Kirjoja ja kaaosta

Vink, vink: lopussa irlantilaisen kirjallisuuden suosituksia, kunhan saan päällimmäiset tunnemyrskyt alta pois.

Paluumuutto on sitten totta. Asunnolle on löytynyt ostaja, ja kahden aikuisen elämän purku on edessä. Purku on iskevä sana, sillä nyt todella puretaan, setvitään, lajitellaan, kasataan ja heitetään pois menneisyyttä. Jokaisella muuttaneella on muistissa tämä helvetti. Miten tavaraa saattaa olla näin paljon? Miten se piileskeleekään hyllyillä, seinillä, komeroissa, vintillä kuin nukkuva lepakkoparvi ja aiheettomasti ja rivosti häirityksi tultuaan alkaa liihotella huoneesta toiseen, päättömästi ja sätkien. Kirjarivit, joita ei edes huomannut, valtaavat kuutioittain tilaa pöydillä, lattialla, ja vihdoin muuttolaatikoissakin. Siinä on jotain, josta Einstein ei meitä varoittanut. Hauskat koriste-esineet ja viattomat jääkaappimagneetit, matkamuistot ja lahjaksi saadut taulut...mitä niille tekee? 

Huomasin myös, että irlantilaisen vintin lattia-ala on sama kuin asuinkerroksenkin, ja jos se on tupaten täynnä mammonaa, lajitteluakin on tuplaten. Irlannissa vinttipuuhille

Kattoluukku vinttiin, jonka joskus maalasin.
Stairway to heaven?

antaa oman säväyksensä ainoa sisäänkäynti kattoluukun kautta eli koottavat tikkaat. Ei heikkohermoisille.

Logistiikan ammattilaisen sisarena tein lajittelupäätöksen: ensin pakataan pois näkyviltä EHDOTTOMASTI mukaan tuleva, tunnearvoltaan suurin kama. Sitten voidaan neuvotella. Taidetta olemme sekä itse tehneet että ostaneet. Tunnearvotaidetta tuli kolme isoa arkkua - arkutkin piti ensin ostaa. Seiniin jäi törröttämään tusinoittain hiellä ruuvattuja koukkuja (kirotut betoniseinät!). Kuplamuovi, jota olin viisaana säästellyt, kului päivässä. Elämä on aika surullista, kun täytyy googlata halvinta 60 metrin kuplamuovirullaa netistä ja istua odottamassa sitä. Kesällä.

Annetaan hyvään kotiin.

Tässä surullinen, riisuttu kirjahylly. enää valokuva-albumit ja kierrätyskirjat odottamassa. 

Mutta kirjat! Rakkaani, kyyhkyläiseni! Miten voin luopua niistä? Matkalaukussa Suomesta raahatut, tai kirppareilta löytyneet aarteet, kirjakaupassa jo puoliksi luetut ja sitten ostetut helmet, tai lahjaksi saadut yllätykset. On tehtävä pesäero kuin kylmenneessä avioliitossa: ei se tästä enää parane, ala mennä. Kyllä se silti aina kirpaisee. Kierrätyskeskukseen jätin yli kolmekymmentä vuotta maailmalla kantaneeni Filosofian alkeet, ja ehdin juuri nähdä, kun joku kyllästyneesti poimi sen hyllyltä, selasi ja laittoi takaisin. Suomalaisille kirjoille löysin onneksi suomalaisen lukijan! Nehän menevät suoraan roskiin täällä muuten. 

Tänään pakkasin suurimman osan kirjoistani, enää säästin tätä blogia varten irlantilaisen osastoni, koska joku kyseli suosituksia lukemiseen. Minulta on turha kysellä Maeve Binchistä, Cecilia Ahernistä tai Marian Keyesistä. Chick lit ei vaan säväytä minua, ja vaikka Maeve on sujuva kirjoittaja, jää minuun aina jokin nälkä hänen kirjojaan luettuani, kaikissa on niin onnellinen loppu. En tule häirityksi.

Tässä siis täysin omavaltaisesti valittu pieni lukemistoni, pääasiassa eläviä kirjailijoita, koska ne vanhat ja kuolleet ovat varmaan tuttuja monellekin.

Runous (tietääkseni vain Heaneyta suomennettu)

Seamus Heaney: Death of a Naturalist (blogissani ruodintaa Heaneysta tässä)
Eavan Boland: The Lost Land (ja kaikki muutkin hänen teoksensa)
Moya Cannon: Hands
Rita Ann Higgins: An Awful Racket
Paula Meehan, Mary O'Malley, Eavan Boland: Three Irish Poets, an Anthology

Romaanit (monet näistä löytyvät suomennettunakin):

Edna O'Brien: In the Forest, A Pagan Place, The Country Girls (ja kaikki muukin hänen tuotantonsa)
Colm Toibin: Brooklyn, Nora Webster (blogiarvioni tässä)
Hugo Hamilton: The Speckled People, Every Single Minute (blogiarvioni tässä)
Anne Enright: The Green Road, The Gathering
John Banville: The Sea
Nuala O'Faolain: Are you Somebody?, Best love Rosie, A Radiant Life, My Dream of You, Almost there (blogiarvioni tässä)
Frank McCourt: Angela's Ashes,'Tis 
Roddy Doyle: The Woman Who walked into Doors

