Silmä silmästä, sana sanasta

Edellisessä blogissa mainitsemassani Irlannin kulttuurikeskuksessa Pariisissa oli taidenäyttelyn lisäksi esillä ikivanhan kirjaston aarteita: keskiaikaisia uskonsodan aikaisia kirjoja. Reformaation tuiskeissa katolisten oppineiden oli luettava vastapuolen kirjoitukset tarkkaan - "tunne vihollisesi" pätee tähänkin.

Minä haltioidun aina vanhoista esineistä. Punaisella samettityynyllä lasivitriinissä lepäsi Martti Lutherin aikainen katekismus - vuodelta 1529 - ihka aitoa itteensä!  Toinen kirja oli avattu mielenkiintoiselta sivulta: sen keskiaikaiseen kalenteriin oli joulupäivä merkitty 21.12. kohdalle!  Kyseessä ei varmasti ollut painovirhepaholainen, eikä päivämäärä ole sattuma. 

21. päivää oli pakanauskossa juhlittu vuoden lyhimpänä päivänä, Solstice. Sen sijaan, että kirkko olisi kieltänyt juhlimisen, pakanajuhlat yritettiin korvata Kristuksen syntymäpäiväjuhlilla. En ole vielä ehtinyt tutkia, missä vaiheessa jouluaatto vakiintui 24. päivään ja miksi.

Mikään ei ole niin sykähdyttävää kuin nähdä alkuperäinen historiallinen dokumentti omin silmin! "Kirjojen taistelu" eli Reformaatio, jolloin ensimmäistä kertaa käytettiin painettua sanaa taisteluvälineenä, oli yhtä merkittävä vaihe länsimaisessa historiassa kuin Kylmä sota - tai viime aikoina amerikkalaisten "terrorisminvastainen" sota. Tiedotusvälineet vain muuttuvat. Kylmän sodan aikaan taisivat sanomalehdet, televisio ja radio vielä olla pääasemassa, nykyään Internet on korvannut nämäkin.  Eräs minua viisaampi kerran niputti siististi tämän: käsin kirjoitettu sana oli tietoa yhdeltä yhdelle, painettu sana yhdeltä monille, Internet taas on tietoa monilta monille. Vaan kuinka moni enää kuuntelee tai lukee mitään massaviihdettä syvällisempää, saati antautuu filosofisiin väittelyihin?  Mitä enemmän tietoa on, sitä vähemmän sillä tuntuu olevan arvoa.  "Kato Googlesta" on nykytermi, jolla kuitataan kaikki kysymykset.  On vaikea edes kuvitella mitään yhtenäistä taistelulinjaa ja tiedotusvälinettä ideologisessa taistelussa kuten keskiajan uskonpuhdistuksen aikaan.  Yhdelläkin kirjalla saattoi silloin olla ratkaiseva merkitys.

Henkilökohtaisesti minua aina puistattaa, jos minua yritetään laittaa johonkin uskonnolliseen lokeroon täällä eli "protestantiksi" - sillä on Irlannissa niin verinen historia, etten halua tulla leimatuksi miksikään, vaikka luterilaiseksi minut kastettiinkin, lupaa kysymättä. Luterilaisuutta en ole harjoittanut sitten ripille pääsyn, enkä enää edes kuulu koko kirkkoon. Tämä ei kylläkään todista mitään katolisille irlantilaisille - kerran kastettu kuuluu uskonlahkoonsa aina, katolisesta kirkosta ei voi erota - erottaa kylläkin.

Harvat Irlannissa kyllä tietävät, mitä "Lutheran" tarkoittaa, joten se riittää tukkimaan uteliaan suun!