Pages

Tuesday, 12 June 2018

#olisinpatiennyt


Tartun haasteeseen. Eli mitä sanoisin nyt parikymppiselle itselleni?

Täytyy pysähtyä. Paljonhan minulle silloin sanottiin, vihjailtiin ja sanottiin suoraan. Enkä kuunnellut ketään.

Parikymppinen on siitä outo lintu, että se tietää itse kaiken paremmin kuin kukaan, vaikkei oikeasti tiedä mitään. Viis-kuuskymppisenä myöntää, ettei tiedä mitään, vaikka oikeasti tietää jo kaiken mitä tarviikin.

Tästä asetelmasta käsin voin yrittää antaa neuvoja, jotka ehkä olisivat pelastaneet minut parisuhdehelvetiltä. Mitään muuta en kadu.

~ Rakkauden tähden älä koskaan luovu mistään tai kenestäkään, joka on sinulle todella tärkeä. Kukaan ei ole sen arvoinen, että pitää luopua ystävistä, sukulaisista, äidinkielestä, harrastuksista tai unelmista. Ihminen, joka todella rakastaa sinua, ei odota sinun luopuvan mistään hänen takiaan, vaan pikemminkin kannustaa sinua pitämään kiinni elämää isommista asioista.

~ Et voi elää toisen ihmisen kautta. Se, että menetät oman itsesi on tuhoisinta mitä rakkaus voi sinulta vaatia.

~ intohimo ja tunteiden vuoristorata ei ole samaa kuin rakkaus. Omistushalu ja alistus ei ole rakkautta. Sinun rakkautesi toista kohtaan ei riitä, jos ette ole tasa-arvoisia ja vastavuoroisia. Usko: et voi muuttaa toista ihmistä edes hellyydelläsi ja uskollisuudellasi. Pyhimyskehä saa aikaan vain migreenin.

~ Älä anna väkivallalle tilaa suhteessa. Mikään tekosyy tai puolustelu ei kelpaa. Yksikään kulttuuri/elämänahdinko ei oikeuta väkivaltaa. Anteeksipyyntö tarkoittaa sitä, ettei enää koskaan toista tekoaan. Älä tee lapsia väkivaltaisessa suhteessa. Lähde, ennen kuin on myöhäistä. Löydät kyllä ihmisiä, jotka ovat valmiina auttamaan, et ole yksin. Muista, että sinulla on aina Suomi, johon palata, sinua rakastetaan yhä siellä. Olet arvokas. Unohda ylpeytesi!



Ja yleisemmin:


Mieti, kun olet lähdössä ulkomaille, mitä matkalta etsit. Mitä haluat tulevaisuudelta? Mitä menetät, jos et palaa koskaan kotimaahasi? Entä jos/kun saat lapsia, missä he kasvavat, käyvät koulua, onko heillä sinun sukulaisiasi elämässään? Oppivatko he äidinkielesi? Kuinka tärkeitä ovat vanhat ystäväsi ja Suomen perheesi? Riittävätkö nopeat Suomen-lomat koti-ikävääsi?

Vaikeinta on tietenkin kuvitella, olisinko nyt näin onnellinen, jos en tietäisi, mitä itsemurhaan valuttava masennus on, mitä on vuosien pelko, jännitys, ahdistus, ja sellainen yksinäisyys, ettei muista enää edes kuka on, oliko enää olemassakaan. Osaisinko nauttia itsenäisyydestä, vapaudesta, vastavuoroisesta kunnioituksesta ja rakkaudesta, ellen tietäisi sen vastakohtaa?

Ei, hinta oli sittenkin liian kova. Parikymppisenä olin liian nuori ja naiivi lähtemään maailmalle, epäitsenäinen ja ailahteleva. Ripustauduin toiseen ihmiseen kuin hengenhädässä, koska en riittänyt itselleni. Pakenin menneisyyttä, hyppäsin ojasta sellaiseen allikkoon, että olin kokonaan upota.

Ei kärsimys ole välttämätöntä, jotta tulisi onnelliseksi. Itsensä rakastaminen on.




No comments:

Post a Comment