Tietokirjallisuus, journalismi:

Fintan O'Toole: Ship of fools, Enough is enough (blogiarvioni tässä) 






Novellit (kokoelmia):

The Granta Book of the Irish Short story, Modern Irish short Stories

Irlannin kirjallisuuden mestarit olivat pitkään miespuolisia. Työpaikallani yläasteen koulussa roikkuu juliste nimeltä Irish Literary Giants, jossa on pelkästään miehiä. Listani jälkimmäisessä novellikokoelmassa (vuodelta -83!) on 26 novellia, joista vain 3 on naiskirjailijan. Naisia ei näkynyt Irlannin runoudessakaan; naisen paikka oli olla hiljaa. Irlannissa vaikeneminen ja salaisuudet kertovat usein enemmän kuin itse rivit. Esimerkiksi Edna O'Brien jätti Irlannin, ja hänen kolme ensimmäistä romaaniaan laitettiin pannaan ja julkaisukieltoon 1960-luvulla liian julkeista aiheista. Eavan Boland on usein kertonut, miten pelkästään naisen arkimaailman aiheet, kuten pyykki tai keittiöpuuhat eivät kelvanneet runouteen, vaikka miehinen halonhakkuu tai kyntöpuuhat kävivät mainiosti metaforina ylväämmille aiheille.

Nykyään naiskirjailijoita ja -runoilijoita on pilvin pimein, ja nykynuoren voi olla vaikea edes uskoa, että jonkinlaista sensuuria tai syrjintää joskus oli.

Toinen iki-irlantilainen erikoisuus on kliseet, joita vilisee miltei jokaisessa romaanissa ja traditionaalisessa näytelmässä (Frank McCourt hyvänä esimerkkinä). On dominoiva klaanin marttyyriäiti, väkivaltainen isä, viinaanmenevä ja/tai hurskasteleva pappi, iloluontoinen ja huonomaineinen nuori nainen, melankolinen talon vanhapiika/poika, korkeaotsainen älykkö (usein kirjailijan huonosti verhottu minäkuva), ainakin yksi pervo, ja tarinan taustavoimina juoruileva, juopotteleva ja temperamenttinen kyläyhteisö. Tilan/talonomistus tai sen periminen näyttelee suurta osaa kuten naimakaupat tämän edesauttamiseksi. Suvun ja perheen siteet kitisevät ja natisevat, vaan eivät katkea. Hämmästyttävästi nämä kliseet edelleen pulpahtelevat ainakin oman ikäpolveni irkkukirjailijoiden tuotannossa. 

Vielä pakko mainita huumori: Roddy Doyle taitaa olla kuuluisimpia tässä lajissa. Häneltä mainitsemani teos kertoo kuitenkin kotiväkivallasta, ja luin kirjan seisaaltani kirjakaupassa, sen verran koukuttava se oli. Totta joka sana. Muuten olen hieman tympääntynyt Doylen ylilyövään tyyliin. Tällä hetkellä luen Paul Howardin eli Ross O'Carroll-Kellyn kolumneja Irish Timesin sunnuntainumerossa, ja jos puhekieltä ymmärtää, tarinat ovat iskeviä kuvia Irlannin luokkajakoisesta yhteiskunnasta. Howardin alter ego Ross seikkailee useassakin humoristisessa romaanissa. 

Irlantiin ovat myös suomalaiset kirjailijat sijoittaneet romaanejaan, esimerkiksi Hanna Tuuri ja Riitta Jalonen. Jälkimmäisen Todistaja Brigitin talossa (1998) luin juuri uudestaan, ja oli hauska kulkea tutuissa paikannimissä, vaikka aihe oli juuri kliseinen papin ja lesken salainen rakkaus. En tiedä miltä kirja maistuu Irlantia tuntemattoman mielessä, mutta minä luin sen mielelläni. Vain yksi kohta tuntui äärimmäisen epäuskottavalta: leskirouva ja nuori suomalaistyttö menivät rannalle papin kanssa, ja naiset menivät nakuna uimaan. SE ei ole mahdollista, vaikka pappi kuinka pysyttelisi kalliokielekkeen takana näkymättömissä! Irlantilaiset naiset ovat erittäin häveliäitä vartaloistaan. Kun kaikki käyvät pesulla kylpyhuoneessa eri aikaan, ei alastomuutta näe edes perheen sisällä tai naistensaunoissa, kuten suomalaisessa kulttuurissa.

Ja tästä aasinsillasta kulttuurikorppikotka vaappuukin jo seuraavaan: muutaman kuukauden sisällä pääsen suomalaiseen saunaan! ALASTI! 

Muita ihanuuksia, joita odotan: pyöräilyä, marjojen poimimista suoraan kädestä suuhun, sienestystä, ruskaa, suomalaista ruokaa, oman äidinkieleni lukemista ja kuulemista, kirjastossa vaeltelua, uuden kodin sisustamista suomalaisittain, ihmisten tapaamista, kahvipöytään kutsumista, ensi lunta, metsiä, kotikaupungin koluamista...

Vielä yksi kuukausi jäljellä Irlannissa: kullanpunainen, kostea, kypsä elokuu viljapeltoineen, oranssine tienvierikukkineen, kuutamoineen. Ikävöin tätä kaikkea jo etukäteen. Suomalaisen perusolotila on kaiho!