Pages

Saturday, 18 April 2015

Koulumaailmaa

Irlannin koulusysteemi poikkeaa valtavasti suomalaisesta. Suomessa koulut ovat yhtä homogeenisiä kuin kulutusmaito. On sama, minkä tölkin avaat. Jatkaakseni meijeriteollisuudesta lainattua metaforaa, Irlannissa on kouluja, joihin vain creme de la creme pääsee, varallisuudesta riippuen. Siitä olenkin jo kirjoittanut toisessa blogissa  

Irlannissa on kuitenkin paljon muutakin, joka erottaa pieniä koululaisia, kun he aloittavat koulutiensä 4-5-vuotiaana. Ensimmäinen niistä on uskonto, toinen sukupuoli. Tämä on hyvä tietää, jos harkitsee Irlantiin muuttamista ja lasten kouluttamista täällä. Tämän oppii vasta kantapään kautta kuten minä, muuttaessamme kahden alle kouluikäisen kanssa maaseudulle Irlantiin, täysin tietämättömänä maan käytännöistä.

Ensinnäkin koulut on jaettu uskonnon mukaan, 90% on katolisia, loput protestantteja tai viime vuosina suurimpiin kaupunkeihin syntyneitä "uskonnottomia" (denominational) tai "moniuskoisia" (multidenominational), EducateTogether-kouluja. Uskonnolla on suuri rooli kouluissa edelleen: katolisissa alakouluissa Ensimmäiseen Ehtoolliseen (7v.) ja Konfirmaatioon (11v.) valmistautumiseeen tarvittava aika otetaan koulutunneista.Niin vanhanaikaista on edelleen myös alakoulun opettajainkoulutus, että sekin jakautuu kahtia katoliseen ja protestanttiseen. Uskonnon opetus on pakollista kouluissa, ja jos on käynyt protestanttisen kurssin, mahdollisuus työskennellä valtaosassa kouluista on minimaalinen, eihän heillä ole eväitä opastaa lapsia katolisiin sakramentteihin valmistautumisessa.  Minulle tämä kaikki tuli yllätyksenä. Minut oli kastettu luterilaiseksi, mieheni katoliseksi, kumpikaan meistä ei käynyt kirkossa eikä uskonto ollut mitenkään osa elämäämme. Maaseudulla, jonne päädyimme asumaan, ei ollut valinnanvaraa: oli vain katolisia kouluja. Itse asiassa vain se yksi.

Ensimmäiseen Ehtoolliseen tytöt puetaan kuin morsiusasuun.


Asia ei oikeastaan tullut ajankohtaiseksi ennen kuin esikoisen Ensimmäinen Ehtoollinen (First Communion) alkoi häämöttää: ilman kastetodistusta ei hän voisi tietenkään ottaa siihen osaa. Irlannissa voi yleensä luistaa säännöksistä ja laeista, tässä koulun rehtori oli vääjäämätön: kastettava oli. Keskustelimme vaihtoehdoista, ja mieheni mielipide oli, että lapset joutuisivat säälimättömän kiusaamisen kohteeksi ja syrjäytettäisiin pienessä kyläkoulussa, jos he eivät ottaisi osaa uskonnollisiin menoihin. Muistan, että yhden Australiasta palanneen perheen lapset eivät ottaneet osaa uskonnolliseen opetukseen. He joutuivat istumaan luokan perällä tai haettiin kotiin, sillä välin kun muu luokka pänttäsi rukouksia ja harjoitteli ohjelmaa suureen juhlaan. He muuttivat lähemmäs pääkaupunkia pian tämän jälkeen. Voin kuvitella, miten vaikea päivä se sunnuntai perheelle oli, kun kaikki muut, koko koulu meni kylän kirkkoon hienoine vaatteineen, valmistauduttaan päivään suunnattomin kustannuksin. 

Asut eivät ole paljon muuttuneet vuodesta 1900.

