Olen aina elänyt vaatimattomasti, vähällä ja vähävaraisena. Nuoresta pitäen vältin keräämästä mammonaa ja havittelemasta rahaa, tähdäten ei-aineellisiin elämyksiin haltioitumalla luonnosta, taiteesta, ihmisistä. Tavaroilla ja vaatteilla ei ollut väliä. En satsannut uraan tai säästöihin.
(Tämän viisaudesta voi vanhemmiten olla eri mieltä. Sanotaan: if you can't beat them, join them. Säästäminen ja ainakin oman kodin osto kannattaa.)
No, ostin kerran aivan upouuden sohvan, vakiintuneena ja keski-ikäisenä, oikeasta isosta huonekalukaupasta Irlannissa. Se näytti söpön samettiselta ja maksoi yli tuhat euroa. Osamaksuostos.
Kun se tuotiin kotiin, tajusin, että se hädin tuskin mahtui ovesta sisään ja valtasi koko lasiverannan. Beige tekosamettinen päällinen tahrautui alta aikayksikön.
Suomeen paluumuuttoa varten piti aikanaan tyhjentää koko talo. Yritin myydä suht uutta sohvaa huonolla menestyksellä. Lopulta sen osti satasella tuttu maajussi vuokralaisilleen - Irlannissa asunnot vuokrataan kalustettuna. Viimeinen näköhavainto huonekaluliikkeen kuningattaresta oli, kun se töyssytteli pihasta, lampaiden kuljetukseen tarkoitettuun peräkärryyn köytettynä.
Se siitä ostosriemusta. Hukkasin yli tuhat euroa täysin turhaan.Toiste en ole uusia huonekaluja ostanut, kaikki Suomen talossamme on ostettu käytettynä tai saatu. Toisaalta: Irlannissa ei ole hienoja suomalaisia kierrätyskeskuksia!
Siis: vähemmän on enemmän.
Olemme tehneet maaseutumatkoja nyt, kun meillä on vihdoin auto. Pääsemme paikkoihin, joista ennen saatoimme vain uneksia, kuten Renko ja Hauho. Naurakaa vain. Lähiomainen ja minä osaamme ottaa kaiken irti vähästäkin. Matkailun ei tarvitse maksaa maltaita.
Iltapäivä salaisen kosken rannalla, hän valokuvaten, minä etsiskellen sieniä on täyttymys. Minä pääsin uimaan viileään, tummaan järveen, hän sai hienoja kuvia. Ranta on salainen, koska emme halua paljastaa sen olinpaikkaa ja niin, olihan se yksityistiellä.
Kosken rannalla oli maailman pienin sauna, luulin sitä ensin puuseeksi. Paikalle tuli kaksi vanhempaa rouvaa lämmittämään saunaa ja olisimme mekin päässeet löylyihin. Suomalaiset osaavat olla vieraanvaraisia!
Olemme tavanneet päiväreissuillamme mukavan leppoisia, puheliaita suomalaisia -toki vanhemmasta päästä, mutta silti. (Nuorilla on aina kiire johonkin: töihin, salille, lasten harrastuksiin, ostoskeskuksiin, festareille...)
Kulttuurikorppis on kiitollinen terveydestään ja kesästä, jolloin ehti kymmeniin tapaamisiin, taidetapahtumiin ja ennen kaikkea uimaan! Revontuletkin näimme omalla takapihalla yhtenä yönä, ensi kertaa.
Kellari täyttyy hilloista, mehuista ja sienistä. Olen valmis syksyn kursseille ja ryhmille.
Maailmalla kuohuu ja riehuu, siihenkin tarvitaan taas voimia. Koskaan ei tiedä, milloin tämä rauha järkkyy. Sitä ennen en aio vaipua ahdistukseen, vaan nauttia jokaisesta annetusta päivästä, tarkkailevin silmin ja korvin.
Tervetuloa syksy!
P.S. Avasin hiljattain sattumalta Ylen ykkösen ja onnistuin kuulemaan Keinuva talo-musaohjelman, joka oli omistettu Irlannille: Yhteisöllisyys juurruttaa irkkumusiikkiin. Muuten ihan kiva ohjelma, mutta lopuksi juontaja Mika Kauhanen yritti avata irlantilaista yhteisöllisyyttä tilastoilla. Ups, metsään meni.
Syy, miksi nuoret muuttavat Irlannissa pois kotoa keskimäärin vasta 28-vuotiaana, (Suomessa 21v.) ja miksi vain 11% väestöstä asuu yksin (Suomessa EU:n huippua, 25%), ei suinkaan ole irlantilaisten suunnaton yhteisöllisyys. Syy on yksinkertaisesti se, että asuntopula on Irlannissa niin kova, että sekä kotoa muuttaminen että oman asunnon saanti ovat kaukaisia haaveita jopa keskituloisille nuorille. Kyseessä ovat sekä vuokra- että omistusasunnot. Kimppakämpät, joissa omaa on vain pieni makuuhuone ja hylly keittiössä, ovat normi, myös pariskunnille.
Yksi tyttäristäni, joka on vuosia jakanut keittiön ja kylppärin yhdeksän muun kanssa, sai juuri lottovoiton: piskuisen oman yksiön, johon saa jopa asumistukea. 20 neliön studiosta joutuisi muuten pulittamaan 1100 euroa. Kimppakämpästä hän maksoi 900e/kk.
En keksi näitä omasta päästäni, lukekaa Irish Timesiä, jossa vuorottelevat asuntokriisissä kipuilevat ja/tai maasta paenneet nuoret aikuiset. Australia, Britannia, Kanada ja Uusi Seelanti on täynnä nuoria irkkuja. Irlannista on aina lähtenyt siirtolaisaaltoja nälänhädän ja köyhyyden takia - nyt maa piehtaroi rahassa, mutta asuntotilanne on jäässä. Resursseista taisteleminen synnyttää toivottomuutta ja aggressioita, mikä näkyy äärioikeistolaisuuden nousuna. Ireland is full, sanovat kyltit. Siinä sitä yhteisöllisyyttä.
Muuten mainio musiikkiohjelma löytyy tästä linkistä.
Pikkuisen yliromanttinen kuvaus entisestä kotimaastani, mutta onhan siellä tätä kaikkea. Musikaalisuus Irlannissa on aivan huippua.
Kumpuilevat nummet, lampaat, kiviaidat, valtamereen putoavat jyrkänteet maailman reunalla. Pubit, joissa koko kylä vauvasta vaariin viihtyy iloisen ja haikean musiikin äärellä. Ainutlaatuinen maa, jonka musiikkiperintö puhuttelee kaikkialla.
