Pages

Tuesday, 20 March 2018

#metoo


Hämmästyksellä olen seurannut tämän kampanjan aikaansaamaa keskustelua. Niin Irlannissa kuin Suomessa, ja ympäri maailmaa. Miten yleistä naisten kokema häirintä ja suoranainen väkivalta on, edelleen. Suomessakin, maailman tasa-arvoisimmassa ja onnellisimmassa maassa. Ja miten edelleenkin tyrmätään ja vähätellään ja naureskellaan. Jokainen esiintulo poikii samoja irvailevia kommentteja, joiden takia  tätä kampanjaa juuri on tarvittu - ja miksi se on syntynyt tällaisella viiveellä. 

Syvemmin olen jo vuosia pohtinut myös kirjallisuuden ja viihdeteollisuuden roolia. Viimeisin esiintulo raaoista tavoista, joilla nuoria naisnäyttelijöitä on ohjattu 'aitoihin' näyttelijäsuorituksiin, vahvisti kuvotustani äärimmäistä väkivaltaa sisältävien elokuvien ja kirjojen suhteen. Olen oppinut suojelemaan itseäni. Jos jo traileri sisältää pitkittynyttä kidutusta, raiskausta ja mässäilyä väkivallalla, en halua nähdä elokuvaa. Jos romaanissa lähestytään samantyyppistä kohtausta, jätän sen väliin. Sekä Katja Ketun Kätilössä että Sofi Oksasen Puhdistuksessa oli kohtia, joita en koskaan saa pyyhityksi muististani. Muutaman modernin trillerin jälkeen en halua lukea kyseistä genreä ollenkaan.  Kotona katsoessani jännityselokuvaa poistan välillä äänen tai katselen muualle tai vaihdan hetkeksi kanavaa. Pieninkin vihje siitä, että lapsiin kohdistetaan väkivaltaa viihteen nimissä, saa minut karkaamaan. Olenko yliherkkä? En osaa sanoa, mutta en usko olevani yksin itsesuojeluvaistoineni. Kokeelliset painajaiset valvottavat ja vellovat ajatuksissa ja tulevat lopulta uniin. Uhriutuminen tapahtuu aina uudestaan. Kasvattamani kuori olikin vain ihoa. Ihmisen pahuudella ei tunnu olevan rajaa. Vai uskallanko sanoa suoraan: miehen pahuudella. Sillä sitähän väkivalta enimmäkseen on. Ei, eivät kaikki miehet, mutta lähes kaikki väkivalta.

Sukupuolisokeus uutisoinnin suhteen ärsyttää. Otsikoidaan 'Nuoriso riehuu', vaikka kuvissa ei näy yhtä ainoaa naispuolista. Väite 'Ihminen on aina tahtonut sotia' yleistetään koskemaan myös naisia, vaikka sotien aikaansaaminen ja toteuttaminen on miesten toimia ja siviiliuhrit naisia ja lapsia. Jos jotain tehdään vain naisten toimesta, satavarmasti se myös nimetään naisten ongelmaksi. Miesten tekemät rötökset taas ovat 'ihmisten' ja 'ihmiskunnan' perisynti. Vaikka tv-ohjelma käsittelisi yksinomaan miespuolisia pedofiilejä, ihmetellään 'ihmisen' viehtymystä alaikäisiin. Sukupuolittunutta väkivaltaa ei saa paljastaa.

Onko nainen sitten 'heikompi astia', herkempi, pelokkaampi, vastahakoisempi nostamaan meteliä kun häntä sorretaan ja häiritään? Tähän asti näin on ollut. 

Itseään voi suojella överiksi menneiltä shokkiefekteiltä ja väkivallalla mässäilyltä. Jokailtaista raiskaus-, kidutus- ja tappokavalkadia televisiosta ei tarvitse katsoa, 'raaoiksi' ja 'rajuiksi' luokiteltuja kirjoja ei kannata lukea. Uutisia ja dokkareita voi seurata rajoitetusti, mutta todellisuudelta ei pidä sulkea silmiään. Väkivaltaa tapahtuu maailmassa tälläkin hetkellä, tätä kirjoittaessani. 

Voi kuitenkin kysyä, tarvitaanko viihteessä graafista väkivaltaa, eikö mikään muu enää hötkäytä? Pitääkö kaikki näyttää ja kuvailla yksityiskohtaisesti? Onko normi-länsimaalaisen elämä niin tylsää, että kicksejä haetaan väkivaltaviihteestä? Kun kellään ei enää ole omakohtaista kokemusta pelosta ja väkivallasta. Kaikki on vaan special effects.

Surullisinta lienee, että kirjailijat, joiden tarkoituksena oli paljastaa epäoikeudenmukaisuutta ja raakuutta yhteiskunnassa, epäsuorasti saivat sitä aikaan, kun nuoria naisia pakotettiin oikeasti sitä kokemaan, jotta kirjasta tehty elokuvakohtaus saatiin aitona purkkiin. Jos miesohjaaja ei 'nähnyt' tai 'huomannut' nuoren näyttelijän hätää, missä lie vika? Elämä ja elävät ihmiset ovat aina tärkeämpiä kuin taide. Elämää isompia aiheita ei ole, jos uhraus on tätä luokkaa. Ehkä miehen ja naisen peruskokemus pelosta ja väkivallan uhasta on aina eri.

#metoo kampanja on on minusta tärkeimpiä median aikaansaamia sosiaalisia muutoksia. Näin kauan se on vienyt. 

Ja kyllä, me too. Siksi juuri.


2 comments:

  1. Hyvä kirjoitus. Olen seurannut jotenkin surullisena, että monet naiset eivät haluaisi koko metoo -aihetta päivänvaloon, mistä se johtuu? Häpeästä vaiko siitä, että on helpompi kuvitella pahuus todelliseksi ellei sitä myönnä todelliseksi. Me too kampanja on minustakin yksi aikakauden tärkeimmistä esiintuloista ja nostan hattua jokaiselle, joka tulee esiin kaapista asian kanssa vaikka monessa tapauksessa ne kivuliaat haavat joudutaan avaamaan uudestaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos. Totta on että monet naiset eivät ymmärrä koko metoo kampanjaa. Ehkä heille ei koskaan ole sattunut mitään. Seksuaalinen häirintä myös väärinymmärretään joskus flirttailuna. Mutta kukapa siitä valittaisi? Sen sijaan ikävät kokemukset mieluiten yrittää unohtaa, niin minäkin. Ne vain aina palaavat kun lukee jonkun toisen kokemuksia. En usko että kukaan huvikseen muistelee törkeyttä ja alistamista julkisesti!

      Delete