Oma nimi, syntymässä saatu, on ihmiselle tärkeä. Se kertoo, kuka olemme,
mistä suvusta, mistä kulttuurista kotoisin. Ihmisyyden nujertajat ovat aina
tienneet tämän. Sen takia keskitysleireillä ihminen nitistettiin numeroluvuksi,
siitä syystä afrikkalaisille orjille Amerikassa annettiin englantilainen nimi. Ihminen
vaihtaa koko nimeään vain äärimmäisen pakon edessä, luodessaan uutta
identiteettiä, suojellakseen itseään.
Identiteetti muuttuu myös avioliiton myötä, kun tradition mukaan vaimo
ottaa miehensä sukunimen ja asettuu siten miehensä sukuun. Irlantilainen kasku
kertoo miehestä, joka kosi nuorta mielitiettyään sanoin: "Haluaisitko tulla
haudatuksi meidän suvun puolelle?"
Ulkomailla paikallisen aviomiehen sukunimen ottaminen voi olla pelastus
muukalaisuudesta. Jatkuvasta nimensä tavaamisesta, väärin kirjoitetusta
nimestä, unohdetusta nimestä, kysymyksistä. Minulle se antoi nuorena vaimona
identiteetin Irlannissa, kun olin jonkun irlantilaisen "missus" ja
lasteni äiti. Etunimeäni ei usein edes käytetty. Kun ero tuli, pudotin exäni
suvun nimen.
Suomalaisen sukunimen myötä myös muukalaisuus, toiseus, kuitenkin palasi.
Yhdestäkään tilanteesta, jossa jonkun pitää kirjoittaa nimeni ylös, en ole
selvinnyt tavaamatta nimeäni ainakin kahdesti - sekä etu- että sukunimen.
Puhelimessa pitää jo turvautua lentoturvallisuuden koodikieleen: R for Roger, P
for Peter...! Yleinen reaktio nimeeni on huvittuneisuus, jopa epäusko. Eräs
hilpeä sairaanhoitaja kysyi, vitsailinko, voiko jollakulla todella olla
tuollainen nimi vai keksinkö sen juuri. Tällaista kohtaa vain monokulttuurisissa
maissa, joissa uudet kansallisuudet ja nimet aiheuttavat hämmennystä. Lontoossa
nimien tavaaminen on rutiini ja normi.
En silti vaihtaisi suomalaista sukunimeäni enää koskaan, en
edes uuden
liiton myötä. Niin paljon voimaa ja juuria se minulle täällä tuo,
vaivalloisuudestaan huolimatta. Ilahdun joka kerran kun näen sen jossain
painettuna. Olen olemassa!
Identiteetti on mietityttänyt minua paljon viime aikoina. Mikä on
identiteetin yhteys uusiin populistisiin ääriliikkeisiin, niin uskonnollisiin,
kansallisiin kuin poliittisiinkin? Kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat,
on edelleen ihmiskuntaa jakava kysymys. Uusi identiteetti on lupaus paremmasta,
se on yhteenkuuluvuuden janon tyydyttämistä, merkityksen antamista
yksilölliselle elämälle. Senkö takia liitytään ISISiin, uskonlahkoihin tai
rasistisiin ääriliikkeisiin, kun identiteetti on perusteellisesti hukassa?
Kun kylät ja heimot hajosivat kaupungistumisen myötä, identiteetin saattoi
löytää vaikka urheiluseurasta ja todistaa veljeyttä kaulahuivein ja seurapaidoin. Ehkä 'heimous'
on tärkeämpää maskuliiniselle identiteetille? Jostain täytyy kamera- ja
automerkkiveljeskuntien kummuta. Mainostajat tietysti puhaltavat
brändihiillokseen, jotta kuluttajasta tulisi lojaali ja identiteetistä
maksullinen.
Minulle suomalainen identiteetti antaa voimaa olla erilainen. En enää
kuvittelekaan sopeutuvani kunnon katolisen, Irish Mammyn tai hilpeän
karaokefanin muottiin. Luovuus irrottaa jalat maasta, kun ympäristön
pikkumainen konservatiivisuus ja pintapuolisuus alkaa ahdistaa. Elämää
suurempia kysymyksiä pohtiessa identiteetistä tulee samanaikaisesti yhdentekevä
että syvästi juuria versova.
Jos muut ihmiset ovat ihmiselle peili, haluan ainakin ympärilleni sellaisia
ihmisiä, jotka tunnistavat aaltopituuteni, rakastavat taidetta, kirjoja,
luontoa, luovuutta. Kerää ympärillesi ystäviä, jotka välittävät sinusta ja
ruokkivat luovuuttasi, oli eräs viisas neuvo.
Identiteetti on pakosti jatkuvaa etsimistä ja hapuilua. Löysin nuoren Tommy
Tabermannin runosta jo teini-ikäisenä ainoan uskontunnustuksen, joka on
kestänyt läpi elämän. Olkaa
hyvä!
Sinun epäilysi
on sinun paimenesi
kaikissa laumoissa.
Älä hylkää häntä.
Sinun horjuvat askelesi
ovat sinun takuusi
olla marssimatta.
Sinun epävarmuutesi
on sinun lyhtysi
varmuuksien
hiipivässä hämärässä.
Sinun rakkautesi
on sinun järkesi.
Sinun hulluutesi
on sinun viisautesi.
---
Pidä pääsi
pystyssä, kuin
kantaisit ruukkua
parasta viiniä pääsi
päällä muista kävellä,
ole ylpeä, olet
syntynyt ihmiseksi.
(Ote Tommy Tabermannin runosta Ääniä sieluni ovenraosta, teoksessa Anna minä kumoan vielä tämän maljan 1977)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti