Pages

Friday, 21 November 2014

Pesä tyhjenee



This is...quide dice...

Raahasin pussukoita ja kasseja etuovesta sisään kokolattiamaton pehmustamaan eteiseen. Talon haju pakotti hengittämään suun kautta. Portaat olivat yllättävän kapeat ja jyrkät, tyttären studio apartment oli toisessa kerroksessa. 

Nämä studiot on tehty pilkkomalla yhden perheen kaksikerroksinen rivitaloasunto erillisiksi yksiöiksi. Talo oli varmaan rakennettu yli sata vuotta sitten. Minun nuoruudessani Lontoossa näitä olisi kutsuttu sanalla bedsitter, mutta nyt eletään nykyaikaa Dublinissa. Studio apartment Irlannissa tarkoittaa huonetta, jonka toiseen nurkkaan on tehty keittiötasot, toiseen vessa/suihkukomero. Suomalaiseen yksiöön sitä ei voi verrata. Tyttäreni asunto, arviolta noin 30 neliötä, jonka hän löysi kolmen kuukauden etsinnän ja jonotuksen jälkeen, maksaa 750 euroa kuussa. Sen päälle tulee sähkölasku, ja sähköllä lämpiää myös lämpöpatteri ja vesi. Onneksi hän jakaa kämpän kaverinsa kanssa. Laskin, että neljästä studiosta saa omistaja vuosituloja noin 36000 euroa. Sillä jo elää, varsinkin jos ei maksa veroja. Alkuperäinen hinta ei taida päätä huimata, noilla tuloilla sen maksaisi viidessä vuodessa.

Huonekalut olivat vanhoja ja kuluneita, keittiökalusteet kolhittuja ja tahmaisia. Seinät ja katto oli maalattu hiljan, roiskeet olivat tuoreita keittiökaapeissa. Kokolattiamatto oli sen verran orgaaninen, että siihen olisi voinut kylvää keskisuuren herkkusieniviljelmän. Haju oli kuitenkin ellottavinta. 

Lähdin jäljittämään sitä kuin ajokoira, kuono kuvaannollisesti maassa. Toivottavasti ei vessa! Suihkukaappi oli suttuinen, muttei sentään haissut. Vessa toimi. Jääkaappi? Ei sekään. Mikrossa ui sentin kerros rasvaa pyörivän lautasen alla, minkä kuivasin paperipyyhkeellä. Liesituuletin oli melkoisen liimainen, mutta sekään ei selittänyt hajua. Suomalainen ei luovuta, mutisin. Mikäs se tämä oli?


Irlantilaiset rakastavat öljyssä uppopaistettuja ranskalaisia, kalaa ja makkaroita. Siihen on keksitty sähköllä ja termostaatilla toimiva keitin - liian monta keittiötä ja ihmistä syttyi tuleen avoimien öljykattiloitten lehahtaessa liekkeihin. Tämä vempain jökötti lieden vieressä, johto luikerteli vaarallisesti lieden taakse ja katosi liesituulettimen taa. Sisua. Avasin kattilan, ja hajun syy löytyi. Bingo! Pari litraa eltaantunutta paistinöljyä, moneen kertaan käytettyä. Kiipesin työtasolle etsimään pistorasiaa katonrajasta. Liesituulettimen sijaan rasiaan oli kytketty tämä uppopaistin (suomennos allekirjoittaneen, copyright myös jos se on uniikkiteos). En saanut töpseliä mahtumaan alas tuulettimen ja seinän välisestä raosta. Miten se oli sinne edes saatu? Johdossa oli paksulti muoviteippiä. Se oli vain leikattu kahtia ja paikattu sitten takaisin teipillä. Töpselin purkamiseen tarvittiin ruuvimeisseli. Screwdriver, anyone? Kysyin toiveikkaana. Ihmeekseni lähiomainen löysi autostaan partiolaisajoistaan tutun taikasauvan.


Swiss Knife on vempain, josta löytyy myös ruuvimeisseli, jolla töpseli purettiin auki. Johto luiskahti vihdoin alas. Entä mihin öljy? Sen tietää, mitä saa, jos kaataa pari litraa paistoöljyä joko viemäriin tai tiskialtaasta alas (elämä opettaa). 
Lähdin ostamaan kulmakaupasta isoja vesipulloja. Seuraava ongelma? Miten saada kaadettua öljy neliskulmaisesta kattilasta kapeasuiseen pulloon, ilman suppiloa. Pullosta olisi voinut leikata suppilon, innostui lähiomainen partiolaiseksi muuttuneena, Swiss Knife'a heilutellen. Ei tarvi, sanoin ja kaadoin öljyn nokalliseen salaattikulhoon ja siitä pulloon. Käsiä ei myöskään tarvi rasvata viikkoon.  Kolme litraa öljyä tuli, ja tiskiainetta meni puoli pulloa että päästiin kaikesta tahmasta eroon. Mitä öljy tekeekään ihmisen sisuksille?

