa loppujen lopuksi kärsii - yhteiskunnan päättäjiksi ja vaikuttajiksi valikoituu yhtä ja samaa kansanosaa, mikään ei muutu. Kansan lahjakkuus jää käyttämättä. Keskiluokasta kouluttautuneet opettajat ja sosiaalityöntekijät ovat ymmällään häirikkönuorten kanssa, jotka eivät edes puhu samaa kieltä. Vankilanjohtaja John Lonergan (nyt jo eläkkeelle jäänyt, inspiroiva puhuja jota kuunteli ilokseen) summasi: Mountjoy'n vankilan asukkaat ovat kotoisin Dublinin kolmesta postinumerosta. 

Miten kauan Irlannilla on varaa eriarvoisuuteen?



2 comments:

  1. Löysin tanne vihreat niityt blogista, olipa loistava kirjoitus, sama ikava asia on arkea myös Turkissa, aivan samaa touhua taallakin, yhteiskunta on pysahtyneessa tilassa kun vain eliitilla on mahdollisuus maan korkeisiin asemiin, taalla tuo posh-luokka jaetaan viela kahteen; on rikkaat ja ultra-rikkaat.

    ReplyDelete
  2. Kiitos kommentista. Pohjoismaat taitavat olla ainutlaatuisia maailmassa mitä tulee mahdollisuuksien tasa-arvoon, eikä sitä edes tajua ennen kuin näkee miten on muualla. Kun ekaa kertaa näin Englannissa yliopiston lukukausimaksut, nauroin, luulin että siinä oli painovirhe ja pari nollaa liikaa ; ) En voinut uskoa että opiskelu voisi maksaa niin paljon. Olen samaa mieltä että yhteiskunta jotenkin pysähtyy kun mikään ei muutu, katkeruus kasvaa niillä joilla ei ole mahdollisuutta parempaan. Irlannissakin on muuten varmaan nuo ultra-rikkaat, niitä ei vain tavallinen kansa tapaa missään!

    ReplyDelete