Laps' Suomen palasi

Olen palannut Suomeen. Hiljaiseen maahan, hiljaisten ihmisten pariin. Niinkö? Maahan, jossa on uupumukseen asti tapahtumia ja kulttuuria kesällä! Hiljaisuutta saa Helsingissä hakea Hiljaisuuden temppelissä Kampissa, ja ei kuulemma löydy sieltäkään. Monikulttuurisuus näkyy kaikkialla.

Pelkästään pääkaupungissa on Art Goes Kapakka-lauluilta, Taiteiden Yö, Helsingin juhlaviikot, Helsinki-Päivä, Flow-festivaali, Kesäteattereita, Kesäyliopiston avoimet yleisötilaisuudet, Ruokaviikot, Teatterifestivaalit...

Ihmetyttää, kuka näihin kaikkiin tilaisuuksiin ennättää? Kun on vielä mökkeiltävä, kalastettava, veneiltävä, marjastettava, sienestettävä, otettava aurinkoa, uitava, käytävä mattopyykillä, kerättävä salaatit ja vadelmat, säilöttävä ja pakastettava. Suomen kesä on lyhyt.

Vai ovatko nämä käyttäjäryhmät toisistaan täysin poikkeavia? Marjamaijat eivät istu pimeässä teatterissa eivätkä sienisepot kuuntele kesäyliopiston yleisöluentoja. 



Suomessa kaikki valittavat lamasta. Tarkennus: tietyn iän ylittäneet valittavat, koska ovat nähneet sen ennenkin. Irlannin pankkikriisi tuli niin veitsellä leikaten syksyllä 2008, että peloteltiin pankkiautomaattien sulkeutuvan. Huhut ja liioittelu lisäsivät paniikkia, kukaan ei tiennyt miten tulee käymään. Nostokurjet katosivat, rakennuskohteet aidattiin autiokyliksi ja vesi satoi katottomista taloista sisään. Kukaan ei enää saanut asuntolainaa, työpaikat katosivat tai leikattiin, ostaminen tyrehtyi, rakentaminen loppui, ihmiset menettivät kotinsa mutta jäivät loppuiäkseen maksamaan asuntolainaa asunnosta, jonka arvo puolittui. Nekin, joilla vielä oli vakituinen työpaikka, lakkasivat tuhlaamasta, ostovoima uupui pelon ilmapiirissä.

Toisin on vielä Suomessa. Suurten kaupunkien siluetit ovat täynnä nostokurkia, kaikki toimii, terassit ovat täynnä. Suurten taajamien ulkopuolella kuitenkin huomaa, että parissa vuodessa on viikatemies käynyt täälläkin. Tyhjiä näyteikkunoita, suljettuja hotelleja ja kauppoja. Palveluja on supistettu: kirjastoja, uimahalleja, posteja lakkautettu. Lisää leikkauksia on varmasti luvassa toimeentulotukienkin osalta. 

En todella haluaisi olla todistamassa, jos kotimaani hyvinvointiyhteiskuntaa ja elintasoa aletaan toden teolla purkaa. Täällä vielä on ilmaiset tai ainakin tuetut päiväkodit, koulut ja yliopistot, kulttuuria tuetaan ainutlaatuisella tavalla, ihmisten turvallisuudesta huolehditaan. Jokainen normiasunto on varustettu 24/7 keskuslämmityksellä ja loppumattomalla kuumalla vedellä (vain Englannissa ja Irlannissa asuneet tietävät, että tämäkin on ylellisyys!). Koululaiset saavat kunnon kouluaterian ja kyydin kouluun. Katukuva on puhdas: tölkkien ja pullojen palauttamisesta maksetaan.

Uskon suomalaisiin. Se, että leikkaukset saavat näin pian valtavia mielenosoituksia ja julkista kiistaa, on tervettä. Luotan, että kekseliäät suomalaiset löytävät hyviä ratkaisuja, eivätkä päästä pahuuden voimia valloilleen. Tämä on hyvä kansa, joka ei luovuta uhkailun edessä.

Suomessa on paljon uusiutuvia voimavaroja: loppumattomat metsät ja järvet kaloineen, marjoineen, sienineen. Sen paras voimavara on kuitenkin sen ihmiset - varsinkin naiset! Hallituksella on valta, ja valta tarkoittaa vastuuta heikommista, ei lupaa riistää heitä. Mielenkiinnolla seuraan, miten selvitään kasvavasta työttömyydestä. Irlannissa siitä selvittiin massamuutolla ulkomaille: USA:han, Englantiin, Kanadaan, Uuteen Seelantiin, Australiaan. Mihin tahansa, jossa pelkällä englannilla selviää. Suomella ei tällaista varaventtiiliä ole perinteisesti ollut sitten vuosisadan vaihteen Ameriikkaan tai 1970-luvun Ruotsiin muuton.

Tuoreena paluumuuttajana (tai välihoususellaisena, kun tämäkin kuitenkin on tilapäistä) olen hurmoksessa Suomen luonnosta ja sen kauneudesta, metsistä, vesien puhtaudesta, kasveista, marjoista, linnuista. Kuuntelen hartaudella äidinkieleni murteiden rikkautta ja kirjoitan ylös sanoja, joita en tiennyt olevan olemassakaan.


Matkustin viikonloppuna niin täydessä pikavuoron bussissa, että siellä tuskin oli seisomatilaa. Päädyin kuljettajan viereen alastaitetulle istuimelle kuin hyllylle, jossa ei ollut edes turvavyötä. Ihmettelin, sillä Irlannissa pitkien matkojen bussikuskit jättävät armotta tienposkeen matkustajat, joille ei ole istumapaikkaa. Health and safety!  Kuuntelin, kun kuski soitteli ja pyysi jatkoyhteyden bussia orotteleen, koska hänellä oli yksi lapsi joka tarvitsi sitä päästäkseen kotiin. Kun hämmästelin, että oli se hyvä, että he välittivät noin paljon matkustajistaan, kuski totesi: Se on meidän tehtävä. 

Toivoa on tällä kansalla.



P.S. Suosittelen käyntiä upeassa, hiljan palkitussa Vuoden museossa: Gösta Serlachiuksen museot Mäntässä (puolivälissä Jyväskylää ja Tamperetta). 

Kaukainen kosketus - Mänttä ulkopuolisen silmin-näyttelyssä on mm. yhdysvaltalaisen Roger Ballen'in Kauhujen Talo. Kokonainen mänttäläinen autiotalo sammalkattoineen ja hajuineen on siirretty isoon taidehalliin ja tuunattu uudelleen. (Opas kertoi, että Ballen oli saapunut Mänttään ja kysynyt: Missä täällä on slummit? Haluan nähdä slummin. Kun niitä ei löytynyt, autiotalo kelpasi.) Näyttelyssä oli myös paljon valokuvia, joiden parissa olisi viihtynyt kauemminkin. Niissä oli ihmisten tarinoita. 

Toinen näyttely, Malli ja hullu kuvailija on uudenlainen vinkkeli suomalaisten maalareitten mallien elämään ja ajatuksiin. Niitähän emme koskaan saa tietää. Ajatuksia tuulettava ja herättävä kaunis näyttely kulta-ajan kansallisaarteiden ympärillä: Järnefelt, Edelfelt, Gallen-Kallela, Simberg, Scherfbeck, Danielson-Gambogi, Halonen, Ruokokoski...! 

Simbergin Tuonelan portti-teokseen tehty teksti sai minut kananlihalle.

Näyttelystä on tehty upea kuvitettu kirja, jossa saa maalaukset kotiin mukaan. 

YLE Areenalla on 25 minuuttia kestävä haastattelu, jossa tekstien kirjoittaja Riikka Ala-Harja ja lavastaja Tarja Väätänen kertovat näyttelyn teosta. Siinä kuullaan myös otteita teksteistä. Linkki tästä. 

Kolmas mainitsemisen arvoinen näyttely, Toisten taidetta - omaehtoisen luovuuden lähteillä koostuu ITE-taiteesta, taidetta opiskelemattomien outsider-ihmisten töistä, joiden kaltaisia saa hakea. Työt ovat sveitsiläisen Max E. Ammanin kokoelmasta.

Lasikaapissa suojeltu Monet'n Heinäsuova ei kulttuurikorppista hötkäyttänyt, kun Monet'n töitä on ehtinyt pyörryksiin asti ihailla Pariisissa ja Lontoossa. Tämä oli kokoelmissa ja todettu aidoksi vasta tänä vuonna.

Paljon muutakin kartanon museoalueella oli, puutarha, jota en ehtinyt edes katsoa, saati vierailla kauniissa kahvilassa. Paviljonki itsessään on arkkitehtonisesti upea.

Nettisivuilta löytyy tietoa, miten paikalle pääsee, Serlachius-bussit toimivat ainakin viikonloppuisin 1.9.15 alken, sitä ennen päivittäin. Linkki.