Pages

Thursday, 29 October 2015

Naiseus haussa

Tampereella Sarah Hildenin museossa on koukuttava näyttelyotsikko: Aseina huulipuna ja kyyneleet? Näyttelyssä luvattiin sekä esittää että kyseenalaistaa naiseuteen liittyviä stereotypioita. Vaikka en tunnusta käyttäneeni niin huulipunaa kuin kyyneleitä aseinani koskaan, naiseutta usein pohtineena päädyin katsomaan näyttelyn kahdesti. Hildenin museo on varmasti maailman kauneimmalla paikalla, Näsijärven rannalla.




Ensimmäisellä kerralla huuhailin siellä yksinäni, ja harmikseni totesin, että miestaiteilijoiden teokset (n. kymmenen 27:stä, paljon enemmän kuin näyttelyselosteessa mainittu "muutama miesnäkökulma"!) olivat paljon vaikuttavampia. Olisin jotenkin halunnut naisten hallitsevan tämän paremmin. Toisaalta saattaa olla, että näyttelyyn oli vain valittu museon kokoelmista töitä, jotka sopivat teemaan.


Kaikkein kammottavin oli näyttelyjulisteeseenkin painettu Chantal Joffe:n Omakuva, valtava alastonmaalaus tyhjyyteen tylsästi tuijottavasta rujosta naisesta. 





Alberto Vian'in pronssista veistosta Suuri äiti sen sijaan olisin katsellut lopun ikääni, eri kulmista. Kaunis mikä kaunis.



George Segal: Ovea vasten nojaava tyttö (1972)
Toisella kerralla olin raahannut mukaani miespuolisen lähisukulaisen. Mukana oli tällä kertaa myös pitkäaikaisin naispuolinen ystäväni - olemme pitäneet yhteyttä esipuberteetti-iästä lähtien. Siis siitä lähtien, kun olemme ylipäänsä naiseutta tunnistaneet. Hänkin kauhisteli rumia naiskuvia. Naiseutta emme oikein löytäneet mistään. Mies sen sijaan ihastui - miestaiteilijan - kipsireliefiin, joka oli ilmeisen eroottinen.

Mitä naiseus sitten on? Yritin hakea sanalle määritelmää moneen otteeseen. Olen aina vahvasti tuntenut ja tunnistanut oman naiseuteni, ja jollain tasolla se on sidoksissa anatomiaan, biologiaan, seksuaalisuuteen, hedelmällisyyteen ja äitiyteen. Näin sanoessani tunnen tekeväni vääryyttä naisille, jotka eivät saa tai halua lapsia. Onko heissä vähemmän naiseutta? Voiko naiseuden määritellä vain erilaisuutena, suhteessa toiseen eli mieheen? Miten naiseus ilmenee kahden naisen välisessä rakkaudessa? Entä vanhassa naisessa, vanhuksessa?

Eräs Hildenin näyttelyteos oli Helinä Hukkataipaleen video vanhasta metsä-Martasta, joka ei laiskottele, vaan väsymättä leikkaa valkoisesta lakanasta matonkuteita metsämättäillä, ja väliin Rooman Piazzalla, turistien ihmetellessä. Miehen mielestä hänessäkin oli naiseutta.



Kari Vehosalon fotorealistiset maalaukset koskettivat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, jonka tunnistin heti. Maalaukset olivat vaikuttavia kasvokuvia.











Näyttelyssä oli vain yksi raskaana oleva naisfiguuri, Edward Kienholtz'in pianonkoskettimilla epämukavasti makoileva alaston. Olen nähnyt useita vaikuttavia taideteoksia raskaana olleista naisista, tämä ei ollut yksi niistä. Raskaana oleva nainen on kaunis, vaikkei yleensä omasta mielestään. Hän kantaa toista ihmiselämää sisällään, se on ihmeiden ihme. Se muuttaa hänet loppuiäkseen. Sekö on naiseuden ydin?
Tuula Lehtinen: Posliinikokoelma (2006)

Ei, tunsin naiseuteni jo paljon ennen äidiksi tulemista. Kenties se vain liittyy hormoneihin ja seksuaaliseen heräämiseen. 




Naiseus oli teemana tavalla tai toisella myös Eija-Liisa Ahtilan, suomalaisen taidekentän kansainvälisen supertähden (näyttelyselosteen termi) näyttelyssä Hämeenlinnan taidemuseossa. Alakerran videoteokset ja valokuvat olivat kuitenkin pettymys. Ne olivat osittain nolottavan voyeristisia, ta ne tekivät katsojasta voyeristin. Alastomasta nuoresta naisesta oli tehty koira. Miksi? Yhdellä videolla nuoret tytöt pohtivat seksuaalikokemuksiaan ilottomasti massiivisilla seinänkokoisilla valkokankailla. Seuraavalla videolla nainen käy läpi ilmeisesti insestikokemusten herättämiä traumoja ja henkistä hajoamista. 