Tyttärelle ohjeet kääriä rasvapullot sanomalehtipaperiin ja piilottaa roskikseen. Käytetty paistinöljy on oikeasti ongelmajätettä, ja sille on oma laarinsa kierrätyskeskuksissa. Luulin aina että isoissa kanistereissa oli jotain koneöljyä.

Testasin vesihanat: toinen toimi. Sitten sähköliesi (elämä opettaa). Poikani 5000 euroa/vuosi yliopiston kampusasunnossa koko lieden etuosa hajosi käsiin, kun testasin nappuloita. Nyt onneksi putosi vain yksi nappula, se joka säätää uunin. Yritin selittää tyttärelle, miksi uuni ei voi mitenkään toimia. Liedessä ei ollut mitään vipua, mitä nappula olisi voinut kääntää. (Tälle on varmaan teknisempi sanastokin). Vannotin, että hän mainitsee tämän heti vuokraisännälle, muuten rikotusta liedestä tulee korvausvaatimus. (Sanonko mikä opettaa).

Ärsyttävä kovaääninen piippaus, josta tytär oli valittanut, paljastui palovaroittimeksi, josta puuttui patteri. Lähiomainen kipaisi vuorostaan kulmakauppaan ostamaan patteria, ja asensi sen paikoilleen. Nyt ymmärsin edellisen asukkaan logiikan: jotta uppopaistin saatiin pistorasiaan, oli tuuletin kytketty pois, ja palovaroitin meni turhan usein päälle. Ratkaisu? Patteri pois koko varoittimesta. Miten he jaksoivat kuunnella piippausta, on edelleen mysteerio. Toisaalta, jos tulipalo syttyisi, ja alakerran portaitten kautta ei pääsisi ulos, pako onnistuisi vain ikkunasta hyppäämällä, koska varauloskäytävää ei ollut. Ohjeet tyttärelle miten evakuoida itsensä ikkunasta.

Alkuvuosina, kun kauhistelin Irlannin olemattomia paloturvallisuusssäännöksiä, suunnittelin koottavia teräksisiä nuoratikkaita, joita voisi myydä joka talon yläkertaan. Sitten luovuin, ei niitä kukaan ostaisi. Höh, olihan palovaroitin jo keksitty! Suomalaisia palotikkaita ei Irlannissa näe missään. Niitähän käyttäisivät vain murtovarkaat!


Naapurustoa. Tässäkin talossa on asukkaita. Miltähän vuosisadalta?

Tytär oli muistanut tuoda lemmikkieläimensä: Hamleys'in lelukaupasta ostettu pinkki possu, joka röhkii, kävelee ja heiluttaa saparoaan. Tytär osti sen dementoituneelle äidilleni, joka ihastui siihen ikihyväksi. Kun mummosta aika jätti, possu palasi lahjoittajalleen.


Tyttären kämppäkaveri oli töissä, mutta oli ehtinyt tuoda asuntoon tärkeimmät: neljä kaktusta (Äiti! Niitä ei tarvi KOSKAAN kastella!), lakanat, terveyssiteitä ja kuusi tölkkiä olutta jääkaappiin. Ja erittäin siron yhden hengen teekannun, josta tytär tarjoili yrttiteetä hikisille vanhuksille. Lähiomainen mutisi jotain oluesta ja minä lähdin hinkkaamaan käsiäni saippualla vielä kerran. Kotimatkalla autossa leijui erehtymättömästi paistinrasvan lemu.

Pesä taitaa olla nyt tyhjä. Eläköön tyhjä pesä!



2 comments:

  1. Hih, meillä kaksi pois pesästä, kaksi jäljellä. Aika menee ihan varkain... mutta minusta on ihanan luonnollista että lapset lentävät pesästä. Ja mikäpä se on lentäessä, kun on ne siivet ja tukena juuret :)

    ReplyDelete
  2. Noh, totta puhuen kuopus vielä tulee kotiin opiskelujen välissä ja lomille. Ensi vuonna varmaan lähtee oikein kunnon siiveniskuin, kun tutkinto on hanskassa ja pitää tehdä isoja ratkaisuja. Suunta on oikeaan päin kuitenkin!

    ReplyDelete