Joka vuosi lehdistössä päivitellään rahamäärää, jonka äidit (sillä äideille tämä näyttää olevan sydänasia) kuluttavat Ensimmäisen Ehtoollisen ja Konfirmaation juhlintaan Irlannissa. Ensinmainittua varten tytöt pukeutuvat morsiuspukuun, pojat pukuun ja solmioon. Konfirmaatiossa saa jo olla omat vaatteet, mutta myös muu perhe pukeutuu parhaimpiinsa, ja usein koko perhe ja suku menee päivälliselle ravintolaan. Järkyttävintä minusta oli se, että lapsille tärkeintä oli, miten paljon rahalahjoja he saivat! Seremonioitten uskonnollinen puoli näytti olevan samantekevää, kiinnostavampaa oli verrata lasten pukuja ja kampauksia. Minun esikoiseni sai viime tipassa lainaksi valkoisen hameen, ja anoppi osti valkoiset hansikkaat ja käsilaukun, enhän minä älynnyt että sellaisiakin tarvitaan. Juhlapäivän aamuna tytär muistutti, että hänellä piti olla rukouskirja, ilman sitä ei ehtoollista tippuisi. Oli sunnuntaiaamu, kaupat kiinni. Jokainen vanhempi tietää, että kun Ope sanoo jotain, sana on laki. Tytär jo itki kauhusta ajatellessaan, että hän olisi AINOA joka ei saisi ehtoollista. Mitä sillä kirjalla sitten tehdään? Pappi siunaa sen alttarilla. Siinä kiireessä, yrittäessani samalla pukea nuorempia kirkkovieraita, en keksinyt muuta kuin napata pienen valokuva-albumin ja päällystää sen valkoisella paperilla. Täydestä meni, eikä papin ilme värähtänytkään kun hän arvokkaasti otti alttarilla vastaan Kodakin uusimman kylkiäistuotteen piirustuspaperiin käärittynä ja siunasi sen. Tytär oli onnessaan. Tapauksesta viisastuneena seuraava lapsista saikin sitten kaiken: rukousnauhat, rukouskirjan, rosetin ja onnittelukortit luokkakavereille (niihin piti laittaa rahaa, mutta sitä en tehnyt).

Ensimmäiseen Ehtoolliseen liittyy paljon ylimääräistä.


Tällä kaikella ei pitäisi olla mitään tekemistä koulunkäynnin kanssa. Suomessa rippikoulu käydään kouluajan ulkopuolella - jos käydään. Irlannissa katolisella kirkolla on edelleen suuri valta kouluissa. Tästä myös johtuu, että sukupuolet erotellaan katolisissa kouluissa, koska aikoinaan kirkko koulutti opettajat: nunnat opettivat tyttöjä, munkkiveljekset poikia. Irlannissa pojat ja tytöt menevät eri kouluihin 4-5-vuotiaasta lähtien. Vain protestanttisissa vähemmistökouluissa ja maaseudulla, niin pienissä kouluissa joissa ei muuten saataisi luokkia kokoon, on yhdistettyjä kouluja. Minun lapsillani oli onnea, he pääsivät juuri tällaiseen kyläkouluun.

Viime vuonna paikkakunnallani on tehty aloite alakoulujen yhdistämisestä, ja tänä syksynä ensimmäistä kertaa kaikki pojat ja tytöt aloittavat koulutiensä yhdessä. Ylemmällä asteella (11-18v.) on neljä oppilaitosta, joista kaksi on yhdistettyjä, kaksi katolista, eroteltu sukupuolen mukaan. Jälkimmäiset ovat perua ajalta, kun nunnat ja munkit opettivat, tänä päivänä kummassakin on pelkkiä maallikko-opettajia. 



Tällaisia koulubusseja oli vielä muutama vuosikymmen sitten.

Irlannin kolmas erikoisuus (tosin Englannissa taitaa olla sama käytäntö) ovat koulupuvut, jokaisella koululla on omat värinsä sukkia ja solmioita myöten, villapuseroissa ja päällystakeissa on koulun logo. Katukuva ei paljolti eroa menneiltä ajoilta, uniformut kertovat heti, mitä koulua nuori käy, molemmat sukupuolet kauluspaidoissa ja solmioissa, pojilla suorat housut, tytöillä vekkihame ja polvisukat. 

Kuva koulu-univormuja myyvän yrityksen sivulta.


En ole koskaan saanut tyydyttävää selitystä siihen, miksi sukupuolet pitää erotella kouluihin. Yhteen tutkimustulokseen joskus vedotaan, jonka mukaan tytöt oppivat paremmin, kun poikia ei ole häiritsemässä. Katolisen kirkon dogma taitaa olla se tärkeämpi syy. Pelätään, että teini-ikäinen ei pysty keskittymään, kun vastakkainen sukupuoli istuu hiplausetäisyydellä.  Se, miten tämä sitten onnistuu paljon vaativammassa ympäristössä kuten yliopistossa tai työpaikalla, ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta, on mysteerio. Jos perheen lapsissa sattuu olemaan vain yhtä sukupuolta, lapsi saattaa käydä kaikki kouluvuotensa alusta loppuun vain oman sukupuolensa seurassa. Sukupuolten välinen kanssakäyminen rajoittuu koulun ulkopuolelle. Nuoret menettävät muutakin, kun eivät istu sekaluokissa: paikkakunnallani katolisen koulun pojat eivät voi opiskella kotitaloutta, tytöt taas puu- ja metallitöitä tai teknistä piirustusta.

Mitä muuta teinit sitten menettävät? Pojat eivät koskaan kuule tyttöjen mielipiteitä ja kokemuksia, kun keskustellaan yhteiskunnasta tai rooleista. Onko tämä syynä monelle miesvoittoiselle alalle, Irlannin eduskuntaan asti? Miehet eivät ole oppineet toimimaan arjessa ja työtilanteissa naisten kanssa ja päinvastoin. Stereotypiat ja ennakkoluulot toista sukupuolta kohtaan rehottavat, kun niitä ei ole voinut testata jokapäiväisessä kommunikoinnissa. 

Jos koulukiusaamista pelätään, valitettavasti sitä tapahtuu myös tyttö- ja poikakouluissa. Seksuaalisen häirinnän käsittelyyn taas oppii käytännössä, turvallisessa kouluyhteisössä, jossa on aikuisia puuttumassa tilanteeseen - ei pimeässä diskossa loppuillan humalatilassa. Eristäminen ei pelasta eikä suojaa ketään.  Jos jotain itse sekakoulussa opin, niin sen, että pojat ovat yhtä tyhmiä tai fiksuja kuin tytötkin, heillä on omat ongelmansa ja ryhmäkäyttäytymisensä, hekin ovat joskus avuttomia, masentuneita, hölmöjä. Siis ihmisiä, samanvertaisia. Eivät mitään mystisiä, arvaamattomia olentoja toiselta planeetalta.

Satuin istumaan yhtenä perjantaina pubissa, kun poikakoulun vanhimmat oppilaat tulivat iltaa aloittelemaan muutamalla oluella. Tyttöjä ei miesvaltaisessa pubissa näkynyt. Voin kuvitella, että tytöt istuivat vielä kotona meikkaamassa ja laittamassa tukkaansa - Irlannin nuoret naiset valmistautuvat ulos lähtöä varten kuin missikisaan. Sukupuolien törmäys tapahtui vasta myöhemmin, huumaavan meluisassa diskossa, pimeässä ja tungoksessa. Mitä toivoa siinä enää oli löytää mitään ihmisyyttä?

Rakkaimpia muistoja yhteiskouluajoistani oli koulun sosiaalinen elämä. Monimutkaiset pelit ja taistelut, rakastumiset ja rakastumisien torjumiset, ystävystyminen, väittelyt ja herjanheitto. Koulupäivän jälkeiset lorvimiset naulakolla ja pihalla, välkkärit, lintsaamiset, koulun diskot ja luokkaretket, bileet ja abijuhlat. Vaikka 15 ikävuoden tienoilla viimeistään tytöt usein tuntevat samanikäiset pojat liian lapsellisiksi ja etsivät vanhempaa seuraa, toveruus säilyy. Niitä muistoja en vaihtaisi mihinkään.

No comments:

Post a Comment