En tiedä, onko taiteen tehtävänä käydä läpi seksuaalisia traumoja. Sellaisia kokeneille nämä videot eivät ainakaan huojennusta tuo, ahdistavat vain lisää. Kenties videon ideana on valistaa miehiä? Ehkä naiseuden riemuista ei toisaalta saa provosoivaa videotaidetta, ehkä siitä tulisi pornoa. Ehkä en vain tahdo enää jaksaa näitä ankeita videoita, jotka ovat kuin ärsyttävän hidastempoisia amatöörielokuvia: kameratyö on kömpelöä, juoni kankea tai puuttuu kokonaan, loppufiilis silkka turhautuminen. Mieluummin katson hyvin tehdyn dokumentin tai lyhytelokuvan kuin taidevideon. Kysyin eräältä kuvataiteilijalta, miksi videotaidetta tehdään, ja hän vain virnisti arvoituksellisesti: miksi ei?


Yksi Ahtilan työ pitää kuitenkin mainita Sibelius-vuoden kunniaksi: mahtava 6-näyttöinen horisontaalinen videoteos tuulessa huojuvasta kuusesta, Aulangolla kuvattu. Asetuimme kyljellemme penkille katsomaan sitä, ja olo oli raukea kuin oravanpojalla kuusen latvassa. Kaunista!

Naiseuteen en siis löytänyt määritelmää taiteesta, Tuntuu, että kaikki tietävät intuitiivisesti, mitä se on, mutta kun sitä yrittää pukea sanoiksi, se hajoaa käsiin. Jokainen kulttuuri ja aikakausi myös määrittää naiseuden uudestaan. Naiseutta määritellään useimmin ulkoapäin.

Kenties naiseus tulee naisen sisältä, voimasta ja itsetunnosta, oman kehon mahdollisuuksista. Transseksuaalien väärä keho-tuntemuksissa minua kiehtoo se, että joku voi tuntea olevansa nainen, vaikka hän on biologisesti miehen ruumiissa. Mitä se tarkoittaa?

Transvestiittien naiseus taas näyttää irvokkaalta stereotypialta, eivät he halaja kuukautisia, raskauksia tai vaihdevuosia, vaan korkkareita, peruukkeja, huulipunaa ja verkkosukkia. Minusta ne ovat tamperelaisen näyttelyteeman mukaisia kahleita! Tai sitten olen vain kateellinen kaikille, jotka korkkareissa osaavat kävellä.

Jospa naiseuden ydin onkin hellyyttä, huolenpitoa, äidillisyyttä? Sitä mikä pitää elämän liikkeessä ja suojelee sitä. Jos se on naiseutta, sitä toivoisi satavan taivaasta mannan tavoin, kaikkialle, pehmentämään miehisiä ratkaisumalleja, ruokkimaan puutetta, suojelemaan heikompia. Tekemään väkivallasta lopun. Niin että hävettävää ja heikkoa olisi väkivalta, ei hellyys ja hoivaus.

Naiseuden etsiminen toi vain lisää kysymyksiä, ei vastauksia. Ehkä se on taiteen tehtävä. 

Kirjoitin myös joskus, naiseuteen väsyneenä:

Ehkä sitten
kun minusta tulee niin vanha,
että olen neutri

löydän itsestäni
                ihmisen.


Aivan lopuksi, kun tuskissani löin viimeisen kortin pöytään ja naputin Googleen hakusanaksi naiseus, tuli eteeni kaikkein paras teksti naiseudesta. Merkittävin lause siinä oli:

On tärkeää asettaa rajat sille, millaiseen muottiin suostuu naisena.

Siinäpä se, pähinänkuoressa. Voimaannuttava teksti löytyy kokonaisuudessaan tästä: http://www.promama.fi/fi/naiseus





2 comments:

  1. Olen aikonut monta kertaa käydä Sara Hildenin taidemuseossa mutta nyt kun luin ajatuksiasi tästä näyttelystä, taidan suunnitella pikimmiten reissua sinne. Kiinnostava aihe, naisena kun joutuu elämään koko ajan erilaisten odotusten ja vaatimusten paineessa.

    ReplyDelete
  2. Sara Hildenin museo on vähän syrjässä, Särkännniemen huvipuistossa, joten sinne ei ihan sattumalta poikkea, mutta paikka on aivan upea. Olisi mielenkiintoista kuulla, miten joku muu kokee saman näyttelyn! Ja tosiaan näyttelyselosteessa ja seinillä oli paljon enemmänkin pohdintaa naiseudesta.

    ReplyDelete